Harmaapartaisia höpinöitä

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2011.

Loman jälkeinen elämä...

...on palailemassa hyvää vauhtia urilleen. Ja juuri kun tuossa elokuun puolessa välissä pääsee kunnolla vauhtiin, niin jo vain tiimistämme jää yksi isä kotiin hoitamaan lastaan - tosin vain loppuvuodeki. Se tietää meille muille tiimiläisillle pikkuisen enemmän venymistä joka tilanteessa, eli seuraavat hengähdystauot pidetään lokakuun puolessa välissä - siihen asti mennään minuuttiaikataululla ja ylitöillä.

Oman venymisensä tuo tosiaan tuo oma opiskelun aloitus myös - sekä vastuut, jotka tulivat viime tiimipalaverissa osakseni. Että sellasta.

Ilonpilkahduksena toki on oma haninalle, joka taas tänään osasi yllättää todella - minulle oli valmistettu oikein gourmet - päivällinen, kun kotiuduin töistä. <3



Tyttöilyä turismin varjolla

Alanyassa, tuossa turkkilaisten turistirysistä iloisimmassa, voi todeta monta asiaa turkkilaisen kulttuurin ulkopuolelta hyväksytyksi.

Kilpailu veneretkien asiakkaista panee "tappelemaan kaikin keinoin" ansion puolesta - yhdella laivalla asiakkaat saavat selostukset neljällä kielellä, lounaan ja juomat, sekä tietysti 6 tunnin risteilyn 15€:lla.

Toisen laivan kippari on pistänyt paremmaksi - hänen luotsaamansa "party boat" järjestää veneretken aikana kaksi showta - erittäin hyvän parodian Titanicin kuuluisimmasta kohtauksesta, sekä napatanssia. Itselleni kuitenkin pisti enemmän silmään se, että miespuolinen kippari viihtyi erittäin hyvin ja pitkän aikaa "kesämekossaan". Taisipa olla kysymyksessä enemminkin kaupallinen kulissi toteuttaa omia unelmia ;)

No se ruoka - tälla partyboatilla se oli suorastaan hanurista...


Välimeri, Arkadas ja aurinko

Terveiset Välimeren rannalta - kyllä Turkista. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen päädyin Alanyaan viikoksi. Kaupunki on kasvanut, siistiytynyt (!!!) ja edelleenkin aktiivinen kaikin puolin.

Miinuspuolena tietysti sitten se, että satojen kauppiaiden ja ravintoloiden välinen kilpailu on mennyt siihen, ettei osaavaa henkilökuntaa ole ja turistillekin haistatellaan kaupassa päin naamaa, jos asiakas ei osta. Ravintoloissa se näkyy tarjoilun kömpelyytenä, rahavirheinä etc.

Alanyassa pelkästään on yli 20 000 ammattitaitoisen / koulutetun tarjoilijan vajaus tänäkin kesänä. Toisaalta, venäläiset asuvat viiden tähden "all-in-clusive" - hotelleissa ja hotellin ulkopuolella mikään ei saisi maksaa mitään.

Ja osa suomalaisista tulee "25 metrinkadun" halppishotelleihin, käyvät marketista rakia, vodkaa whatever ja saattavat viihtyä pullojensa kanssa koko viikon hotellihuoneessaan - samanhan voisi tietysti tehdä kotona.

Kaikesta huolimatta - ollaan ylpeitä itsestämme ja toisiistamme ;)

Hyvää kesää!