• Massa

Tanssii scheissen kanssa

Viime aikoina ollaan eri puolilla etsitty selityksiä suvaitsemattomuuden ja populisimin nousulle. Kaveri sanoi mielestäni hyvinkin osuvasti että tällä hetkellä on ihan okei olla tyhmä. Ei tarvitse suvaita yhtään mitään kun julkisuuden henkilötkin kertovat että hekään eivät enää jaksa yrittää ymmärtää. Omat perusteettomat vihaamiset ovat jotenkin vähemmän hävettäviä sitä mukaa kun ilmestyy muita jotka eivät myöskään halua enää sietää. Kuka vielä väittikään ettei ihminen muka olisi laumaeläin.

Puheet laman nostattamasta katkeruudesta ovat Suomen kohdalla höpöhöpöä. Kuinkakohan moni näistä sisäsiittoisista kyynisistä valittajista oikeasti on joutunut laman takia tinkimään yhtään mistään? Hyvin harva näistä "isäm maan" ystävistä on koskaan käynyt katsomassa elämää yhdessäkään kehitysmaassa. Silti he ovat itse niitä joilta on viety niin valtavasti ja niin suurella vääryydellä. Ehkä se vääryys on siinä että ennen oli varaa joka päivä kolmeen tuoppiin kun nyt ei hidastunut talouskasvu olekaan nostanut tuoppien määrää neljään.

Usein valtalehtien kolumnistit ja muut tukityöllistetyt lahjattomuudet esittävät että erilaisuuden hyväksyminen vaatisi tottumista ja harjoittelua. Ja että ennakkoluuloja on aina puolin ja toisin. Oikeasti huonompia kliseitä ei enää voi keksiä. Mitä hemmetin harjoittelua vaatii että on valmis kohtaamaan toisen ihmisenä? Kysymys ei kuitenkaan ole mistään ydinfysiikasta. Tyhmiä ja suvaitsemattomia ihmisiä ei tarvitsisi aina puolustella ja paapoa.

Seksuaalivähemmistöjen joutuminen sisäsiittoisten junttien tulilinjalle kertoo aika paljon siitä miten tyhjästä "ongelmia" täytyy repiä saadakseen julkisuutta. Useimpien populistien kotikylissä ei ikinä näe ulkomaalaisia tai julkihomoja. Erilaisuus on Suomessa kasaantunut harvoille alueille. On siis hyvin helppo hypätä ensimmäiseen bussiin ja ajaa sauvakävelemään jonnekin missä apaattisen näköisiä tuulipukuja ei enää erota toisistaan.

Saadakseen tyhmien ja vielä tyhmempien ihmisten äänet on ehdottomasti aina vedottava näiden turvallisuushakuiseen maailmankuvaan. Tarvitaan kipeästi uusia uhkia joilla voidaan puolustella tarvetta tiukentaa kuria ja järjestystä. Aivan sama toistuu ympäri maapalloa melkein identtisellä kaavalla. Suurvaltojen kenraaleille ja muille nationalisteille kylmän sodan loppuminen on ollut järkyttävä takaisku. Sen jälkeen internet mullisti tiedonvälityksen ja teki ihmisten manipuloimisesta haastavampaa. Viime vuosina ollaankin epätoivon vimmalla etsitty koko ajan uusia vihollisia ja nostatettu keinotekoisia hysterioita.

Tiedonvälityksen ja muun liikkumisen vapauduttua vallanpitäjillä on ollut aika skitsofreninen asenne nouseviin populistipuolueisiin. Toisaalta Jumalan korvannut Ikuinen Talouskasvu ei tykkää ollenkaan uusoikeiston herättämästä levottomuudesta. Toisaalta kuitenkin populistit kaipaavat tiukempia johtajia, lisääntynyttä valvontaa ja ankarampaa kuria. Ei siis yhtään hullumpi "vihollinen" hallitsijoille jotka niin mielellään tarttuvat noihin toiveisiin. Niinpä ei kannata ihmetellä sitä miten meillä Suomessakin kaiken maailman Halla-ahoja ynnä muita vastaavia mikkihiiriä yritetään "ymmärtää" hiljaiseksi ottamalla heidän kehittymättömiä "ajatuksiaan" mukaan keskusteluihin tasapuolisuuden nimissä.

Populisteja tulee ja menee. Joka ajalla on omat Pelle Hermanninsa. Näiden äänestäjät kyllästyvät aika nopeasti sen jälkeen kun huomaavat etteivät omat sankarit eduskunnassa muuttaneetkaan yhtään mitään. Omasta mielestäni Persujen ja muiden vastaavien vaikutus on paljon vaarallisempi kiertoteitse. Vallanpitäjät poimivat oikeistopopulistien ohjelmista niitä yksityiskohtia jotka ovat heille itselleen edullisia. Sitten sorvataan uusia lakeja, tehdään tiukennuksia sinne ja tänne. Koska mukamas halutaan tulla vastaan tyytymätöntä kansaa (ja populistithan tuon tyytymättömyyden ovat aina omineet itselleen) samalla kun ne todelliset motiivit on jossain ihan muualla.

