Plarasin tässä arkistojani, ja kas kummaa - löytyi muutaman vuoden takaa tosielämästä "pöytälaatikkoon" kirjoitettu tarina. Tosi sinällään, sillä petetty päähenkilö kertoi asian puhelimessa vuodattaessaan tuntojaan, joten opiksi, neuvoksi ja ilon aiheeksi julkaisen tuon tarinan:
"Sattuipa ystävälleni talven pakkasten aikaa pikkuisen hassu tapaus. Oli löytänyt unelmiensa miehen , vieläpä ravintolasta. Yhteinen ilta oli mennyt yöksi ja vielä seuraavaksi päiväksi. Ystävä lähti sitten töihin ja uteli, josko tuttavuutensa vielä illalla tapaisi vaikkapa samassa ravintolassa illemmalla. ”Työesteitä” oli vastaus. No, saipa ystäväni sentään villapaidan lainaan, ettei pakkanen työmatkalla panisi… Muuten kun oli jo se tullut hoideltua.
Illan tullen ystäväni sitten poikkesi töiden jälkeen ravintolaan, parille ja mennäkseen kotiin… Vaan kukas se sattuikaan siellä ravintolan hämärissä olemaan ”työesteiden” kimpussa… Ystävä tietysti suivaantui tuollaisesta käyttäytymisestä, poistui paikalta oikopäätä kotiin nukkumaan…
Aamun valjetessa pussit silmien alla pettymyksestä ystävä sitten miettii, että tuollaiselle tapaukselle paita palautetaan viipymättä, mitä sitä petturin kanssa hommaa jatkamaan…
Kilttinä ihmisenä ajatteli vielä pestä paidan… Vaan pesuvaiheen alussa piru istahti olkapäälle … Homon kosto on karmea;)
Niin sai pesukone villapaidan sisäänsä, loraus kloriittia desinfioimaan pöpöt pois turkoosista paidasta, ja vielä pesu 90:ssä, että varmasti bakteerit kuolee… Kiireesti sitten pesukoneen pysähdyttyä kostea paita (töihin oli ystävällä jo kiire) muovikassiin ja 25:n asteen pakkaseen pysäkille bussia odottamaan…
”Unelmien miehen” kotiovella sitten, kun ei ovikelloon vastattu, paita postiluukusta sisään…
Jälkeenpäin ystäväni soitteli minulle, että eipä ennen olekaan niin vuolassanaista puhelua saanut, ja niin montaa nimitystä itselleen, jos nyt kilttinä ihmisenä toiselle villapaidan pesee… No, olihan se tietty pesun jälkeen aito design – tuote…. hieman kutistunut ja vaalentunut… "
