Harmaapartaisia höpinöitä

Näytetään bloggaukset elokuulta 2012.

507. Kiireiden keskellä hengähdystauko

Loman jälkeen kiireiseksi osoittautuvaan syksyyn on toki taukoa ja ilonpilkahduksia odotettavissa. Parinkin kerran. Ensimmäinen ensi viikon lopulla, kun hani tulee pitkälle viikonlopulle luokseni ja toinen sitten hieman myöhemmin, kun pidän itse viikon verran syyslomaa...

Syksystä ja alkutalvesta on töiden osalta tulossa kiireinen - samoin alkuvuodesta. Mutta alkuvuosi onkin vasta suunnitteilla, joten sinne saattaa tulla muutoksia...

Vantaalaismetsistä voi löytää vaikka mitä, kuten kesällä otettu kuva kertoo...


506. Paluu arkeen

Viikko työtä takana loman jälkeen. Onneksi paluu työelämään on ollut suhteellisen rauhallinen. Toki kaikkia lomasuunnitelmia en pystynyt toteuttamaan parin kesän alussa sattuneen tapahtuman johdosta. Loma kuitenkin tulil pidettyä - hyvässä seurassa ja aktiivisena.

Kesäkuun alkupuolelta asti siis olen saanut nauttia hyvästä seurasta ja samalla saanut tukea myös synkkiin hetkiin, joita ajoittain kohdalle sattuu.

Syksy tuo tullessaan taas uuden vastuuryhmän, uudenlaisia työtehtäviä, sekä opekorkeassa opiskelun. Mitähän tässä vielä syksylle keksisi.... No, ainakin yksi lomapätkä on tässä vaiheessa syksyllä tiedossa...

Näillä eväillä mennään...

ai niin, joku on asiaa kysynytkin... seurustelen ;)