Harmaapartaisia höpinöitä

Jokainen meistä kaipaa enemmän tai vähemmän toisen ihmisen läheisyyttä. Läheisyyteen kuuluu osana myös sen osoittaminen, halaamalla, suudelmilla tai pelkällä kosketuksella ohimennessään. Läheisyys ei ole jatkuvaa ripustautumista toiseen, hänen tukahduttamistaan omien hellyyskäsitysten sisään.

Jokapäiväisessä elämässä, toiminnoissa oppii helposti omat tavat osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä, samoin kuin arvostusta toiselle. Pienillä asioilla voi tehdä toisen onnelliseksi tai onnettomaksi. Pienistä asioista tulevat ne isot purot.

Hellyys on antamista - huomion jakamista rakkaallen, mutta se on samalla kaksi suuntaista. Antamalla huomiota, hellyyttä ja läheisyyttä, saat itsekin paljon enemmän elämälltä kuin mitä uskotkaan. Kokeile vaikka.

Olkapäässä sykkii pieni jomottava kipu aika ajoin. Pään liikeradat eivät vielä ole normaalit ja paidan kaulus tuntuu ahdistavalta, sekä painaa arpea. Siitä huolimatta täytyy yrittää palata töihin, jossa odottaa kantamista, nostamista, rasittavia työasentoja, vetoa ja .... (työpöytääni lainanneen kollegani tuntien) epäjärjestyksessä oleva työpöytä.

Tiistaina tikit poistanut sairaanhoitaja ihmetteli sairikseni lyhyyttä, ottaen huomioon, että kyse on nimenomaan olkapäästä...

Katsellaan tilannetta ja palataan sairikselle, jos hommat eivät ota onnistuakseen...

En siis ole hankkimassa Alzheimerin tautiia ihan ensimmäisenä, mikäli tukholmalaisen Karoliinisien instituutin tutkimukseen on uskomista. Kyseinen laitos tutki nimittäin opiskeluajan vaikutusta dementoitumiseen...

Asiasta ensimmäisenä kommentoi Iltalehti, joka kertoi uutisessaan tutkimukseen osallistuneen myös 1400 suomalaista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200710026665659_uu.shtml

Itse siis aloittelin juuri uusien asioiden opiskelun eilen ja toivon ja aikataulun mukaan kokonaisuus on nipussa ensi vuoden kesäkuun alkuun mennessä.

Samalla sitten testataan tuo eilinen sosiaalisuuteen liittynyt kommenttini, kun rakkaani kanssa opiskelemme (toinen pääasiallisesti) ja pyrimme parhaamme mukaan ylläpitämään ihmissuhteitamme (ystävät / kaverit /tuttavat) muutoinkin kuin puheluin ja SMS-viestein. Ravintolaillat eivät juurikaan kumpaakaan meistä kiinnosta (se on kuin "Kauniita ja rohkeita" seuraisi - mitään oleellista ei jää kuulematta / näkemättä, vaikka muutaman kuukauden olisikin poissa).

Arvomaailma on muutoinkin keskittynyt molemmilla tuohon ammatillisen osaamisen kehittämiseen.

...vitsien kerronnan taidon. Asiasta kertoo Tietokonelehden verkkojulkaisu tänään. Britit ovat nimittäin tutkineet internetin vaikutusta vitsien kerrontaan. Enää ei aloitetakaan "Suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen..." vaan kysytään "Oletko nähnyt YouTubesta...?"

Brittilehti Loaded´n vuosittain järjestämän komediakilpailun yhteydessä tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 75% tutkimukseen osallistuneista käyttää noin tunnin työajastaan viikottain huumoriviestien lähettämiseen sähköpostin kautta.

On helpompaa laittaa linkki tai viesti eteenpäin, kuin kertoa vitsi sanasta sanaan. Jopa 40% vastanneista myönsi osaavansa vain kaksi vitsiä...

