Harmaapartaisia höpinöitä

Näytetään bloggaukset maaliskuulta 2009.

Viikko vielä...

Kulunut viikko on ollut rehellisesti sanottuna työntäyteinen - tällä viikolla tulee myös viikonloppuna tehtyä töitä. Aika on kulunut tosinopeasti. Osansa tietysti myös sillä, että odotan rakastani kotiin - tosin vain lomalle, mutta kuitenkin. Ystäviemme nimeämä "vuosisadan rakkaustarina" siis jatkuu, entistä vahvempana, entistä syvempänä - ja paljosta oppineena.

Seuraavat sanat on omistettu juuri hänelle:

I'll be waiting for you
Here inside my heart
I'm the one who wants to love you more
You will see I can give you
Everything you need
Let me be the one to love you more

See me as if you never knew
Hold me so you can't let go
Just believe in me
I will make you see
All the things that your heart needs to know.

[Celine Dion: To Love You More ]

Here we go again <3

"Rakkaus on epätäydellisyyden kohtaamista ilman syytöksiä. - Se on hyväksymistä."

"Love can touch us one time
And last for a lifetime
And never let go till we're one

Love was when I loved you
One true time I hold to
In my life we'll always go on"

Celine Dion: My heart will go on

Viime lauantain ja sunnuntain välinen yö tuli juteltua pitkään, hartaasti ja asiaa. Päätöstä ei minun ollut vaikea tehdä, eikä miettiä pitkään. Hänelle päätös oli myös helppo. Tosin asian tajuaminen vei vain suhteettomiin mittoihin ja tekoihin...

Silmieni ilo, päivieni valo ja rakas puolisoni palasi elämääni - olimme menettää toisemme lopullisesti. Mutta emme enää. Vihellämme siis pelin poikki eron osalta ja jatkamme yhteistä taivaltamme - entistä vahvempina ja enemmän toinen toisiamme tukien.

Joskus vain tarvitaan radikaaleja tekoja, jotta huomaisi oleellisen. (Kiitos esimerkistä Coco ja Brian!)

Stressaavaa...

Täytyy myöntää, että tämän hetkinen elämäntilanteeni on todella stressaavaa. Kaipa minä vielä jonkun aikaa murehdin mennyttä, vaikka irti pitäisi laskea, mutta on monta asiaa, joiden takia joudun olemaan /olen tekemisissä exäni kanssa. Ja aika ajoin olen vieläkin huolissani hänestä...

Elämä eron jälkeen on vielä hakusessa, jämähdän helposti kotiin tietokoneeni ääreen (läppärini on viime aikoina vaatinut myös todellista huomiota - toimii vielä hieman epävakaasti), en jaksa kiinnostua oikein mistään. Työpäivät alkavat olla kiireisiä - kevättä kohti mennään, mutta eivät varsinaisesti stressaavia vielä.

Lomasuunnitelmat, jotka tälle kesälle olivat, on haudattu. Täysin avoinna on siis vuosiloman tekemiset. Saa nähdä miten sekin menee - tuolle kollillehan kuitenkin joutuu etsimään hoitajaa, jos jonnekin lähden useammaksi päiväksi...

Pari isoa ja stressaavaa kysymystä on ollut syksystä asti "vaiheessa" ja niihin saatan saada lopulta vastauksen vielä tällä viikolla, tosin ennakkotiedot eivät lupaa hyvää minun kannaltani...

"Vaikeinta elämässä on erottaa ne sillat, joiden yli pitää mennä, niistä, jotka pitää poltaa takanaan."

Ajatuksena tuo ei ole paha. Ei edes mahdoton - se on realistinen.
Itsellänikin on tuo sama problematiikka - mitkä sillat polta, mitkä säilytän - pakotie pitää säilyttää - tai reitti "kotiin" - turvaan...

Argh... MS takaa ettei tule aika pitkäksi..

Eilen kaatui Vista. Tai siis käynnistyssektori oli mennyt sekaisin. Vasta kuuden- kahdeksan käynnistysyrityksen jälkeen pääsin vikasietotilaan... Ei muuta kuin tiedostot talteen ulkoiselle kovolle ja sen jälkeen recovery dvd kehiin..

Siinä sitten menikin aamuyön tunneille konetta fiksatessa. Perskule.
Nyt mylly pyörii vielä Vistalla, mutta jostain syystä illalla kävi mielessä kokeilla läppärin liito-ominaisuuksia -2C pakkasessa kuudennesta kerroksesta...

Tosin tuskin kotivakuutuskaan olisi korvannut :(

Oireet olivat läppärissäni aikalailla sitä luokkaa, että joku MS:n KB-päivityksistä kuluneella viikolla pisti ATI SATA controllerit sekaisin, jonka seurauksena käynnistyssektori vioittui...

Onneksi ei ole hiuksia päässä, olisin muuten repinyt viimeisetkin juurineen ;)

Kollin elkeet

Paavo - siis tuo karvapallo, jonka "yksinhuoltaja" siis nykyisin olen, on ollut varsin läheisriippuvainen. Illalla hän painautuu kainalooni, ikäänkuin lohduttaakseen yksinäistä yötäni. Aamulla, juuri herätyskelloin soinnin jälkeen kolli tulee viereen, tuijottaa hetken ja poistuu keittiöön anelemaan aamupalaa...

Töistä palattuani hänen karvaisuutensa kaipaa huomiota herkkupalan ja harjauksen muodossa. Iltaisin pitää huolta, naukumalla, että olen oikeaan aikaan menossa sänkyyn...

Mitäs me kaksi kollia, omat tapamme jo meilläkin. Tukea ja turvaa toisiltamme. Kaksi rapsutuksesta pitävää yhdessä. Tässä me vanhenemme - yhdessä.