Omnium fidelium

Kuollutta

Maailman meteli on niin pientä ja samalla niin suurta. Siihen meteliin kuuluu niin paljon erilaisia ääniä - kun tarkemmin kuuntelee. Ihmisiä, joille hyvin erilaiset asiat ovat tärkeitä, ja joita asioita me edistämme joko aktiivisesti tai passiivisesti omalla ajatusmaailmallamme
Tärkeitä asioita voivat olla ura, raha, maine, perhe, seksi, ihmissuhteet, ruoka. Ne ovatkin enemmän tai vähemmän tärkeitä. Ne ovat kaikki myös katoavia - ne ovat luotuja kuten me itsekin.
Tuijottaessamme yhä kiinteämmin näiden varaan ja näiden mukaan me jähmetymme niiden mukaisiksi ja lopulta katoamme.

Mikä ei ole jähmeää ja ei myöskään jähmettäisi?


Riemua kaikille

Olen ottanut Pelastajani, ihmisten Toivon, lahjan käsikseni ja jaloikseni.
Hän tuli minua vastaan.
Annoin painaa sydämeeni Jeesuksen!

Jeesus minun ja minä Hänen oma!
Haluan lähteä mukaan. Repeytykää kahleeni!



Näkemässä ja kuulemassa

Olin tänään Vinokinossa katsomassa "Whole New Thing". Se oli hyvin lämminhenkinen, hienovarainen ja tunteellinen elokuva.
Nyt voin jälleen kotona kääriytyä vuoteeseen, juoda valtavasta kupposesta teetä ja kuunnella yhtä suosikkioopperaani ennen nukahtamista.
Huomenna uudet riennot!



Fullkomlighet vore

När någon hatar oss, tänker vi på de goda gärningar som vi kunde göra honom?
När någon behandlar oss illa, tänker vi prata för andra goda saker om denna person?

Tror vi på goda gärningar, goda ord och goda tankar?


pyörryttävää!

Lunta tupruttaa!

Olisi ihana mennä ulos juoksemaan hiutaleiden perässä. En kuitenkaan voi - olen sairas.

Lisäys: Kävin uimahallilla! En sentään uinut. En tiedä, oliko viisasta, mutta en nyt voi kuitenkaan kovin paljon huonommin. Itse asiassa päinvastoin... (yllättävää!)



Kodin ovet

Ihmisten kohtaamisen mahdollistaa aitous ja rehellisyys. Muuten emme kohtaa. Kun emme kohtaa, ei ole mahdollisuutta vuorovaikutukselle. Ilman vuorovaikutusta ei ole mahdollisuutta rakkaudelle, sillä rakkaus on suhde. Rakkautta ei voi olla ilman kohdetta.
Voimme olla välinpitämättömiä - itseämme ja toisia kohtaan.
Rakkaus taas näkyy teoissamme, joita teemme lähimmäisillemme. Kohtaamme heidät näkemällä heidän aidon tarpeensa.


Skapelsen helas?

I skapelsen fick vi en form, en människas form. Att vara människa (formen "människa") betyder inga gränser utom formens. Denna gränslöshet är skapad av Gud.
Människan i sin form uppfattade dock inte riktigt sin form utan rebellerade emot sin Skapare. Hon ville ha Skaparens plats och började bygga sin värld utan Honom. Människor stipulerade lagar, där gränser mellan den av Gud skapade tog plats. Det var inte mera som i Eden - den bilden av ovetskap blev bortryckt i.o.m. vetskapen om gränser.
Dock fick vi Helaren, Honom som gjorde relationen till Gud igen till en med all gränslöshet bland Hans skapelse. Vi prisar honom och har oanade möjligheter att möta vår nästa.