Etwas zum Wundern

Richard Straussin oopperassa Rosenkavalier (Ruusuritari) (ensi-ilta v. 1911), joka sijoittuu 1700-luvun Wieniin, sen kolmannessa eli viimeisessä näytöksessä on tämä kohtaus, jossa kreivi Octavian (housurooli eli nainen laulaa miehen osan, laulaa Tatiana Troyanos) ”joutuu” tunnustamaan, että onkin vannomisestaan huolimatta rakastunut toiseen kuin rakastajattareensa Marsalkattareen (Marie Theres(e), laulaa Christa Ludwig): tämä toinen on Sophie (laulaa Edith Mathis), jonka luokse kreivi Octavian on vienyt Sophien tulevan puolison paroni Ochsin puolesta vanhan tavan mukaan hopeisen ruusun. Yhdessä nämä kolme (trio) laulavat ajatuksistaan seistessään tapahtuneen edessä.

(Kohtausta edeltää: Marsalkatar on kasvavan raivon vallassa määrännyt kreivi Octavianin menemään Sophien luo. Sophie kuvittelee kaiken olleen vain farssia ja on huomannut Marsalkattaren odottavan kreivi Octaviania. Marsalkatar tietää, että hänen on tulevaisuudessa luovuttava Octavianista. Octavian yrittää vakuuttaa rakkauttaan Sophielle, mutta Sophie pyytää Octaviania menemään ruhtinattaren (Marsalkatar) luo. Nyt Octavian seisoo molempien välissä eikä tiedä, mitä sanoa. Marsalkatar kävelee Octaviania huomioimatta Sophien luo ja katsoo tätä arvostelevasti, mutta myötämielisesti. Marsalkatar sanoo Sophien kalpeiden kasvojen kertovan kaiken, johon Sophie sopertaa häpeissään jotain Marsalkattaren hyvyydestä ja kiitollisuudesta tätä kohtaan (Marsalkatar on ollut mukana pelastamassa Sophieta vain rahaa ajattelevan paroni Ochsin avioliittoaikeilta.) Marsalkatar huomauttaa serkullaan, kreivi Octavianilla olevan lääke Sophien kalpeuteen. Tällöin kreivi Octavian hämmästelee, kuinka hyvä Marsalkatar on ja kuinka hän ei tiedä... Marsalkatar katkaisee Octavianin puheen sanomalla, että hän, Marsalkatar, ei myöskään tiedä yhtään mitään.)

Trio alkaa Octavianin epävarmasti laulamalla ”Marie Theres’”!, johon Marsalkatar vastaa laulamalla kuin itselleen lupauksestaan rakastaa oikealla tavalla: rakastaa myös toisen (s.o. Octavianin) rakkautta toiseen. Hän ei kuitenkaan odottanut sen näin pian tapahtuvaksi. (ooppera alkaa saman päivän aamusta Marsalkattaren sängystä, missä kreivi Octavian herää Marsalkattaren kanssa, sanoo tietävänsä ainoastaan sen, että pitää Marsalkatarta rakkaana ja että sitä päivää ei tule tänään eikä huomenna, että hän hylkäisi Marsalkattaren toisen takia). Vain ne, jotka kokevat tällaisen uskomattoman, uskovat siihen, mutta eivät tiedä, miten se on tapahtunut. Marsalkatar on vakuuttunut, että Octavianista tulee onnellinen Sophien kanssa.
Kreivi Octavian (myös Rofrano tai Quinquin) miettii itsekseen jotain tapahtuneen. Hän haluaisi kysyä Marsalkattarelta, saako näin olla, mutta tuntee kysymyksen olevan kielletty. Hän haluaisi kysyä, miksi jokin värisee hänessä, onko jokin epäoikeudenmukaisuus tapahtunut. Sophien nähdessään hän näkee vain tämän, tuntee vain tämän ja tietää, että pitää Sophieta rakkaana.
Vähän heistä erillään Sophie tuntee itsensä kuin olisi kirkossa: pyhäksi ja niin pelokkaaksi, mutta samalla myös epäpyhäksi. Hän ei tiedä, mitä hän tuntee. Hän haluaisi polvistua Marsalkattaren edessä ja tehdä tälle jotain, sillä hän tuntee Marsalkattaren antavan Octavianin hänelle, mutta samalla ottavan jotain Octavianilta. Hän haluaisi ymmärtää ja olla ymmärtämättä; kysyä ja olla kysymättä. Hänen on kuuma ja kylmä – ja samalla hän tuntee ja tietää vain yhden: hän pitää Octaviania rakkaana.

Tämän version johtaa kapellimestari Karl Böhm.