Meripelastusnäytös

Harmaana hiljaisena lauantaipäivänä joukko tuulipukuisia ihmisiä värjöttelee syksyisellä uimarannalla. Suomalaiseen tapaan ihmiset eivät ole yhdessä kasassa vaan ovat jättäneet kohteliaasti viiden metrin välit toisiinsa. Kasvot ovat odottavia, vakavia ja ilmeettömiä. Eturiviin on raahattu kymmenkunta kehitysvammaista koska "terveiden" mielestä vammaiset tarvitsevat koko ajan ohjelmaa sisällöttömään arkeensa. Ihan mikä vaan kelpaa.

Huomaan laiturilla sukelluspukuisia miehiä. Nämä heittävät yhden joukostaan veteen ja kohta ilmoille kajahtaa eloton mekaaninen "ääää" huuto. Äänessä ei ole pelkoa, ainoastaan nöyrää suorittamista. Meressä kelluvalle äijälle heitetään pelastusrengas ja puolen minuutin sisällä mies on takaisin laiturilla. Kehitysvammaiset eivät näytä erityisen innostuneilta. Ensimmäiset alkavat tehdä lähtöä paikalta. Espoolaisen lähiön kyläjuhlan huippukohta on juuri ohitettu. Useimmat tuntuivat miettivän kannattiko paikalle raahautua kahdeksi minuutiksi.

Jäin jälkeenpäin pohtimaan loppuivatko kyläjuhlan järjestäjiltä ainoastaan ideat. Meripelastusnäytöksen ja kirpputorin pystyy järjestämään muutaman ihmisen voimin ja ilman suurempaa panostusta. Vai ovatko ihmiset jo kokonaan luopuneet ajatuksesta että meilläkin voisi olla jotain yhteisöllistä? Mitäpäs jos porukka ei enää haluakaan tavata toisiaan? On liian kiire palautua raskaasta työviikosta, kivuliaat kuukautiset ja Kimi tai joku ajaa ensi vuonna taas tulosruudussa hornulaa.

Tarkoituksellisesti korostettu vähäeleisyys, minimalistisuus ja eriasteinen harmaus ovat muutenkin niitä suomalaisten mieltymyksiä joita en ole ikinä oppinut ymmärtämään. Ihan kuin yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa olisi jotain elämää suurempaa. Tai sitten niissä vaan on. Jostain syystä suuri osa keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista suomalaisista pakenee kesäisin viikonloppuisin keskelle erämaata olemaan yksin. Mökkeilyä harrastetaan toki muuallakin maailmassa mutta yleensä siihen ei liity samanlaista tarvetta erakoitua. Sama näkyy taiteessa, sisustamisessa tai ihan missä vaan. Niukkalinjaisuus on vuosikymmenestä toiseen sinivalkoista muotia.

Muistaakseni ranneliikkeenkin lukijoiden äänestyksessä moni toivoi kesän vaihtumista syksyyn. Syksyllä on kiva sytytellä kynttilöitä, tuijottaa ikkunasta kun vesisade ropisee ikkunaruutuun ja hiljentyä. Tulee vaan mieleen kuinka kauan sen hiljentymisen olisi tarkoitus kestää. Vesisade pieksee Espoon leveysasteilla todennäköisesti vielä ikkunaan jouluaattonakin. Kolmen kuukauden hiljentymisen ja kynttilöiden polttamisen jälkeen Havi on todennäköisesti yksi Suomen suurimpia yrityksiä. Sitten hiljennytäänkin jo jouluisten kynttilöiden äärellä. Ja voiko ylipäätään hiljentyä vajoamatta koomaan jos suurin osa on ollut syntymästään asti hiljaisia?

Ehkä suhteeni hiljaisuuteen ja omaan itseensä käpertymiseen olisi toisenlainen jos olisin aktiivisesti mukana työelämässä ja näin ollen pumpattu kuiviin. Kun työnantaja ryöstää läpi vuoden kaikki erergiasi omiin taskuihinsa voin hyvin kuvitella että kaipaat jo melko nopesti yksinäisyyttä ja rauhaa. Mutta onko se silloin enää vapaaehtoinen omaan persoonallisuuteen liittyvä valinta vai käytännön sanelema pakko?

