• Aboa

Elämää paskempi baarikokemus

Pitkästä aikaa jäimme Turkuun. Torpan jatkuva työmäärä alkoi ärsyttää sekä pupua että itseäni ja siksi päätimme jäädä tänä viikonloppuna kotiin. Pupu niin harvoin lähtee baariin, että olin iloinen, että eräs kaverini lupasi lähteä mukaani.

Toinen kaverini on löytänyt ystävän itselleen. En ole koskaan nähnyt tätä miestä, mutta pelkkä ajatus siitä, että toinen on löytänyt rinnalleen kaverin, tuntui mukavalta. Pupu ja minut oli kutsuttu illanviettoon tapaamaan tätä uutta poikaystävää, mutta emme päässeet, mutta olimme sopineet tapaavamme baarissa illalla. Ilta tuli ja toisen kaverini kanssa lähdimme baariin, mikä on kiva, sillä olen melkein sairaalloisen arka menemään baariin yksin. Olo oli kiva, sillä en ollut ollut tässä yökerhossa liki kolmeen vuoteen. Sisällä olivat myös kaverini ja poikaystävä, jota en ollut ennen tavannut. Menin heidän seuraansa ja esittäydyin uudelle tuttavuudelle.

Tein selvästi mokan.

Kättelin häntä ja sanoin, että oli kiva tavata, koska olin kuullut hänestä niin paljon. Että olin kuullut kaikenlaisia tarinoita, mutten ollut koskaan nähnyt häntä ja siksi pidin häntä melkeimpä mielikuvitusystävänä; sellaisena, josta aina puhutaan mutta joka ei juuri sillä hetkellä ole paikalla. Mutta että oli tosi kiva tavata kohdakkain ja nähdä että kerrottu mies on olemassa ja tosi komeanakin vielä. Poikaystävä katsoi minua pitkään. Sitten hän siristi silmiään, arvioi minua päästä kantapäihin, kumartui korvaani ja kertoi että olen ruma.

Sen jälkeen hän vetäytyi kauemmas ja sanoi muille, ettei lukion rehtori halua kuunnella tuollaista paskaa kaumpaa. Hän astui askeleen syrjempään ja tiirasi ensin takapuoltani ja sitten etumustani ja puisteli päätään. Olin häkeltynyt enkä oikein tiennyt, mitä tehdä ja lähdin varmuuden vuoksi pois. Paskaahan saan kuunnella ihan riittämiin koulussakin, mutta siellä minulla on mahdollisuus tarttua siihen ja sanoa, ettei noin puhuta. Ystäväni päättivät lähteä kotiin, mutta uusi poikaystävä jäi paikalle. Minä hain uuden oluen ja kiersin etsimässä tuttuja ja löysinkin pariskunnan, jota en ollut tavannut ainakaan kymmeneen vuoteen. Kun satuin kääntymään kaverin poikaystävään päin, hän heilutteli minulle keskaria. Kun lähdin, hän heitti vielä herjan perääni.

Mitä minä olin tehnyt tuolle miehelle? En ollut nähnyt häntä koskaan ennen, ja olin odottanut että hänet tapaisin; että toivottaisin onnea hänen ja ystäväni uudelle suhteelle. Että oli kiva että ystäväni oli tavannut oikein raamikkaan miehen. Lähdin pois. Minua ei huvittanut enää. Kotimatkalla melkein itketti.

En itkenyt.

Vitutti.

12 kommenttia

Torontosta

2.10.2011 03:30

Ala valita muista, tiedat mita itse olet. Fuck them.

arosusi

2.10.2011 11:04

Aivan uskomatonta! Ei voi kuin arvailla, mikä siinä tilanteessa herätti tällaisen primaalisen reaktion. Sinun vikasi se ei tietenkään ollut, mutta silti maalitauluksi joutuminen on surkeaa. Eikä sekään ole kivaa, että nyt tiedät kaverisi löytäneen oikean noitaukon itselleen, eli tuskinpa heidän suhteellakaan on ruusuista tulevaisuutta.

mismina

2.10.2011 12:05

Kuulostaapa törkeältä tapaukselta. Mikähän sitä mahtoi pänniä ?
Älä nyt ota kauhean tosissasi tuollaista kommentointia, aikuiselta ihmiseltä voisi kuvitella saavansa asiallisempaa kommenttia. Tosin mulle on tulleet tuntemattomat homomiehet DTM:ssä heittämään kaikenlaista paskaa niskaan. Ehkä se on vaan joillakin tapana - kaataa oma paha olo jonkun tuntemattoman kannettavaksi ?
Tsemppiä sulle !

