... olla onnellinen, siitä, että sain lopultakin opintoni taputeltua kasaan ja nyt on se parin vuoden takainen opiskelun aloitu päätetty suoritukseen. Papereita odotellessa.
... olla onnellinen, siitä, että osaamiseni on tunnustettu ja arvostettu, jonka seurauksena siirryn vapun jälkeen uuteen positioon työyhteisössämme.
... olla onnellinen, että olen saavuttanut edellä olevien kautta jotain sellaista, jota pidin itselleni lähes mahdottomana.
Mutta en osaa iloita, koska...
... elämässäni ei ole enää sitä valopilkkua, jonka takia puurtaisin ja jaksaisin.
... elämäni on jo kuukausia sitten muodostunut selviytymiseksi päivästä toiseen.
... elämäni on tällä hetkellä tyhjää, tyhjempää se olisi ilman työtä, josta pidän.
Ajelehdin tällä hetkellä vailla päämäärää, väsyneenä, ahdistuneena ja masentuneena. Hylättynä.
Parissa vuodessa ehti tapahtua paljon, siitä huolimatta eron tullessa, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut - ainoastaan parisuhteen "rasitteet" ovat päättyneet. Edelleenkin meillä on yhteistä (toistaiseksi) vain ruokatili ja osoite.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa...
(Laura Närhi: Mä annan sut pois)