Pupulla on tänään työhaastattelu. Hänellä on kyllä vakituinen työpaikka, josta hän pitää kovasti, mutta työmatkaa kertyy päivittäin yli 130 kilometriä. Siksi samassa kaupungissa avoimena oleva pesti kiinnostaa.
Sinänsä tällä kertaa ollaan niin hienossa tilanteessa, että ei haittaa, jos ei tätä pestiä saa, koska omaan, entiseen duuniin on kuulemma ihan kiva palata.
Toivotaan parasta!
Ei-krapulainen ystävätär (kts. pari viestiä alemmas) ilmoitti, että 'mahdollinen potentiaali poikaystäväkandidaattiehdokas' onkin muuttunut mahdollisemmaksi. Koeaika jatkuu yhä.
Että pysyisitte mukana.
Täytin tänään vuosia. Myötäänsä. Hassua.
Piti ihan palata torpalta kaupunkiin ihmettelemään asiaa ja pyytää illemmalla tuttu pariskuntakin käymään. juhlan kunniaksi teen somalialaista ruokaa löytämästäni keittokirjasta.
Pupu oli osannut taas lukea ajatukseni ja ostanut lahjaksi pihakeinun torpalle. Samalla tuli todistetuksi, että hullu pitää pyörivästä; viime vuonna sain häneltä riippumaton ja kolmikymppislahjaksi keinutuolin..
En millään ota uskoakseni, että olen jo 33-vuotias. Omissa ajatuksissani olen noin kahdenkymmenenkuuden. Ei siksi, että minua harmittaisi vanheta, päinvastoin. Tulen päivä päivältä järkevämmäksi, ainakin omasta mielestäni. Pukeudun kutakuinkin sillä tavalla, mitä kolmekymppiset tapaavat. En luule olevani parikymppisen mitoissa, kuten exäni (35). Hän on jo siirtynyt tiukkafarkkuisten setien kastiin tietämättä sitä itse. Tirsk.
Jokohan sana 'nuori' pitäisi blogin nimestä poistaa?
Kuvassa kaiken takana keinu.
Asunto saatiin puretuksi ja tyhjennetyksi ja todennäköisesti pölykeuhko hankituksi, huolimatta hengityssuojaimista, jotka suurimman osan ajasta suodattivat ilmaa keittiön ikkunalaudalla.
Yhteensä neljä kuormaa purkutavaraa ja kusenhajua vietiin kaatopaikalle. Varmaan tänäänkin tarkkahajuinen voisi jäljestää ajoreittiämme kotoa Topinojan kaatopaikalle.
Nyt on aika lähteä torpalle hetkeksi aikaa. Ensi viikolla palataan takaisin kotiin ja aloitetaan seinien koolaus. Toisaalta toisoo, että saisi jossakin vaiheessa vain olla, toisaalta taas omilla käsillä tekeminen; ruumiillinen työ tuntuu hiton hyvältä.
Meillä on ollut taas aika kova urakka kesälomaa varten. Me ostettin viime jouluna samasta taloyhtiöstä toinen asunto, joka on ollut liki räjähtämiskunnossa ja josta olisi tarkoitus korjata isompi koti itsellemme.
(Huh, se on Turun Heteronoloiset ry taas täällä kun puhuu..)
Kämppä on puutalossa ja siinä on laajennusmahdollisuus sekä ullakolle että kellariin. Siihen ei nyt ole varaa moneen vuoteen, joten asunto pitää ensin korjata vuokralle. Valitettavasti siinä on lähimmät vuodet asunut alkoholisti, ja paikka onkin sen näköinen.
Entinen asukas - liki kahdeksankymmenen - vietiin pakkohoitoon, kun hygienian ylläpito ei enää onnistunut, ja niitä jälkiä me korjaamme nyt. Koko asunto on pakko purkaa melkein ulkoseinään. Vastaan on tullut liki kaikki ihmiselämän hajujen kirjo, mutta silti uskon kuin Pentti Haanpää novellissaan, että 'enemmän sitä on maailmassa vettä kuin paskaa..'
