Omnium fidelium

Lähikaupassa käynnit ovat muuttuneet mielenkiintoisiksi.

Olen tänään nukkunut klo 15.00 saakka (!). Huonovointisuuteni, joka alkoi eilen, on kadonnut. Kävin illalla jopa elokuvissa.

Tänään tein omenapiirakkaa, joka onnistui muuten hyvin, mutta ei noussut kovin hyvin (edellinen nousi todella hyvin). Tein piirakan vierastani silmällä pitäen. Olemme koko illan kääntäneet latinasta suomeksi vanhaa epitaphium-tekstiä. Teksti on vain 30 riviä pitkä, mutta lyhytsanaisuudessaan, korukielessään ja runollisuudessaan vaikea teksti. Haaste siis!

Tietoisuus homouden sosiaalisesta merkityksestä elämässä on levinnyt. Monimuotoinen yhteiskunta, jossa homous on yksi mahdollinen ulottuvuus, on johtanut myös tarpeeseen määritellä - ainakin itselleen - valintojaan. Valinnalla tarkoitan korostetusti avointa homo-sosiaalisuuden valintaa.
Määritelmämme luovat yhtymä- ja rajapintoja toisiin ihmisiin. Nämä pinnat muodostuvat yhtymiksi ja/tai rajoiksi sen mukaan, mikä arvo erilaisilla määritelmillämme on.
Mikä on homo-sosiaalisuuden määritelmästä saatu arvo?
Siinä on selvästi homoyhteisöllisyyttä homoyksilöstä ulospäin, mutta myös vaihtelevaa pintaa heteromaailmaan.
Mikä olisi hyvä elämä tällaisessa liikkuvassa maailmassa?
Liikkuvuus on otettava huomioon ihmisten kanssa, ellei aio täysin eristäytyä. Avoimuus on myös hyvä, jotta pinnoista ei tule rajoja, kenties vihamielisiä rajoja.

Kirkon olisi myös nähtävä ihmisten elämän käytännön toteuttaminen eikä etukäteen valita valittuja. Valinnat eivät ole kirkolta tarpeen, vaan Jumala on kutsunut kaikkia ihmisiä luokseen.

Efter att ha sett "A friend of Dorothy" tänker jag på vår kultur och hur främmande vi faktiskt tycks vara för närhet och beröringar. Inte för att det inte skulle finnas i alla kulturer gränser för intimitet. Intima gränser skall respekteras. Men hur nära helt fysiskt låter vi t.ex. våra vänner komma?
Personligen älskade jag i Tyskland av att bli kysst av mina vänner. De kramade även om mig. Lika gjorde jag. Vad det var för en varm känsla av godkännande!
Här i Finland blir man igen skygg - flera av mina vänner har avvisat mina försök att krama om dem. Förstås vill jag respektera det. Men ack, vad jag tycker att det är trist!

Olemme kaikki Jumalan luotuja.

Muotomme ovat ne, jotka Luoja antoi meille - ihmisen muoto ja sen erilaisuudet. Meidän erilaisten ihmisten ei tarvitse olla yksin. Lähimmäisenä oleminen rikastuttaa eloamme.
Näin Luoja loi ja piti luomaansa hyvänä. Me ihmiset kuitenkin eri muodoissamme emme oivalla tätä, vaan rikomme autuutemme yrittämällä olla muuta, tehdä toisin, ajatella vierestä. Emme olekaan autuaita, hyviä toisillemme. Ajattelemme myös pahoja.
Tämä koskee kaikkia, koko ihmiskuntaa Luojan luotuina, jokaista ihmistä erilaisuudesta huolimatta.

Samoin on armon laita! Siinä ei ole eroa erilaisuutemme välillä. Jumalan lapsina tulemme yhteen!
Tuleminen yhteen elää rakkaudessa, sen eri Luojamme luomissa muodoissa (muodoista riippumatta).

Lycka och glädje är något att hoppas för. De stunder, då vi har dem må gå omärkta oss förbi - bättre så än att inte ha dem alls.
Någonting viktigare - enligt min mening - är dock kärleken. Den går över alla gränser - även de gränser som finns för smärta och lidande. Smärta och lidande må finnas, men i kärlek kan de skjutas åt sidan, i bakgrunden. De existerar, men kan lindras.
Vi är alla älskade!

Klonk...klonk ...klonk-klonk-klonk-klonk-klonk PAM PAM kraks!

Näkeekö sitä ennusmerkkejä jollekin tulevalle tapahtumalle? Ehkä näkee, mutta ennusmerkeiksi ne tunnistaa vasta sitten, kun tuo tapahtuma on tapahtunut.
Jos ei olekaan mitään selviä ennusmerkkejä ollut nähtävissä... Jokin tapahtuma iskee kirkkaalta taivaalta, vailla syytä, vailla selitystä, vailla yhteyttä? Miten sen voi yhdistää mihinkään, miten sen voi tunnustaa? Itsenään?
Mikään ihmiselämään kuuluva tapahtuma ei kuitenkaan itse vain tipahda taivaasta. Jokin peruste on olemassa uudelle askeleelle. Sen ilmoittamatta jättäminen on toki mahdollista, mutta julmaa toisen kanssa leikkimistä. Perusteettomalta t u n t u v a teko on hyvin häiritsevä seikka. Se saattaa jopa tuhota elämän. Jokin vastuu on siis olemassa. Vastuu on juuri sitä, että tunnustaa ajallisuuden; sen, että aiemmin tehty lupaus pitää myös tulevassa. Mikäli lupaus tai ylipäänsä mikä tahansa kohtaaminen ei tapahdu sille kuuluvalla vastuullisuudella, niin ei mikään yhteys ole yhteys. Hajoaminen on jo tapahtunut.

Kävin juuri kaupassa ja ostin juuri sitä, mitä enoni kehotti puhelimessa minua ostamaan. Helppoa - ei tarvinnut vaivata omaa päätään ollenkaan.
Ulkona olenkin ollut melkoisesti tänään - ja samalla kävelin jopa Stockan läpi. Sekin oli helppoa.
Lomakkeet, joita tänään tarvitsin, olivat esitäytettyjä ja ne kopioitiin puolestani. Helppoa edelleen.

"Kivan helppo elämä" ja mitä siinä voisi olla ikävää...