Globalisoituminen on sitten saanut uusia ulottuvuuksia - Suomi on noteerattu maailmalla uutisissa yhden päivän takia enemmän kuin koskaan.
Netin keskustelupalstat pursuavat kuvaavia nimimerkkejä, kirjoittajien syyllistäessä vuoroin Internettiä, televisota, nettipelaamista ja muita mahdollisia tahoja tapahtumista...
Kukaan ei kyseenalaista elämäntavan muuttumista; vanhemmilla ei ole aikaa / mielenkiintoa lastensa tekemisiin, perhekeskeinen yhteisöllisyys on hävinnyt jonnekin. Saman katon alla vain sattuu asumaan joukko ihmisiä, jotka ovat sukua keskenään, mutta näkevät toisiaan satunaisesti...
Välinpitämättömyyttäkö? Varmasti osittan, perhearvot ovat vain muuttuneet erilaisiksi. Ura ja menestyminen ajavat lasten ohi jossain vaiheessa, ylisuuret viikkorahat korvaavat yhteisen ajan puuttumisen...
Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?
5 kommenttia
kesäpoika
9.11.2007 11:02
Maallistuminen. Ihmisiä vaivaa se, että ajatus elämästä ja ihmisyydestä on kutistunut ajatukseksi materiasta ja mitattavista asioista.
sleepygay
9.11.2007 12:03
Samaa mieltä kesäpojan kanssa. Raha ratkaisee aina. Suomalinen yhteiskunta on muuttunut suoritusyhteiskunnaksi. Kunniallinen lastenkasvattaminen ei ole hyväksyttävää suorittamista. Vanhempien pitää antaa oma panoksensa suomalaisen yhteiskunnan rikastumiselle. Ja sekin vielä, kun lasten- ja nuorisopsykiatrian määrärahat ovat pohjalukemissa. Jos joku lapsi voi psyykkisesti huonosti, hän ei silti pääse hoitoon, koska ei ole tilaa eikä rahaa.
arkadas
9.11.2007 15:15
Itsekin mietiskellyt aikanaan samanlaisia asioita, oravanpyörässä menee vanhempien aika, lapselle kuuluva aika korvataan seteleillä - perinteitä ei enää opeteta jälkikasvulle.
Pitäisiköhän vanhemmuuteen vaatia jo jonkinlainen sertifiointi, kun vanhemmat muutoinkin ammattitaitojensa kartuttamiseksi niitä sertifiointeja haalivat. Tunnetusti kun kaikille aikuisille ei sovi vanhemmuus ollenkaan - eikä lemmikkieläimet, hyvä jos itsestään jonkunlaisen huolen (toisten avustuksella) osaavat pitää...
Toisaalta - nuori voi käsitellä pettymyksiään omin tavoin - eikä suinkaan noin radikaalisti, kuin Jokelan tapauksessa. Hyvä esimerkki oli torstai-iltainen "Leijonankita", jossa silminnähden pettynyt lukiolaispoika poistui studiosta, kun ei saanut 150 000 euron rahoitusta makean vedenongelman ratkaisulleen. Poika totesi esiintymisensä lopussa haastattelijalle jotakuinkin: "menen miettimään, katselemaan kaukaisuuteen - sitten syön karkkipussin ja elämä jatkuu...."
Roope2
9.11.2007 22:32
Ei kai se noin surkeaa ole. Luulisin, että suurin osa meistä vanhemmista onnistuu ihan kohtuullisesti vanhemmuudessaan. Aika harva meidän lapsista kuitenkaan alkaa tappamaan muita tai muuta sellaista. Tukea tarvitseville lapsille ja nuorille tietysti on tukea annettava ja sitähän minäkin teen ihan kuukausipalkkaani vastaan.
arkadas
10.11.2007 10:38
Roope, olen samaa mieltä, että suurin osa onnistuu ihan kohtuullisesti - valitettavasti perheen sisäisten arvojen rajat ovat koetuksella, kun yritetään priorisoida aikuisten sosiaalista statusta (ura) ja lasten / nuorten vanhemmiltaan saamaa aikaa.
Ainakin itse olen (täällä pääkaupunkiseudulla) huomannut, kuinka helposti perheen sisäinen syrjäytyminen alkaa. Vanhemmat rakentavat uraansa, teini-ikäiset lahjotaan rahalla ja tavaralla. Ja ne perheet, joissa tuohon "lahjontaan" ei ole varaa, ovat usein jo osittaisen syrjäytymisen perheitä (pitkäaikaistyöttömyys yms). Katkeruus yhteiskuntaa vastaan kuvastuu niin aikuisista (välinpitämättömyys) kuin lapsista ja nuorista (ilkivalta). Vaitteeni perustuu muun muassa kokemuksiini reilun parin vuoden ajalta tehtyyn vapaaehtoistyöhön nuorten parissa 90-luvun lopulla.
Apua tarvitsevia on paljon, auttajia ja resursseja auttaa liian vähän. Kun perheen nuori nykypäivänä alkaa oireilemaan, vanhemmilta menee sormi suuhun, koska heillä ei itselläänkään usein ole keinoja auttaa. Kuuntelemiseen ja yhdessä oloon on liian vähän aikaa.
Metro - lehdessä oli perjantaina haastattelu, jossa afrikalainen isä peräänkuulutti vanhemmuuden vastuuta. Häntä ihmetytti, ettei lapset ja nuoret kunnioita vanhempiaan, aina vanhempien ei tarvitse olla oikeassa, mutta heitä tulee kunnioittaa siitä huolimatta. Vanhemmat antavat lapsilleen esimerkin aikuistumiseen. Jos vanhempien esimerkki on huono, se seuraa lastenlapsille..
Kaikesta ei voi syyttää koulua, televisiota, pelejä, vanhemmuudellakin on vastuunsa.