Linkki uutiseen: http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31475

Tässä alkaakin itse miettiä, tappaako Internet muutakin kuin hyvän huumorin? Ihmissuhteitahan solmitaan ja lopetetaan jo Internetin ja sähköpostin kautta. Sosiaalinen elämä saattaa rajoittua pelkästään virtuaaliyhteisöihin. Tosin virtuaaliyhteisössä sosiaalisuus voi olla jopa laajempaa, kuin todellisessa elämässä.

Sosiaalisten "reality" taitojen häviäminen ja ihmisten fyysinen kanssakäyminen vähenee ja siirtyy enemmän virtuaalimaailmaan. Väheneekö samalla ihmisen fyysisen läheisyyden kaipuu?

Vaikka Internet ja sähköposti onkin helpottanut monen yksinäisen homon elämää tiedon lähteenä, samoin kuin helpottanut yhteydenpitoa samanlaisten henkilöiden löytämiseen, ei se (Internet) korvaa tulevaisuudessakaan fyysistä kohtaamista, jossa tarvitaan sosiaalisia taitoja - myös huumoria. Jo nyt nörttejä pidetään huumorintajuttomina - todelliseen vähemmistöön kuuluu siis homonörtti?

Sosiaalinen syrjäytyminen voi nykyisin kohdata siis täysin raitista, työkykyistä ja työssä olevaa ihmistä.

Kannankin siis oman korteni kekoon todelliseen vähemmistöön (seniorinörttihomo) kuuluvana: "Kuinka monta ultrafeministi-sikafarmari-transvestiittia tarvitaan vaihtamaan lamppu?" "– Se yksi ainoa..."

... on alkanut tottua tuohon digiboxin olemassa oloon ja käyttöön, siihen tietysti tulee takuuhuoltoa vaativa vika. Laita siinä sitten kone pakettiin ja pistä menemään huoltoon arvaamoman pitkäksi ajaksi.

Täytyy tyytyä vaatimattomaan ohjelmatarjontaan toistaiseksi. Vaikka digikanavilla olisi sellaisia ohjelmia, joita mielellään katsoisi.

Mieleeni tuli tilanne, kun rakkaani HP:n läppärin näytönohjain poksahti yllättäen - neljä kuukautta vanhassa koneessa. Mies oli kuin maansa myynyt - kesän jälkeen amk-opiskelu taas alkamassa, eikä kotona konetta, jolla vääntää koodia tehtäviin... No, laite on kotiutunut kunnostettuna ja siltä osin kaikki on hyvin. Vika taisi olla silloin heikkolaatuisissa komponenteissa. Niitähän viime aikoina HP:n tietyssä malleissa on ollut jonkin verran...

Olkapäätäni koristaa 15 tikin haava, ompelu on tehty kursimalla kasaan. Haava näyttää lähinnä pätkältä sidottua kinkkurullaa. ;)

No, ensi tiistaina tikit pois ja katsotaan sitten miltä jälki näyttää. Tosin vuoden kuluttua se on ihan erilainen kuin nyt.

Taisin kyllä itse jännittää ennen leikkausta enemmän kuin koskaan, koska tiesin, että leikkausalueella (soliskuopassa) ja sen läheisyydessä on hermoja, jänteitä sekä laskimoita - kaulavaltimosta puhumattakaan. Ihan helpommassa paikassa tuo diagnosoitu rasvakasvain ei ollut. Toisaalta, sen yläosa oli näkyvillä soliskuopassa, mutta sitä riitti alaspäin kuulemma usean sentin verran - ei siis ihmekään, että olkapään alue kipeytyi varsinkin kylmällä säällä herkästi.

No, vanheneminenhan on sitä, että kaikenlaisia fyysisiä vaivoja alkaa ilmetä, elämäähän se vain on. Turha tässä on (menetettyä nuoruutta =D) takaisin "itkeä".