On itsestäänselvyys että ilmasto vaikuttaa kulttuuriin ja sitä kautta persoonallisuuteen. Ujojen, hiljaisten ja sisäänpäinkääntyneiden ihmisten määrä on Suomessa hyvin ylikorostunut. En ajattele että tuo asia olisi pelkästään negatiivinen. Sosiaalisuus ei sovi kaikille ja siitä usein muodostuu näkymätön pakkopaita jos se ei ole pohjimmiltaan aitoa. Ehkä osa eteläisimpien kulttuurien vilkkaista höpöttäjistä haluaisikin olla tosiasiassa hidas ja hiljainen. Mistä me voimme tietää.

Muistan vuosia sitten olleeni kylässä isäni tutun ja tämän perheen luona Sevillan reunamilla. Samaan päivään sattui joku sikäläinen kyläjuhla. Ihmiset kokoontuivat ulos syömään ja juomaan, laulamaan ja soittamaan. Ei näkynyt humalaisia eikä tapeltu. Kyttäauto ei päivystänyt viereisellä kadulla jotta saisi tyhjennellä nuorison mehukatteja. Useimmilla tuntui olevan aika hauskaa. Eikä tuohon kaikkeen kulunut juuri yhtään kunnallista rahaa. Joku kylätoimikunta oli väsännyt ruokaa ja juomaa jota sitten myytiin omakustannehintaan. Meillä kukaan ei enää uskalla myydä ruokaa lupaviidakon ja hygieeniasäädösten takia. Juomisen myyminen rajoittuisi korkeintaan muumilimuun. Laulua ja tanssia voisi harkita jos ei lähitalon vihainen mummo häiriintyisi.

Tiedän ettei kansanluonnetta voi vaihtaa. Suomalaisista ei tule yhteisöllisiä pakottamalla. Uskon silti että moni niistä rauhaa ja eristäytymistä rakastavista ihmisistä haluaisi myös ihan oikeasti aina toisinaan kommunikoida muiden kanssa. Ujous on osittain myös huonoa itsetuntoa ja osa myös kärsii siitä. Moni haluaisi jos vaan uskaltaisi. Siksi musta on todella kurjaa ettei yhteiskunta näytä haluavan tulla yhtään vastaan ihmisten tutustumisessa toisiinsa. Löytyy kaikenlaista sääntöpykälää ja kieltoa. Tärkeintä näyttäisi olevan kunnioittaa niiden oikeuksia jotka vaativat täydellistä hiljaisuutta ja jokaisen järjestyssäännön puolikkaan nussimista.

Itseäni on aiemmin helpottanut se että on voinut aika ajoin vaihdella maisemaa. Matkustaminen omilla tuloillani on tietysti ollut yleensä aika suuri taloudellinen satsaus. Nykyisellään tuo poislähtö ei enää tule samalla tavalla onnistumaan. Alan tuntea itseni entistä enemmän omaishoitajaksi. En voi sille mitään että haluan varmistaa vanhuksilleni parhaimmat mahdolliset vanhuudenpäivät. Jos oman elämän jättäminen puoliksi elämättä on siihen vaadittava uhraus niin olen valmis sen kestämään. Tällä kertaa tunnen tekeväni oikein.

En silti oikein voi sille mitään etten halua sytyttää yhtään hemmetin kynttilää. Laitan korvatulpat korviin jotten joutuisi kuuntelemaan sateen ropinaa tai peitän sen nopeatempoiseen europoppiin. Yritän päästä paikkoihin missä on enemmän ihmisiä. Kauppakeskukset, uimahallit ja kahvilat käyvät paremman puutteessa. Yritän katsoa ihmisiä rohkeasti silmiin ja sanoa jotain jos siihen tilaisuus tulee. Ehkä se osittain lievittää tätä syksyn tuomaa ankeuden tunnetta ja luonnotonta hiljaisuutta. Enkä halua nähdä enää yhtään meripelastusnäytöstä.