Omnium fidelium

Hbl:in Volt-liitteessä 16/08 on henkilökuva Pontus Anckarista, joka nimittää itseään "antigymnast"iksi. Kyseessä on kehonrakentajan täyskäännös.

Pontus Anckar kertoo artikkelissa seuraavansa nykyisin 80-vuotiaan ranskalaisen Thérèse Bertherat'n tuomia ajatuksia.
Siitä myöhemmin. Pontus katsoo olevan mahdollista, että neuroosimme johtavat meidät tekemään väkivaltaa kehollemme. Hänen mukaansa urheilun "hengessä" on paljon vinoutunutta: kelvollisuuskompleksia, itsensä pakottamista, jatkuvaa vertailua. Ei ole sattumaa, että nykyisessä yhteiskunnassa nämä ihanteet ovat myös urheilun ihanteita.
Millainen on terve ruumis?
Pontus Anckar väittää miesten salikulttuurin ei aivan merkityksettömältä osalta olevan itsensä tekemistä sellaiseksi, jonka kimppuun ei uskalleta käydä. Ajatuksen taustalla on hyökkäyksen pelko ja valmius sellaisessa tilanteessa käyttää voimaa. Pontus Anckar huomauttaa kuitenkin salikulttuurin toki olevan muutakin.
Agression potentiaalin hyväksyntä näkyy. Oman itsensä hyväksyttäminen kehossaan. Kehon korostaminen, jotta muu jää varjoon.

Tietoiseksi kehostaan ja hyvällä tavalla voi tulla myös muita teitä. Olennaista on kokonaisuus - ei mikään erityinen teoria, tietty ohjelma tai mikään elämänfilosofia. Ihmisen on vain itse huomattava jännitykset kehossaan. Katse kohdistuu itseen tältä osin, ei peiliin. Ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus on hyvän voinnin edellytyksenä kokonaisuuden kannalta yhteistyö. Ajatus täydellisestä hallinnasta on unohdettava - sellaista ei ole. Mm. kävely metsässä - vaikkapa yhdessä ystävien kanssa - on jo muutos monelle nykyihmiselle - eikä tarvitse olla enempää. Ajan "täyttäminen" nopeaan tahtiin murtaa ihmisen. Enemmän armoa on ainakin parempi kuin enemmän väkivaltaa.

Terveys on hyvin laaja käsite.

On mahdotonta muotoilla oikeuksia, ellei ole perustaa niille.
Oikeus ikuiseen rakkauteen? ...

Pohdittavaksi tulee näkökulma: (1) onko ikuisen rakkauden näyttäydyttävä elämässä "hyvänä" (mitä se ikinä on?); onko ikuisen rakkauden oltava ilmoitettu "hyväksi".

1) minulla on oikeus ikuiseen rakkauteen, koska se näyttäytyy elämässä(ni) "hyvänä". Onko hyväksyttävä muotoilu?
Ehkäpä 'oikeus' on käsitteenä väärä lähtökohta yritettäessä lähestyä kuulumisen teemaa.

Toisen lähestyminen. Minulla ei välttämättä tarvitse olla oikeutta tai velvollisuutta (muotoiltavia) tehdä niin, mutta teen sen eli lähestyn toista. Samalla itse ja toinen hahmottuu. Kunnioittaen toista ja myönteisen vuorovaikutuksen tapahtuessa uutta synnyttäen.
Toiseuksien kohtaaminen (ihmisten; ihmisten ja Jumalan ...) on kuin Jumalan vaellus ihmisenä keskuudessamme. Se on mahdollisuus rakkauteen ja elämään. Kohtaaminen on mahdollisuus yhteyteen kuulumiseen.
Yhteys ei ole itsestään, vaan se on uusinnettava jatkuvasti. Yhteys elää kohtaajien jokaisessa lähestymisessä. Kohtaamiset ovat ainutkertaisia ja erilaisia - mahdollisuus rikkauteen.
Mahdollisuuksien kohdalla en pohdi oikeuksia vaan vastuutani hyvän l u o m i s e e n. Kohtaamisten synnyttämä yhteisökin on jatkuvasti "mahdollinen", ei koskaan vain jo toteutunut. Ei ole siis tarkoitus vahvistaa oikeutta hyvään, vaan vapauttaa epätäydelliseen kohtaamiseen - elämään, kohti toista, kohti jokaista toista, kohti Jumalaa.
Siinä onkin ihmettelyn aihetta!

Hyvän sanominen (=siunaaminen) on ilmoitus mahdollisen yhteyden tukemisesta.

Onko niin, että meidän on aina kilpailtava?

Sain tänään oppilaan.
Juhlistin asiaa runsaalla illallisella.

Kuka on ihminen, joka ei itke
Kristuksen ä i d i n
jos näkee
niin suuressa anomisessa?

Kuka ei voi yhdessä murehtia
hyvän äidin katsoessa
valittaen poikaansa?

Väkensä hairahdusten takia
näki Jeesuksen tuskissaan
ja alistetun ruoskalle.

Näki suloisen lapsensa
kun henki lähti
kuolevan hylättynä.

Nukun sängyssäni. Herään aamuyöstä. Pirteänä juoksen läpi hiljaisen kaupungin ... rakkaan sängylle.

Muistinkohan kiittää rakkaudesta?

Olin regnbågshelgenin messussa illalla 22.30 Tuomiokirkon oikeanpuoleisessa kappelissa. Kappeli oli aivan täynnä, mikä oli mukavaa. Koska olin paikalla jo puolitoista tuntia ennen messun alkua, saatoin keskustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Yksi kommentti oli varsin hauska: minut on kirjoitteluni perusteella kuviteltu vanhaksi pitkäpartaiseksi ukoksi! (Hämmästys oli melkoinen ja molemminpuolinen!).
Kerroin parille ihmiselle myös Turun tulevasta sateenkaarimessusta. Siihen liittyy nyt uusia suunnitelmia...
Yksi mukavista keskusteluhetkistä oli A.H:n kanssa. Saimme nyt kasvot nimille kumpikin.
Kaffestunden var trevlig efter mässan. M. P.-G. strålade sin varma glädje omkring som vanligt. Hoppas dessa dagar blir produktiva och givande! All lycka önskar dem styrelsemedlemmen J.
Kallen saarna oli lyhyt, ytimekäs tärkeimmästä sanoman sisällöstä.

Kaikessa uusi aamu valkenee...

Så får vi hoppfullt vandra/ i tro och bön vår pilgrimsgång/ och sjunga med varandra/ det frälsta Sions segersång./ I mörker och i fara/ i trångmål och i nöd/ trygg skådar Jesu skara/ mot evig morgons glöd./ ...

Imorgon till Helsingfors! Trevliga saker väntar på mig där. Men så har jag även idag fått något trevligt. Nio brev av min morfars kusin finns bevarade. Den första från år 1895. Trevlig läsning. "Moster" Alma påtalas ofta - hon, som var en av Östra Nylands stora figurer (t.ex. vad beträffar idén med folkbildning) och verksam inom sfp från första början.
En annan verkligen glädjande nyhet för mig är att egyptologin i Köln genom dess professor lovat hjälpa mig! Tacksamhetskänslan är stor.

Ajatelkaa lähimmäisille hyvää, sillä olette jokaisessa teossanne.
Kristus, joka yksinäisyydessä kesti oman ylistämisen houkutuksen, on armollinen.
Painakaa tämä totuus sydämiinne; se on suuri mysteeri - Hänen rakkautensa.