Loma on takana ja on aika tulla kotiin. Ja viettää vielä kuusi viikkoa lomaa. Lällällää!
Amsterdamin lentokentällä kiinnitimme pupun kanssa huomiota kahteen mieheen, jotka vaikuttivat olevan pari. Kun pääsimme lentokoneeseen, huomasimme, että minun paikkani oli näiden miesten vieressä, pupun taas käytävän toisella puolen. Miehet olivat venäläisiä ja vaikuttivat hauskoilta. Kunnes erehdyin puhumaan toisen kanssa.
Miehistä nuorempi poistui vessaan ja minä kysäisin toiselta, oliko hänkin opettaja, koska hänellä oli mukanaan kansainvälisen opetuskonferenssin kassi. Hän kertoi olevansa koulutukseen erikoistunut lehtimies. Vaihdoimme muutaman sanan; kerroin meidän olevan opettajia ja siksi kiinnittäneen huomiota kassiin.
Sitten nuorempi mies saapui paikalle. Nousin päästääkseni hänet paikalleen ikkunan ääreen. Venättä en osaa, mutta ymmärsin, että hän oli käsittämättömän mustasukkainen. Hän ärisi ja tiuski, mulkoili minua murhaavasti ja - todennäköisesti - kommentoi olemustani miehelleen, joka yritti parhaansa mukaan lepytellä tätä loukattua leskikeisarinnaa.
Monipolvinen haukkumis- ja hyvittelyrituaali kesti loppulennon. Minä en uskaltanut sanoa enää sanaakaan vierustoverilleni, vaan luin miehekkäästi Jane Austenin Viisastelevaa sydäntä. Vielä lentokentän laukkuhihnalla nuorempi mies tuijotti minua murhaavasti.
Jessus! Täytyy sanoa, että luoja jakaa lahjojaan sittenkin tasapuolisesti. Toinen on ulkomuodoltaan kuin kreikkalainen jumala ja luonteeltaan koleerinen hysteerikko. Minä taas olen pullea jurrikka, mutta ainakin omasta mielestäni pupulleni mukava!