Lainataan vanhan suosikkisanoittajan, Kari Kuuvan sanoja:

"Nuoruuden aika jo jäänyt on taa,
keskimmäinen ikä nyt alkaa saa.
Ihan vanhoja olla ei vielä,
mut ehkäpä kohta, sitä ei tiedä.
Sä peiliäs tuijotat useammin,
sellaista suurentavaa tietenkin.
Rypyn silmäkulmassas näät
ja huomaan et pelkäät, pelkäät. "

Sanoitus löytyy muun muassa: http://www.piukunen.vuodatus.net/blog/category/satumaisia+sanoja

Ei sillä, että tässä olisin luovuttamassa - elämä jatkuu, täytyy alkaa valmistautumaan työpaikkahaastatteluun - uramuutokset "kypsällä" iällä ovat vaativampia kuin nuorempana uskookaan...

Tulipa taas kehoon uusi arpi - no, tätä kroppaa / naamaa kaikki sellainen vain komistaa ;)

Olkapäästä (kaulan vierestä) poistettiin hyvänlaatuinen kasvain, joka painoi käsivarren hermoja ja aiheutti puutumista käteen. Nyt sitten (toivottavasti) tämä näppäiten naputtelukin on helpompaa jatkossa.

Viikko sairista töistä (tekemistä toki riittää sairaslomallakin - kultaseni saa hoitaa ne raskaammat rehkimiset).

Eiköhän tässä viikon aikana ehdi tehdä läppärin kanssa vaikka mitä...

"Jos käyttäisin yhtä paljon aikaa niiden asioiden tekemiseen joiden tekemisestä kannan huolta kuin käytän murehtimiseen niiden tekemisestä, minulla ei olisi mitään murehdittavaa."

-Beryl Pfizer

Työvoimapulan riivaama työpaikkani tarjosi minulle tänään mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan päivän. Eipä sitä jokainen konttorirotta tuki puoleksi tunniksi Fabianinkatua saati ison "viraston" pihaa vaihdelaatikkorikkoisella rekannupilla - saati köröttele reilua tuntia (vanhaa tietä) Helsingistä Järvenpäähän (samasta syystä). Yksi vaihde eteen - pakki puuttui niin kuin polkupyörästä... Mielenkiintoista...

Päivän kuitenkin pelasti tuusulalainen taksikuski, - sain nimittäin jättää tuon rikkonaisen ajokin Tuusulaan korjaamolle - joka keskustellessamme tietotekniikasta, totesi: "Anteeksi, että sanon näin päin naamaa - et sinä kyllä miltään nörtiltä näytä..."

Naureskelin siinä, ettei koiraa ja nörttiä karvoihin katsomista, molemmat voivat olla vanhoja, mutta pärjäävät kohtuullisen hyvin nuortenkin kanssa ;)

Tallinna on kahviloiden luvattu kaupunki. Isoja ja varsinkin pieniä kahviloita on lähes joka toisessa korttelissa. Yhden pienen kahvilan seinältä bongasimme kuvan, joka oli pakko liittää myös tänne...

Päivän shoppailujen jälkeen päikkärit hotellin pehmeillä sängyillä tuntuivat ruhtinaallisilta. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Olde Hansaan (jonne olin buukannut pöydän alkuviikosta). Rakkaani tuntien, tiesin hänen ihastuvan paikkaan. Niin no, ihastuminen on mieto ilmaisu hänen kohdallaan... Hän oli myyty illallisesta Oldessa.

Paikkahan on mieletön ravintolakokonaisuus, jossa konsepti on viety täydellisesti läpi koko linjan. Keskiaikaisuus ei ole pelkästään ympäristössä ja rekvisiitassa, se on myös ruoka-annoksissa, -listoissa.

Paluumatkalla hotelliin koukkasimme X-Barin kautta. Eipä paikka ole juurikaan vuosien varrella muuttunut. Sama aneeminen meno, yliäänekkäässä ympäristössä.