Harmaapartaisia höpinöitä

Näytetään bloggaukset huhtikuulta 2009.

Muutama viikko vielä...

... kun silmieni ilo ja päivieni valo palaa Suomeen lomalle ennen viimeistä rutistustaan Brittein saarilla. Tämä loma kestää nelisen kuukautta, joten ihan parista viikosta ei tällä kertaa ole kysymys.

Uskon hänen olevan varsin puhki - viiden projektin kasaaminen, dokumentointi ja presentaatiot näinä viimeisinä viikkoina ovat teettäneet ympäripyöreitä päiviä opiskelun parissa. Hän on pedantti suoriutuja - mitään ei jätetä sattuman varaan tuossa opiskelussa. Ymmärrettävistä syistä olen välillä huolissani hänen jaksamisestaan.

Kesä tuo yhteistä loma-aikaa, runsaasti tekemistä yhdessä, sekä paljon rakkautta...

Tässä vaiheessa minun on syytä kiittää kaikkia teitä, jotka olette antaneet kannustusta läpi tämän alkuvuoden. Olen yllättynyt siitä tuen määrästä, jota olen saanut...



Pari viikkoa perhe-elämää..

Puolisoni palasi tänään takaisin opintojensa äärelle. Parin viikon aikana parantelimme toistemme "haavoja" ja parisuhdettamme alkuvuoden kolhuista. Vakaammalla pohjalla ja tavoitteellisemmin jatkossa mennään.

Joskus pienten asioiden huomaamiseen tarvitaan iso ja järistyttävä muutos - kuten meilläkin oli. Motivaatio jatkamaan on ollut suuri molemmilla. Reilua viittä yhteistä vuotta ei noin vain heitetä menemään.

Tosin haasteellisissa merkeissä mennään eteenpäin, rakkaani jatkaa Briteissä opiskeluaan vielä vuoden verran, toki tuossa kesällä tulee muutamaksi kuukaudeksi kotiin.

Rakkaus on rikkautta ;)


Miten se menikään....

Kun joku lopettaa myymisen,
joku toinen lopettaa ostamisen.
Kun joku lopettaa ostamisen,
joku toinen lopettaa valmistamisen.
Kun joku lopettaa valmistamisen,
joku toinen lopettaa työskentelyn.
Kun joku lopettaa työskentelyn,
joku toinen lopettaa ansaitsemisen.
Kun joku lopettaa ansaitsemisen,
pysähtyy kaikki.


In love

Rakkaani saapui Suomeen sunnuntaina iltapäivällä - 28h valvoneena - hieman zombien oloisena. Hän ei toivomuksestani huolimatta halunnut ottaa edellisenä yönä hotellihuonetta lentokentän läheisyydestä, vaan oli senkin yhdeksän tuntia naputellut kannettavaansa lentokentällä. Dokumentaatiot kurssiprojekteihin ovat kuulemma varsin hyvin hallussa. Tosin tehtävien palautus on viiden viikon kuluttua.

Olemme molemmat onnellisia tästä käänteestä suhteessamme. Tämä oli kasvamista suhteessa - anteeksiantaminen molemmin puolin tapahtuneen tiimoilta on ollut helppoa, ei syytöksiä, ei tuskaa. Vain yksinkertaisesti molemmilta "anteeksi rakas".

Selittelyjä ei kumpikaan kaipaa - tapahtuneet on tapahtuneita, virhe ja vauriot ovat korjattu, vahingot minimoitu. Elämä jatkuu - entistä tiiviimpänä, vaikka
vielä jaksoittain elämmekin kaukosuhteen varassa.

"Rakkaus on sitä, että kerrot antavasi toisen nukkua, kun joudut lähtemään aamulla aikaisin, ja saat kuulla, että hän toivoo sinun herättävän. - Se on hellyyttä. "


Paulaa uusin sanoin

Sain tuossa äskettäin mainion sähköpostin ystävältäni. Maili piristi niin minun, kuin duuniporukkamme päivää...

Paula Koivuniemeä on sitten sanoitettu uusiksi:

"aikuinen nainen mä oon
en enää eksy maailman tuuliin
liittomme vahvistukoon
tahtoisin jatkaa
hyvin alkanutaa matkaa
|
|
aikuinen jorma mä oon
en enää eksy kebabravintolaan
vatsani suurentukoon
tahtoisin pullaa
hyvin leivottua pullaa

------------------------------

kun aika vaikeudet tiellemme tuo
onnesta me teemme suojaavan muurin
voimaa tää rakkaus suo
onnemme kestää
minkään emme anna estää
paljosta luovun jos saan luonain pitää sun
|
|
kun aika vaikeudet tiellemme tuo
pullasta teemme suojaavan muurin
voimaa tää leivonta suo
sitkomme kestää
halpapullan emme anna estää
kaikesta luovun jos saan luonain pitää sun bullen"

http://www.youtube.com/watch?v=i1XjN9k7aLw

Sunnuntaita odotellessa...

Rakkaani tulee lomailemaan pariksi viikoksi kotiin tuolta saarivaltiosta. Pääsemme purkamaan alkuvuoden ikävyydet iloksi, samoin kuin suunnittelemaan vähän tulevaisuuttakin. Ja toivon mukaan myös tulevaa kesää...

Sunnuntaina iltapäivällä, ei kannata kiinnittää isoa huomiota lentokentällä, jos siellä sattuu näkemään tällaisen harmaaparran nuoren miehen kimpussa - intohimoisesti suutelemassa.... Se on vain rakkautta ;)