Harmaapartaisia höpinöitä

... on alkanut tottua tuohon digiboxin olemassa oloon ja käyttöön, siihen tietysti tulee takuuhuoltoa vaativa vika. Laita siinä sitten kone pakettiin ja pistä menemään huoltoon arvaamoman pitkäksi ajaksi.

Täytyy tyytyä vaatimattomaan ohjelmatarjontaan toistaiseksi. Vaikka digikanavilla olisi sellaisia ohjelmia, joita mielellään katsoisi.

Mieleeni tuli tilanne, kun rakkaani HP:n läppärin näytönohjain poksahti yllättäen - neljä kuukautta vanhassa koneessa. Mies oli kuin maansa myynyt - kesän jälkeen amk-opiskelu taas alkamassa, eikä kotona konetta, jolla vääntää koodia tehtäviin... No, laite on kotiutunut kunnostettuna ja siltä osin kaikki on hyvin. Vika taisi olla silloin heikkolaatuisissa komponenteissa. Niitähän viime aikoina HP:n tietyssä malleissa on ollut jonkin verran...

Olkapäätäni koristaa 15 tikin haava, ompelu on tehty kursimalla kasaan. Haava näyttää lähinnä pätkältä sidottua kinkkurullaa. ;)

No, ensi tiistaina tikit pois ja katsotaan sitten miltä jälki näyttää. Tosin vuoden kuluttua se on ihan erilainen kuin nyt.

Taisin kyllä itse jännittää ennen leikkausta enemmän kuin koskaan, koska tiesin, että leikkausalueella (soliskuopassa) ja sen läheisyydessä on hermoja, jänteitä sekä laskimoita - kaulavaltimosta puhumattakaan. Ihan helpommassa paikassa tuo diagnosoitu rasvakasvain ei ollut. Toisaalta, sen yläosa oli näkyvillä soliskuopassa, mutta sitä riitti alaspäin kuulemma usean sentin verran - ei siis ihmekään, että olkapään alue kipeytyi varsinkin kylmällä säällä herkästi.

No, vanheneminenhan on sitä, että kaikenlaisia fyysisiä vaivoja alkaa ilmetä, elämäähän se vain on. Turha tässä on (menetettyä nuoruutta =D) takaisin "itkeä".

Lainataan vanhan suosikkisanoittajan, Kari Kuuvan sanoja:

"Nuoruuden aika jo jäänyt on taa,
keskimmäinen ikä nyt alkaa saa.
Ihan vanhoja olla ei vielä,
mut ehkäpä kohta, sitä ei tiedä.
Sä peiliäs tuijotat useammin,
sellaista suurentavaa tietenkin.
Rypyn silmäkulmassas näät
ja huomaan et pelkäät, pelkäät. "

Sanoitus löytyy muun muassa: http://www.piukunen.vuodatus.net/blog/category/satumaisia+sanoja

Ei sillä, että tässä olisin luovuttamassa - elämä jatkuu, täytyy alkaa valmistautumaan työpaikkahaastatteluun - uramuutokset "kypsällä" iällä ovat vaativampia kuin nuorempana uskookaan...

Tulipa taas kehoon uusi arpi - no, tätä kroppaa / naamaa kaikki sellainen vain komistaa ;)

Olkapäästä (kaulan vierestä) poistettiin hyvänlaatuinen kasvain, joka painoi käsivarren hermoja ja aiheutti puutumista käteen. Nyt sitten (toivottavasti) tämä näppäiten naputtelukin on helpompaa jatkossa.

Viikko sairista töistä (tekemistä toki riittää sairaslomallakin - kultaseni saa hoitaa ne raskaammat rehkimiset).

Eiköhän tässä viikon aikana ehdi tehdä läppärin kanssa vaikka mitä...

"Jos käyttäisin yhtä paljon aikaa niiden asioiden tekemiseen joiden tekemisestä kannan huolta kuin käytän murehtimiseen niiden tekemisestä, minulla ei olisi mitään murehdittavaa."

-Beryl Pfizer

Työvoimapulan riivaama työpaikkani tarjosi minulle tänään mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan päivän. Eipä sitä jokainen konttorirotta tuki puoleksi tunniksi Fabianinkatua saati ison "viraston" pihaa vaihdelaatikkorikkoisella rekannupilla - saati köröttele reilua tuntia (vanhaa tietä) Helsingistä Järvenpäähän (samasta syystä). Yksi vaihde eteen - pakki puuttui niin kuin polkupyörästä... Mielenkiintoista...

Päivän kuitenkin pelasti tuusulalainen taksikuski, - sain nimittäin jättää tuon rikkonaisen ajokin Tuusulaan korjaamolle - joka keskustellessamme tietotekniikasta, totesi: "Anteeksi, että sanon näin päin naamaa - et sinä kyllä miltään nörtiltä näytä..."

Naureskelin siinä, ettei koiraa ja nörttiä karvoihin katsomista, molemmat voivat olla vanhoja, mutta pärjäävät kohtuullisen hyvin nuortenkin kanssa ;)

Tallinna on kahviloiden luvattu kaupunki. Isoja ja varsinkin pieniä kahviloita on lähes joka toisessa korttelissa. Yhden pienen kahvilan seinältä bongasimme kuvan, joka oli pakko liittää myös tänne...

