Hej alla mina läsare!
Nu tänker jag delta med min trevliga teologievän i katolsk mässa här i Åbo. Det brukar vi göra alltid när vi träffas. I den katolska mässan träder inte i förgrunden individuell tro utan hela kyrkans tro. Ibland är det tröstande.
Glad Midsommar!
Hyvää Juhannusta!
Johannes Kastaja huutaa meille erämaasta. Kuulemmeko me?
Ankkuri kuvaa hyvin sitä, että on kiinnittyneenä johonkin. Ei ole esim. juureton tai turvaton. "Ankkuri" itsessään antaa turvaa ja muodostaa kiinnekohdan. Aina ei ehkä ole kyse vain yhdestä ankkurista vaan monesta, jotka pitävät kiinni. On myös henkilöitä ja aikoja, joilla ei ole näin - monestakin eri syystä.
Todelliseen kiinnittymiseen tarvitaan luottamusta ankkurin kestävyydestä. Harva ankkuri kestää jatkuvaa kovaa vetoa. Kestääkö joku, vaikka esittäisin epäluottamusta; onko ankkuria, jolle minun pitämiseni ei merkitsisi mitään vaan ainoastaan luotettavuus?
Minulle tarjotaan apua elämäni siivoamisessa - mm. siinä mielessä, että en joutuisi käymään läpi surullisia asioita. Maisema vaihtuisi, niin saattaisi olla mahdollista ajatuskulkujen muuttuminen.
Toki niin onkin. Onko kuitenkaan syytä lähteä muuttamaan maisemaa? Se vaatii paljon energiaa, jota minulla ei nyt ole.
Minulla pitäisi olla kuulemma "toiset" ajatukset mielessä. Mitenhän se on järjestettävissä? Kun ajattelen yhtä, niin kuvittelenkin samalla ajattelevani jotain muuta? (no, ehkä vähän näsäviisasta..., mutta kuitenkin ymmärtänette...?). Jos joku ihminen on ollut elämässäni mukana 10 vuotta hyvin syvällisellä tavalla, niin en voi sitä unohtaa saati leikata sitä kokonaan pois. En aio kieltää noiden 10 vuoden olemassaoloa ja niiden merkitystä. Juuri merkityksen takia minun on läpikäytävä ja muisteltava aikaa. Se on kuitenkin osa minua, sitä, mikä minussa on rakentunut.
Tulin hyväksymään täysin avoimen elämäntavan, mikä on ollut aivan taivaallista! En ymmärrä nykyistä tilannetta. Voiko iloista yhdessäoloa hylkiä? En ole pystynyt näkemään sille mitään syytä! Epäilykseni, joita pakosta on mielessäni ollut, ovat olleet mitä villeimpiä. Pahinta on kuitenkin kontaktin puuttuminen, sen aktiivinen puuttuminen, joka ON osa elämääni. Miksi muuttuu se osa, joka on nyt jäädytettynä? Mitä siellä tulee tapahtumaan? Mitä se tapahtuminen aiheuttaa?
Onko luonnotonta kieltää kontaktit joltain luonnollisesti toimineelta?
Mitä voi pelätä? Itseään...!?
Minä pelkään nyt itseäni!
Dieu miséricordieux!!!
Grâce, grâce! Je tant supplie!
Tu l'as donné et tu l'es.
Mitä tehdä tilanteessa, jossa on kuin vankilassa. Mitä tehdä, kun rakkaus rakkauden tähden on katsottu estettäväksi. Miten jaksaa jälleen itsensä kieltäminen - varsinkin kun se kuitenkin tuntuu täysin mieltä vailla olevaksi teoksi.
Miten voikaan elämä olla ...
Micki, miksi?
ja toivon voivani päästä nauttimaan kauniista ilmasta ja lämmöstä ulos pian.
ja: MICHAEL!!!
Gud med er! Jumala kanssanne!
Mitenköhän tässä näin kävi? Taitaa olla jokin flunssavirus...kuumetta on. Menen takaisin nukkumaan.
Voikaa hyvin!
Har idag skrivit mina fotnoter på nytt i den översättning som jag gjort om en steletext. Är så tacksam och glad över den hjälp, som jag fick i denna fråga. Nu behöver jag inte skriva ALLT på nytt!
En annan sak: Jag blev så glad över det meddelande, som jag fick i min brevkorg här i Ranneliike. Meddelandet var skrivet av en synbarligen sensibel person.
GUD är vår Skapare! Se på Hans skapelse...så mångsidig den är!