• martin

Sulalla raapustettua - ei kuitenkaan varkain

Rakas pehmytolento!

Olen seuraavassa ottanut Sinulta, rakas, joitakin teemoja, jotka tunnistanet, ja jotka olen esittänyt eräänlaisena "Prolegomenana".
Koska ne ovat vapaasti yhdistetyt toisiinsa, ei esitykseni väitä olevansa tieteellinen, vaan mieltäsi kiihottavaa ja ilostuttavaa - toivon, jos haluat. Ei ole tarpeen ajatella eikä pohtia.

Miten löytää 'totuudellinen'? Yksi muinainen vastaus on: "Se on salaisuus!"
Voimme yrittää tunkeutua sen sisälle, mutta se säilyy kuitenkin aina hunnun peittämänä. Yritys nostaa huntu johtaa yrittäjän saastumiseen, mikä taas johtaa hirvittävien olentojen aiheuttamaan valon pimenemiseen. Rangaistus on jo itse rikkoutuneessa.

Nyt on kuitenkin myös niin, että käytämme kiertoilmauksia kuvataksemme salattua. On siis olemassa toinen ulottuvuus, toinen ilmaisutaso.
Juuri selvittääkseen tämän saapui kerran kaunis nuorukainen; nuorukainen, joka oli joka suhteessa sopusuhtainen. Hän kysyi lakkaamatta, haparoi eteenpäin, vilkuili uteliaana kohti ... nosti hunnun ja ...

Salaisuudet ovat usein juuri siksi salaisuuksia, koska ne ovat vaarallisia.

Salaisuuksiin liittyy vastuuta. Salaisuuksia ei tule paljastaa. Ne sitovat meitä.
Paljastaessamme ne tulemme kokonaan itsestämme ulos. "Mikä hetki"!
Se, joka taas väärään aikaan ja sopimattomasti paljastaa salaisuuden, joutuu pimeyteen. Miksi? Siksi, että hän on syyllinen. Hänen olotilansa muistuttaa mädäntymistä; tilaa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen, vaan huonommin. Pahinta on, että joutuu syömään omaa mätäänsä.

Todella salainen jää meillekin tuntemattomaksi - sillä ei kuulemma ole nimeäkään. Nimellähän se voitaisiin tavoittaa - ellei muuten, niin kiertoilmaisuin. Muut eivät enää rajaa tuntematonta. Salattu voi olla kaikkialla kaikkina aikoina.
Tämän edessä seisomme sanattomina.

Salaamisen yrittäminen paljastaa. Paljastaminen voi olla kauhistuttava! Hirviöt nousevat...

Eipä 'totuudellisella' ole mitään tekemistä kivisen kanssa, ole huoleti! Totuudellinen on valossa, se on paljastettu, mutta piilossa, tiedäthän!
Sinun Johan
P.S. Rakastan Sinua!

5 kommenttia

Lellu

15.8.2007 16:17

jopas on salattuja elämiä kerrakseen. Jos sä sirdaludia syöt selkään niin ei mikään ihme että väsyttää, käytän itsekkin niitä tehostamaan unilääkkeitä.

piano

16.8.2007 01:05

Niinpä:) salattuja elämiä.. vai onko kyseessä joku kenet tiedän ehkä??? Hmh...

kesäpoika

18.8.2007 11:59

Tämä kirjoitus kiehtoo minua sanomattoman kovaa. En oo ihan varma, mistä se tarkalleen kertoo, mutta ihan kuin se puhuisi suoraan minulle siitä huolimatta. :)

Sulalla raapustettua.. pehmytolento.. en ymmärrä, ehkei ole tarkoitustaan, mutta pidän kovin.

kesäpoika

18.8.2007 12:09

kirjoitusvirhe..: tarkoituskaan.

martin

19.8.2007 01:03

Kiitos kommenteista.
Kesäpoika, olet lukenut tekstin Sinulle henkilökohtaisesti merkittävänä, puhuttelevana. Se on sitä toista tasoa, joka voi kutittaa perustasoa.