Marie Antoinetten omaan palatsin, Le Petit Trianonin aluelle rakennettiin kuningattaren toivomuksen mukaan ihastuttava pieni maalaiskylä, hameau. Kuningatar oli viehättynyt valistusfilosofi Rousseaun oppiin, jonka mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja sivistys, kun taas kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen. Siksi kuningattarelle nikkaroitiin oma normandialaiskylä, jossa maalaisiksi pukeutuneet palvelijat taluttivat silkkinarussa pestyjä ja puuteroituja lampaita, jotta kuningattaren maalaisidylli olisi täydellinen. Kuvassa on kuningattaren oma talo.
En ole koskaan käynyt Versaillesin palatsissa (tai 'Versailles'n palatsissa' kuten äikänopettajan pitänee se kirjoittaa), enkä päässyt sinne tälläkään kertaa. Päätimme kiertaa sen puutarhaa, ja kun olimme kiertäneet päällisin puolin sen 815 hehtaaria, ei jostakin kumman syystä kävelykierros palatsissa tuntunutkaan enää niin kiintoisalta.
Alennusmyynnit olivat huikeimmillaan. Kävimme kyllä mm. Galerie Lafaytettilla, mutta minä ihailin kyllä sen kuulua kupolia enemmän kuin vaateostosmahdollisuuksia. Koko reissun ostoslopputulos oli pupun uusi t-paita. Minä en saanut mitään. Yritin kyllä uutterasti shopata, mutta kun en oikein tarvinnut mitään enkä tahtonut ostaa ihan vain ostamisen vuoksi.
Koska kumpikin oli aiemmissa elämissään käynyt Pariisissa useampaankin otteeseen, ei ollut tarvis vierailla perinteisillä paikoilla. Koko reissun ajan emme sattuneet sellaiseen paikkaan, että olisimme edes etäältä nähneet Eiffel-tornia tai Riemukaarta. Notre Dame tuli kyllä tutuksi, koska lyhyin tie hotellilta Marat'n homokortteleihin vei sen editse.
Pupu biologina ja uutterana puutarhaharrastajana tahtoi nähdä kaikki puistot ja puutarhat. Siksi nähtynä on jokainen puu, penkki ja puistotie.
Häiden jälkeen hyppäsimme Thalys-junaan ja kolkuttelimme Pariisiin. Olimme löytäneet oivan hotellin Rue des Ecoles -kadulta. Hotellin oman hinnaston mukaan kahden hengen huone olisi 480 euron arvoinen, mutta nettivarauksena sellainen irtosi alle satasella. Hotelli oli pieni ja sokkeloinen, mutta siisti ja viehättävä; henkilökuntaan kuului jopa kuin elokuvista tempaistu pikkolo, joka vei kärryllä matkalaukkumme yläkerroksiin, esitteli huoneen, parvekkeen näköalan ja kylppärin. Ja odotteli juomarahaa, tietysti.
Vanhimman ystävättären häät Brysselissä oli uskomattoman hieno kokemus. Ensin siviilivihkiminen Brysselin raatihuoneella, sitten häävastaanotto uskomattoman hienossa tilassa, joka alkujaan oli ollut vesitorni. Paikalla oli ainoastaan mukavia vieraita, koska sukua ei ollut ollut pakko kutsua mukaan pelkästä velvollisuudentunnosta. Ja morsiamet; molemmat kauniita kuin kesäinen päivä! Ah!
Jotkut vieraat olivat tuttuja, suurin osa tuntemattomia. Tutustuimme pupun kanssa moniin uusiin ihmisiin, joihin olisi kiva pitää yhteyttä juhlien jälkeenkin. Tapasin myös pupun kahteen vanhaan ystävään, joista olin kuullut juttua aina, mutten koskaan tavannut niin, että olin alkanut pitää heitä kahta pupun mielikuvituksen tuotteena. Eivät olleet. Pitkästä aikaa näin aina yhtä elegantin luxenburgittaren ja sain tutustua maailman uutterimpaan tanssijattareen.
Koska toinen morsiamista oli Suomesta, toinen Irlannista ja hääväki edusti yli kymmentä kansallisuutta, oli kulttuurisia eroavaisuuksia hauska seurata. Eräs paikallinen tyttö otti missiokseen ihmisten rupattelun lisäämisen. Vaikka pupu ja minä puhelimme toisten kanssa vaikka ja kuinka ja tutustuimme muihin niin, ettei lähimpään viiteen vuoteen yhtä moneen, otti tyttö meidät silmätikukseen. Ensi alkuun hän kävi ystävällisesti puhelemassa kanssani ja kehoitti meitä kiertelemään enemmän ja tutustumaan toisiin. Kun hänen mielestään emme riittävästi sitä tehneet, hän vetosi pupun järkeen; hänen mielestään oli outoa, että nainkin komeat miehet aivät kiertele ympäri salia tanssittamassa toisia. Että kun on hienot puvut ja siistit hiukset, on sääli vain seistä seinustalla. Loppuillasta, kun likimain jokainen häävieras oli tanssilattialla, tyttö kierteli ympäri tanssijoita, tiiraili heitä päihtynein silmin ja puhisi yksinään: 'Nobodys bloody mingling!'
Mietimme pupun kanssa seurustelun erilaista kulttuuria. Kumpi on parempi; käydä sanomassa kaksi sanaa jokaiselle läsnäolijalle vai istua pidempään mielenkiintoisten ihmisten seurassa? Tehdä naama tunnetuksi vai ehkäpä saavuttaa kosketus johonkuhun? Minusta vastaus on aika selvä.