Olen paasannut tästä samasta asiasta blogista toiseen vähän eri sanoin. Liian monia ihmisiä kiinnostaa ainoastaan kuluttaminen ja kaikki mikä häiritsee shoppailua on peräisin suoraan Saatanasta. Mistään ei haluta enää maksaa mitään ylimääräistä. Suomi ja koko muu Eurooppa oikeistolaistuu ja kaupallistuu kovaa vauhtia. Toisinajattelu on jäänyt yksittäisten ja yksinäisten friikkien ja aktivistien puuhasteluksi. Edes taiteilijat ja älyköt eivät vaivaudu enää kovin usein puolustamaan arvoliberalismia.

Hemmettiin siis pakkomielle järjettömän nopeasta talouskasvusta ja tehokkuusmittauksista! Yhtä lailla tunkiolle voi heittää suomalaisen tarpeen mielistellä milloin ketäkin. Neuvostoliitosta ollaan onneksi päästy eroon, nyt on vuorossa EU ja NATO. Isojen länsimaiden vainoharhat ovat kuitenkin syntyneet ihan eri lähtökohdista. Meillä ei ole erityistä pelkoa terrorismista. Maahanmuuttajista tuskin on ollut kohtuutonta harmia kenellekään kun niitä on edelleen häviävän pieni osa väestöstä. Valtavirrasta poikkeavaa seksuaalisuuttakaan ei voi vihata uskonnollisella kiihkolla meidän kaltaisessamme maallistuneessa pohjoismaassa. Mutku ne muut. Mutku ne isotkin pojat.

Näiden uusfasistien, kaiken maailman siilitukkien ja pilottitakkien "ideologia" on oikeasti täyttä scheissea. Kuinka moni joensuulainen skini on joutunut aamuisin heräämään minareettien rukouskutsuun? Kuinka monen kaljamahaisen hieltä haisevan metsurin naisen on joskus ulkomaalainen vienyt? Miten maapallon väkiluku kasvaa jatkuvasti jos homot ja pedofiilit vaanivat jokaisella kadulla ja syöksevät kokonaisia kansakuntia moraaliseen rappioon?

Oikeistopopulismi on nykyisessä Euroopassa naurettavaa siksikin että EU on jyrännyt kaiken vaihtoehtoisen ja vähänkin liberaalilta haiskahtavan yli. Surullisia esimerkkejä ovat vaikkapa Amsterdam ja Kööpenhamina. Vapaasta rakkaudesta ja nautintomyönteisestä ajattelusta ei ole enää yhtään mitään jäljellä. Miten pirussa voidaan vaatia kurin ja järjestyksen palauttamista kun kohta ei uskalla muutenkaan enää hengittää ilman lupaa? Olen jankannut tätä samaa vuosikausia ja aion jankata jatkossakin.

Anna kaikkien kukkien kukkia- ajattelu on vaihtunut kylmään valvontayhteiskuntaan. George Orwell, kuka muistaa? Euroopassa tuhotaan romaanileirejä, rakennetaan isompia vankiloita ja tiukennetaan lakeja. Pelottavinta on se että kun kerran on annettu oikeudet internetin sensuroimiseksi, kiristetty tuntuvasti tuomioita eri rikoksista ja saatu kadut täyteen valvontakameroita niin sitä kehitystä ei enää otetakaan takaisin. Onko meillä oikeus jättää tällainen perintö seuraaville sukupolville vain siksi että me halutaan mennä joukon jatkona turhia kyselemättä?

3 kommenttia

Rokkihomo

30.9.2010 18:19

Ja kun jää se neljäs tuoppi saamatta sen sehän on somalien ja pakkoruotsiin tuhlattujen veromiljardien syytä.

Ehkä ihmiset noin keskimäärin ovat ihan yhtä tyhmiä kuin ennenkin (?), mutta erona että ollaan opittu kohteliaisuuden, hyvien tapojen ja asioiden harkitsemisen ennen ääneen sanomista aivan vanhanaikaisiksi tavoiksi olla ja elää.

Juksteri

1.10.2010 19:59

Muuten aika pitkälti samaa mieltä. Mutta tuota kuluttamiseen liittyvää kappaletta en täysin allekirjoita. Ellet sitten tarkoita, että shoppailu estää ihmistä näkemästä ympäristönsä muuna kuin hyödykkeinä ja tarpeittensa tyydyttäjänä. Minusta on tärkeää, että ihmisellä on vapaus tehdä valintoja, ostaa (mahdollisimman eettisesti) mitä haluaa ja pitää ystävinään keitä haluaa.

Massa

2.10.2010 12:04

Muotoilit hyvin tuon mitä sanoit. Tottakai pitää olla oikeus kaikenlaisiin valintoihin. Jopa niihinkin jotka ovat Masan mielestä huonoja. Shoppailun otin esille yrittäen painottaa sanaa _ainoastaan_. Eli aika monella ihmisellä ajatukset tuntuu pyörivän jatkuvasti erilaisen tavaran hankkimisen ympärillä. Tarkoituksenani ei ollut sanoa että ostaminen olisi itsessään pahaa ja tuomittavaa vaan että mikä tahansa juttu joka ottaa hallitsevan aseman elämässä (oli kyse vaikka virkkaamisesta tai auton pesemisestä) on riippuvuus.