Eilinen retkemme Turussa oli kuin tarkistusmatka. Aiemmat mielikuvat palautuivat hiljalleen ja varsinkin jokiranta ihastutti. Olimme syömässä yhdessä jokilaivoista. Ruoka oli todella hyvää, mutta annos oli auttamattomasti liian pieni. Pienehkö täydennys siihen tuli ostettuamme jäätelöä. Se olikin päivän toinen jäätelöannos. Olin nimittäin vierailun aluksi ostanut jäätelöä, jonka söimmekin ennen kaupungille lähtöä. Päivä oli todella ajoittain pistävän kuuma. Helpotusta toi tuomiokirkossa käynti. Kiersimme kaikki sivukappelit ja kerroin jälleen niihin haudatuista henkilöistä. Onhan siellä omia esipolvianikin. Kirkon vieressä oleva Mikael Agricolan patsas (on oven vieressä, josta itse menen jumalanpalvelukseen) muistuttaa minua sekä hänen työstään että omista Agricola-juuristani. Reformaatio aikoinaan oli erittäin hyvä asia. Ikävää vain, että se johti läntisen kirkon jakaantumiseen.
Kirkossa sytytin kynttilän äidille.
Kävelimme joen vartta molemmin puolin ja pysähdyimme myös istumaan. Varjossa oli siedettävää. S. kertoi kotonaan Saksassa loppuunsaattamastaan äänikirjan lukemisesta. Hän oli lukenut kokonaisen psyykkisten sairauksien lääkärikirjan äänitteeksi! Hänellä on lisäksi nykyään tapana käydä syömässä yhden paterin kanssa, joka on sokea. Pater ei näe syömistään, joten ulkopuolisten silmissä syöminen voi näyttää melkoiselta taistelukentältä. Kerran olikin viereisestä pöydästä suoraan valitettu hänen "ruokatavoistaan". Kun S. oli kertonut paterin olevan sokea, oli kommentti ollut: Syököön sitten kotona. Uskomattoman törkeää käytöstä! Miten voikaan joidenkin ihmisten horisontti olla kuin kapea pieni juova!
S. on tässä suhteessa lähimmäinen! Kaikille ei ole selvää, että emme ole ainoita eläviä.
