Reippahasti käypi

Kohta ensimmäinen työviikko takana ja olo on kuin selkäänsä saaneella!

Koulun aloittaminen on aina yhtä kaaosta ja koska lapsia yritetään varjella kaaokselta (varsinkin seiskoja, joille uuteen kouluun vaihtaminen on jo itsessään kaoottista), tulee opettajien alkuviikoista yleensä täysin infernaalisia. Ja kun vielä puolet koulusta meni keväällä remonttiin, ja piti siksi tyhjentää, ja koska remontti ei - yllätys yllätys - olekaan ihan vielä valmis ja koska kunta yhtäkkiä päättikin säästää eikä ostanutkaan poisheitettyjen kaappien tilalle uusia ja koska siihen varastotilaan, minne kaikki tavara vietiin remonttia piiloon, ei tule sähköä ja siksi ei myöskään valoa, on olo aika lailla stressaantunut. Kun ensin käsikopelolla yrittää etsiä opetukseen soveltuvaa materiaalia pimeästä huoneesta ja roudaa sen johonkin tilaan, mihin noin 27 oppilasta mahtuu, pitää sitten tunnin ja lopuksi miettii, mihin ihmeeseen löytämänsä materiaalin kaappien puutteessa käsistään laskisi, alkaa hiljalleen kokea olevansa jo ihan loman tarpeessa...

Ruikun ruikun.

Krapulainen ystävättäremme on liki paniikissa. Meidän naimisiinmenoilmoituksemme sai hänet niin romanttisen hypen valtaan, että hän luovutti poikaystävälleen avaimen omaan asuntoonsa. Tästä rohkaistuneena hän varasi taloyhtiöstään vielä parkkiruudun poikaystävän autoa varten, jottei aina sakkopaikalle tarvitsisi parkkeerata. Nyt hän on vakaasti päättänyt istahtaa odottamaan taivaan putoamista niskaansa, koska maailmanjärjestyksen mukaan Krapulaisella ystävättärellämme ei vain kuulu olla poikaystävää. Siksi hybrisen ihmisen kuuluu tuhoutua.

Eräs tuttuni kävi miehensä kanssa katsomassa tulevaa vuokra-asuntoa. Hän innostui paikasta kovin, mutta poikaystävä toppuutteli vuokrahinnan takia. Toivomme kovasti, että hän muuttaisi taloon. Sitten pienen taloyhtiömme viidestätoista asukkaasta olisikin kaksi lesboa ja kolme homoa. Täytyy yrittää yhtiökokouksessa vaihtaa nimi Ghettolaksi...