Riquman1990

2.10.2011 12:08

Paskat toi tyyppi mikään lukion rehtori ollu, tuskin edes töissä tai työelämää koskaan nähny. Noita avohoitopotilaita riittää. Mullekin kerran rupes bussipysäkillä yks papparainen avautuun nykynuorisosta. Keskustelu meni jotenkin näin.

Papparainen: "mitä, eiks kakara jaksa kävellä?"

Mä: "anteeks?"

Papparainen: "eiks kakara jaksa kävellä?"

Mä: "mikäs kakara mä sulle oon?"

Papparainen: "oothan sä kakara, kun mulla on ikää 62. "

Mä: "just."

Papparainen: "Se on just sitä sun porukkaa, joka ei töitö viittii tehdä. Lorvii vaan päivät pitkät."

Mä: "joo, enhän mä varmaan töissä oo enkä mitään tee elämässäni."

Papparainen: "Mä oon kuule 40 vuotta tehny sementtihommii ja sen jälkeen mut potkittiin pihalle töistä. Mikään ei tässä yhteiskunnassa muutenkaan toimi. Vastikään lakkautettiin Koskelan terveysasema. Nyt sitten eläkeläiset joutuu raahautuun muille terveysasemille. Ei nykynuorisoo kiinnosta eläkeläiset. Kohta varmaan eläkkeitäkin leikataan."

Mä: "joopa joo."

Paappa kaivaa kassista Iltalehden ja kaljapullon ja rupee lukeen lehtee ja vetään kaljaa. Bussi tulee ja mä häivyn paikalta.

Tuskin toi paappa missään työelämässä on koskaan ollu, jos on noin katkera nuorille. Kaljan vetämiseen sillä on kaikki aika menny. Mä oisin tyytyväinen, jos mä 40 vuoden kuluttuu pääsisin eläkkeelle. Ei mua ainakaan tarttis erikseen potkii pois, mä lähtisin vapaaehtosesti.

Rokkihomo

2.10.2011 13:06

Ihme juttu. Mieleen tulee, että luulikohan hän sinua joksikin toiseksi? Jos ei, niin melkoisen hyvä juttu että illanviettoa heidän kanssaan ei koskaan tapahtunut, eikö?

Aboa

2.10.2011 16:05

Riku, tarkistin ja kyllä hän näemmä oli Helsingistä muuttanut tuore rehtori. Opetettava aine oli minulle aika yllätys...

Ja Rokkis, olen ihan tyytyväinen, etten koko iltaa viettänyt tuossa seurassa. Toki olisin ehkä saanut kuulla muitakin totuuksia itsestäni ja ulkonäöstäni. Ehkäpä olisin mennyt itseeni ja ruvennut muuttumaan komeammaksi, kun kauniit ihmiset siihen kehottavat.

Riquman1990

2.10.2011 16:14

Mitähän se sitten opetti?

Kolmoisritti

2.10.2011 23:16

Loukkasit varmaan tahtomattasi, kun kerroit tietäväsi hänestä paljon. Tämä ei tietenkään ole sinun vikasi, mutta voisi olla tahdikkaampaa olla kertomatta kuinka paljon tietää, koska usein ihmiset itse haluavat luoda itsestään ensivaikutelman ja kertoa asioita, joita haluavat kertoa.

Kolmoisritti

2.10.2011 23:18

Tiedättehän: jokainen haluaa, että on edes jonkinlainen fasadi ja julkisivu. Liika tuttavallisuus voi tuntua tungettelevalta noin niinkuin aluksi, kun tutustutaan.

Kolmoisritti

2.10.2011 23:26

Hän nyt vetäytyi oman julkisuuskuvansa taakse ja halusi näyttää ainoastaan sen puolen ja osoittaa, että hän valitsee omat ystävänsä huolimatta poikaystävän valinnoista ja vamaankin ne ystävät hän valitsee huolella. Syytä moiseen on vaikea arvata. Homomiehet arvottavat asioita joskus omituisilla tavoilla. He tuntevat alemmuutta sellaisistakin asioista, mistä toiset eivät. Kuitenkin on turvallista olla pinnallinen. Sellainen vaatii niin vähän ponnistusta ja vaivaa.

Rokkihomo

2.10.2011 23:59

Joka tapauksessa, välitä eteenpäin Rokkihomon visvasyyläkirous.

Kauneuspilkku

4.10.2011 09:44

Ei tollasta voi tapahtua kuin toisten blogeissa.. niin mahdotonta, että ...tosiaan se purkaus ei liity mitenkään sinuun, hänellä täytyy olla jotakin pahoja ongelmia ainakin luonnevika, sääli et tuollainen tyyppi on reksi. Ja miten se on voitu valita? Toivottvasti saat paremman k´baarikokemuksen ens kerralla!