Nyt ollaan parisen päivää revitty asunnon seiniä ja lattioita, sekä hämmästelty aina ja aina uudelleen, 'kuinka täälläkin voi...' Kaatopaikalle ollaan lainaperäkärryllä viety monta kuormaa tavaraa ja oltu tuntevinamme, kuinka haju jo ehkä alkaa hellittää.
Ainoastaan ajatus siitä, että joku päivä tämä _yhdessä_ ostettu asunto saadaan siihen kuntoon, että siihen voidaan yhdessä muuttaa. Jollakin tapaa kesätorpan kunnostaminen ei ole sama juttu, koska jos joskus vaikkapa ero yllättää, sen voi myydä. Oma koti on - ainakin minulle - ihan eri juttu.
Pysyvää? Toivottavasti!
Viime yö sujui tosi huonosti. Pupu nukkui onnellisen tietämättömänä siitä, että valvoin unetonna kolmeen. Hän vain kuorsasi vienosti ja oli ihan liian lähellä ja liian kuuma ja liian.
Kai viimeisten viikkojen stressi purkautuu tänä vuonna tällä tavalla. Joka vuosi se keksii uuden tien. Oikein alkaa loman lähestyessä jännittää, että millähän tavalla tänä vuonna elimistö kertoo olevansa lähellä tilttiä.
Torpalle ei ole vielä päästy, kun pupu tahtoo ötökälle pentuja ja siksi pitää koiraa roikottaa lääkärissä ja astutettavana ja kaikkialla. Minusta on epäreilua, että koiramme harrastaa tuntuvasti enemmän seksiä kuin minä.
Mitähän blogiani tuntematon ymmärtää edelisestä kappaleesta? Pupu, ötökkä, pentu...
Mutta kohta pitäisi lähteä maalle. Mun vanhempienikin pitäisi tulle sinne piakkoin. Odotan sitä todella paljon, koska he ovat edellisen kerran käyneet siellä vuosi sitten, jolloin koko paikka ei ollut vielä millään tavalla asumiskelpoinen. Mitähän tykkäävät nyt..?
Ei enää krapulainen ystävättäremme lähetti viestin ja huomautti, että edellisessä viestissä mainittu poikaystävä ei ole poikaystävä. Kysyin, olisiko 'vakituinen panokaveri' parempi. Hänestä 'mahdollinen potentiaali poikaystäväkandidaattiehdokas' olisi oikea ilmaisu. Että älkää erehtykö luulemaan!
Ensimmäinen lomapäivä tuli vietettyä. Heräsin aikas myöhään. Pupu oli käynyt läheisessä pikkuleipomossa hakemassa tuoreita sämpylöitä ja tehnyt aamiaisen valmiiksi.
Päivällä hypättiin autoon, napattiin krapulainen ystävä kyytiin ja kierrettiin Kuralan kylämäessä katselemassa eläimiä (Tiedättekö te, mikä paikka Kurala on?). Sää oli mahtava ja kuljimme pitkin pienen puron rantaa ja toljotettiin laitumella makoilevaa suomenkarjaa. Kierroksen jälkeen mentiin syömään itsemme ähkyyn intialaiseen ravintolaan.
Illalla käytiin vielä katsomassa Da Vinci -koodi. Siinä vaiheessa ystävämme krapula oli jo helpottanut ja hän tahtoi poikaystävänsä luo. Me pupun kanssa menimme naapurimme luo istuksimaan ja katselemaan televisiota.
Aivan järjettömän hauska päivä. Enää 68 jäljellä...
Vihdoinkin se alkoi; kesäloma. Seuraavan kerran töissä pitää näyttäytyä vasta 14. elokuuta.
Vihdoin on aikaa tehdä kaikkea ja olla tekemättä. Herätä aikaisin aamulla ja kävelyttää pupun kanssa koiraa Aurajokea ylävirtaan. Istahtaa torikahvilaan aamuseitsemältä. Tai mennä maalle ja nauttia aamiaista puutarhassa mehiläisten pörrätessä etsiessään kukista mettä. Matkustaa autolla halki Suomen tapaamaan vanhempia. Käydä isoäidin haudalla. Halata vastentahtoista kummipoikaa.
Loma!