Harmaapartaisia höpinöitä

Lasipalatsin päädyssä oleviin puihin tehdään taidetta "livenä"...

Helsingissä näkee kaikenlaista - itseäni ilahdutti Lasipalatsin päädyssä (Forumin puolella) puuveistokset, joita ilmestyy aika ajoin lisää jalkakäytävällä oleviin puunrunkoihin. Siis niihin paikalle tuotuihin palikoihin.

Testasin tänään uuden kamerakännyni kuvanlaatua tuohon taiteeseen. Näyttää tuo SE 610i ottavan varsin hyviä kuvia. (kuvaa pienennetty 150% alkuperäisestä).

"Rohkaisu on sitä mitä ihmiset tarvitsevat.
Kerro heille heidän hyvistä puolistaan ja saa heidät kiinni tekemästä asioita oikein, sen sijaan että aina jankuttaisit heidän vioistaan." (Lähde: www.positiivarit.fi)

Yltiöpäinen positiivisuus on ärsyttävää - joidenkin mielestä. Itse seuraan arkipäivisin tuota ylllämainitusta lähteestä tulevaa "uutiskirjettä", josta saa ammennettua voimia työpäivään. Usein lukemani jää tuonne muistin sopukoihin hautumaan ja jossain sopivassa tilanteessa tulee sitten hyödynnettyä lukemaansa.

Asiakaspalvelutehtävissä saa usein puhelimessa osakseen kaikenlaisia purkauksia, joita ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti itselleen, mutta jotka valitettavasti tulee otettua henkilökohtaisesti. Purkausten syynä voi olla mitä tahansa soittajan omista pettymyksistä ja aikataulujen pitämättömyydestä puhtaaseen turhautumiseen.

Työssäni joudun päivittäin toteamaan, kuinka nykyihmiset rakentavat itselleen stressiä laatimalla minuuttiaikatauluja toiminnoilleen, ja kun joku muuttuja aikataulussa ei toimi, puretaan suuttumuista - joskus aiheettomastikin.

Elämässä tulee takaiskuja, isoja tai pieniä ja niiden kanssa on elettävä. Harmillista vain, että nykyihmisen omat odotukset ja toiveet heijastavat hänen oman työpaikkansa ilmapiiriä. Kaiken pitäisi tapahtua eilen, että hommat sujuisivat. Ja jos homma ei kulje, yritetää nopeuttaa vaatimalla muutoksia toimituksiin - lumipalloefekti pitää huolen, että sen jälkeen kiukkuisia on expotentiaalisesti huomattavasti enemmän.

Tälle tämän päivän "kertakäyttökulttuurille" on varmasti olemassa monenlaisia syitä ja selityksiä, eniten harmittelen vain niitä ihmisiä, joiden elämä rakentuu puhtaasti aikatauluille. Stressaantuminen näkyy myös käyttäytymisessä ja toisten ihmisten kohtaamisissa. Asiakaspalvelijat (jotka usein saavat sen tunneryöpyn ja pettymyksen kuullakseen) ovat harvoin syypäitä työpaikkansa resurssipulaan, josta lähes kaikki viiveet yleisesti johtuvat.

Yritetään jokainen tahoillamme höllätä vähän tuota elämämme rytmiä - antoisampaa elämä on meille itsellemme, kun ehdimme huomioida muutakin, kuin oman napamme.

Mukavaa työ-, opiskelu- tai vapaapäivää itsekullekin...

Huominen on sitten taas vapaa - odotettu ylityövapaa - yess!
Töissä kun ei noista ylitöistä makseta, ne pitäisi tasottua kolmen viikon jaksoissa, mutta taas on pidettävänä heinäkuisia ylityötunteja...

Tosin torstaille on aktiviteetteja ihan riittävästi - esimerkiksi tuttavan isän muutossa avustaminen, yksi palaveri ja oman läppärin päivitys... Riittäköhän päivä edes kaikkeen...

Joissakin yhteyksissä keskusteluissa olen kertonut siitä kolmannesta kollista, jonka huomionkipeys ylittää rakkaani ja minut... Siis Paavo - kolli. Kuvassa isompi otus. Pikkukissa Paavon vierellä on kälyn kesällä hankkima ujo ja arka "Tuisku" - sai muuten meidän kollin hengästymään kunnolla muutaman kerran, viikon hoidossa olon aikana...

Hakattuani niin sanotusti päätä seinään nykyisessä työpaikassani, jossa kaikki muutokset kehityksessä tapahtuvat ramman etanan vauhdilla, sain parikin positiivista viestiä tänään aivan odottamattomalta suunnalta...

Toinen liittyy omaehtoiseen koulutukseen (kutsu haastatteluun) ja toinen mahdolliseen uuteen työpaikkaan. Se haastattelu on periaatteessa käyty jo toukokuussa, mutta toisen kierroksen osalta tieto tuli nyt... entiseltä työnantajaltani ;)

Potentiaalisesti nämä kaksi asiaa voi yhdistää, jolloin voisin kehittää ammatillisesti itseäni, ja samalla hankkia toimeentuloa sellaisessa työtehtävissä, joissa on mahdollista jopa edetäkin, ja jossa osaamista(ni) arvostetaan....

*Tästä huomaa, miten helposti leijonan saa kulkemaan pää pilvissä, joskaan tassut eivät aina yllä maahan asti...*

Innostun siis helposti uusista asioista, mutta jos liialliset rutiinit alkavat painaa, alkaa työ maistua puulta. Parhaimmillani tietysti olen silloin kun saan soveltaa omaa osaamistani ja ideoitani tehtävieni onnistumiseksi - yllättävää kyllä, pienen paineen alla sekään ei ole mahdotonta.

Laitetaan tuohon vielä muutaman päivän takainen sateenkaari...

Tervehdys kaikille ranneliikkeen lukijoille!

Aloittelin sitten minäkin tämän blogini tänne, vaikkakin toisaalla netissä kommentoin maailman menoa toisin silmin - ilman pinkkejä ajatuksia ;)

Katsotaan nyt, miten tänne jaksan/ehdin sateenkaarevia ajatuksiani kirjoitella... Ja toki minua saa siihen hätistelläkin...

Käyntikorttini kertoo minusta varsin paljon, joten sen kummemmin en aio itseäni täällä esitellä.. Asiallisiin kysymyksiin vastaillaan asiallisesti - asiattomiin kysymyksiin suattaa tullaij savolaenen vastaussiin... vuan suattaa olla tulemaattaj...

Ps... Hieman tuosta nickin historiasta: Arkadas on turkin kieltä ja tarkoittaa ystävää. Arkadasim puolestaan on (vapaasti käännettynä) ystävyydellä. Nickin tausta juontaa juurensa ensimmäisiin Turkin matkoihini 1990 - luvulle - siitä alkaen sitä onkin tullut käytyä siellä enemmän ja vähemmän. Lomailemassa.