Harmaapartaisia höpinöitä

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2009.

KVG - ilmiö

Keskustelin perjantaina puhelimessa vanhan äitini (92v) kanssa. Hänen terveydentilansa on mitä on ja siitä syystä hänellä on taas haussa kodinhoidon korotettua tukea Kelasta.

Jossain yhteydessä kun hän oli puhelimitse lähestynyt "kelan kaikkitietäviä" virkailijoita tuosta korotetun kodinhoidontuen hakemisesta, häntä oltiin ohjattu suoraan Internetpalveluihin ja kehoitettu katsomaan Googlesta. Olipa kelalainen vielä ihmetellyt, kun äitini oli sanonut, ettei hänellä ole internettiä, eikä tietokonetta, saati googlea.

Jää vain mietityttämään, onko Kelan asiakaspalvelussa tosiaankin niin uusavutonta väkeä töissä, etteivät pysty kuuntelemaan asiakkaan ongelmaa ja vastaamaan siihen, vaan ohjaavat suoraan ensimmäisenä Internetin ihmeelliseen maailmaan. Se mikä heille on arkipäiväistä, siis tietojärjestelmät ja hakukoneet, voikin olla heidän (iäkkäille) asiakkaileen täysin tuntematonta. Kuten äidilleni, joka ei halua edes kännykkää. Saati tietokonetta.

Miksi me työikäiset ihmiset pidämme niin itsestään selvänä sen, että jokaisella henkilöllä joiden kanssa keskustelemme, on käytössään kännykkä ja tietokone. Sekä osaamista niiden käyttöön?

Tiedän itsekin (heitä avustaneena), että on ihmisiä, joiden tulisi osata käyttää ja hyödyntää tietokonetta ja kännykkäänsä, varsinkin päätöksenteon tukena, eivät yksinkertaisesti osaa muuta kuin juuri ja juuri hoitaa pankkiasioinnin ja lukea sähköpostin. Tällaisia ihmisiä löytyy useammankin firman johdosta.

Miksi siis oletamme, että kaikki muutkin käyttävät / osaavat käyttää samoja "työkaluja" jokapäiväisessä elämässään, kuin mekin?

Valittu

Sain tuossa tovi sitten rakkaaltani mailia, luin sen ja liikutuin. Luin hänen bloggauksensa myös. Liikutuin uudelleen. Huomaan hänen kasvaneen pienessä ajassa suureksi ihmiseksi. Eikä nyt kysymys ole fyysisestä koosta.

En voi juuri muuta todeta, kuin että katson puolisoani uusin silmin, kunnioittaen, hänestä on muodostumassa todellinen persoona - karismaa löytyy jo.

Katson häntä jo yhdellä lailla ylöspäin. Joissakin asioissa hän on ihmisenä kasvanut ohitseni. Enkä silti tunne alemmuutta, en suinkaan. Olen onnellinen hänen saavutuksistaan, päämääristään mutta myös määrätietoisuudestaan.

Tiedän, että rakkaani on juuri oikea ihminen minulle, yhdessä olemme vahvoja, erillään ihmisinä puolikkaita.

Vaikka tiettyjä rajoitteita suhteellemme onkin tullut hänen ulkomailla tapahtuvan opiskelunsa myötä, eivät ne sentään ole hajoittavia tekijöitä. Päinvastoin - haasteista on tullut vahvuuksia.

Uutta putkeen

Kun työnantajani, jolle siis tein nyt lokakuun puolesta välistä alkaen 2x4h/vko, siirsi kuun alusta työtehtäväni (yksipuolisesti ja ilmoittamatta) logistiikkayrityksen hoidettavaksi ja toiselle paikkakunnalle, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa itseni kyseisestä firmasta. "Sepä ikävää" oli tj:n ainoa kommentti aiheeseen. Kun oli sijaistehtäväksi tarjonnut viikko sitten ohi verokirjan tehtävää 2 - 3 kk:n keikkaa...

Periaatekysymys - tuollaisiin en lähde. Se poikisi vain vaikeuksia itselleni ja myös teettäjälle asenteen "seuraavakin juttu voidaan tehdä samoin.."

Elämäni tuki ja silmieni ilo, päivieni valo seisoo tässäkin asiassa tukenani (kiitos hänelle). Parempi oli löyhä lieka pistää omatoimisesti poikki, kuin hirttäytyä siihen vähän kerrallaan.

Uusia tuulia haistellaan jo varsin pitkällä - tässä oikeastana jäljellä ole kuin nimien kirjoittaminen soppariin ja palkkaan tulee kohtuullisen reilu korotus edelliseen verrattuna - tosin vastuutkin ovat sitten erilaiset;)

Mutta eipäs nuoleskella, ennen kuin tipahtaa - kyllä tässä eteenpäin eläväisen mieli - kaikesta huolimatta.