Päivän shoppailujen jälkeen päikkärit hotellin pehmeillä sängyillä tuntuivat ruhtinaallisilta. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Olde Hansaan (jonne olin buukannut pöydän alkuviikosta). Rakkaani tuntien, tiesin hänen ihastuvan paikkaan. Niin no, ihastuminen on mieto ilmaisu hänen kohdallaan... Hän oli myyty illallisesta Oldessa.

Paikkahan on mieletön ravintolakokonaisuus, jossa konsepti on viety täydellisesti läpi koko linjan. Keskiaikaisuus ei ole pelkästään ympäristössä ja rekvisiitassa, se on myös ruoka-annoksissa, -listoissa.

Paluumatkalla hotelliin koukkasimme X-Barin kautta. Eipä paikka ole juurikaan vuosien varrella muuttunut. Sama aneeminen meno, yliäänekkäässä ympäristössä.

Lauantai 22.09.07

Aikainen aamuherätys, pikainen suihku ja ajoissa satamaan - lähtöselvityksessä vielä hytin buukkaus menomatkalle (yöunet jäi liian lyhyeksi).

Ilman mitään mummotaktiikka tai vastaavaa olimme 10 ensimmäisen joukossa laivalla ja vieneet tavaramme hyttiin ja jonossa aamiaiselle. Aamiaisen nautimme laivan notkuvista herkkupöydistä.

Aamusateessa kastuneet vaatteetkin ehtivät hieman kuivahtaa aamiaisen jälkeisen reilun parituntisen "aamupäikkärin" aikana.

Tallinna tarjosi päivällä sateisen vastaanoton, mutta onneksi hotellimme oli keskustassa ja hyvien kulkuyhteyksien päässä - tosin sadehan ei koskaan ole shoppailua haitannut ;)

Selailin tässä tuota statistiikkaa ja repeilin hiljaa itsekseni - olipa "pedon luku" tuossa kävijöiden määrässä...

No, turvallisin mielin kuitenkin aamulla Tallinnaan...

Viikonloppuja itse kullekin... Pitäkää hauskaa, nauttikaa viikonlopusta ja toisistanne...

Keskusteluissa sattui silmiini eräs keskustelun avaus, joka pani minutkin mietteliääksi. Samaa sukupuolta oleville on tehty adoptio vaikeaksi - ellei lähes mahdottomaksi. Samoin taidetaan mennä hieman harmaalla vyöhykkeellä lapsettomuushoitojen kohdalla. Ja kuten tuossa keskustelun avauksessakin todettiin - lainsäädännössä perustellaan, ettei homo/lesbopari tarjoa lapselle "oikeanlaista perhemallia".

Tarjoako sitten yksinhuoltajat (joita maassamme on taatusti enemmän kuin homo- ja lesbopareja) lapsilleen "oikeanlaisen perhemallin". Itse en ainakaan lapsuudessani sellaista tuntunut kokevan, vanhempieni erottua 60-luvun lopulla. Isää näki silloin tällöin, eli silloin kuin hänelle sopi, muutoin asuin teini-ikäni äitini kanssa. Vanhemmat veljeni olivat muuttaneet kotoa paljon aikaisemmin.

Isäni oli mustasukkainen tyyppi. Äitini ei tarvinnut käydä kuin ruokakaupassa tai naapurissa, niin isälläni oli "mustisvaihde" päällä. Isäni oli niitä ihmisiä, joiden mielestä "akka kasvatetaan nyrkin ja hellan välissä". Ja sen jälkeen voi mennä itse vieraisiin... Itse en siis saanut edes perheen koossa ollessa oikeanlaista perheen mallia nähdäkseni.

Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista viisastuneena olen pyrkinyt välttämään itse aiheuttamasta samanlaisia traumoja muille - siksi siis en halua isäksi (sekin taisi tulla jossain tuolla keskustelussa esiin...).

Elämän tarkoitus kohdallani ei siis ole jatkaa sukua - ei tätä sukua kannata jatkaa =D. Se voisi olla vaikkapa tuon rakkaani ja muiden rakastamieni ihmisten onnelliseksi tekeminen. Kun antaa, niin saa...

Jos lasten kanssa haluan olla tekemisissä, ystäväpiiristä löytyy ihan riittävästi sellaisia...

Linkki tuohon keskustelunavaukseen:

http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=2&thrdid=5354

Tänään tuli sitten odottamani viesti. Pääsen jatkamaan tietotekniikan opiskelua, työn ohessa tosin. Ainakin osaaminen siltä osin tulee paranemaan - siis tietotekniikan.

Aikanaan (90-luvun puolessa välissä) en uskonut itsekään, että perehtyisin IT puoleen niin syvällisesti kuin nyt olen tehnyt. Kun tuota tekniilkan tuloa ei voi vastustaa yksinään, eikä halua jäädä kehityksestä jälkeen, niin lienee parempi siis tehdä siitä itselleen työkalu.

Vielä parista asiasta varmistus, niin puoleksi vuodeksi voikin sitten suunnitella itselleen aikataulun työn, vapaan ja opiskelun kesken.

"Mikään ei pelota ihmistä yhtä paljon kuin oppia tajuamaan,
kuinka paljon pystyy tekemään ja kuinka suureksi tulemaan." -Soren Kirkekaard