• Aboa

Haaveet vs. tosimaailma

Korjasin juuri nipun ysiluokkalaisten kokeita. Tapaan aina laittaa viimeiseksi pienen itsearviointikyselyn, johon oppilaat voivat vastata, jos ovat saaneet kokeen muuten tehtyä. Silmäilen niiden vastaukset aina läpi, vaikkeivät ne mitenkään vaikuta koetulokseen.

Tällä kertaa huomioni kiinnitti kysymykseni "Millaisen arvosanan aiot hankkia ensi kevään päättötodistukseen?" Minua hämmästytti se, kuinka kaukana oppilaiden käsitys omasta tasostaan oli minun käsityksestäni. Tai ei oikeastaan se, vaan ilmiö, jossa oppilas, joka on saanut juuri kokeesta nelosen ja jonka arvosanat kahteen vuoteen eivät ole kertaakaan menneet yli kuutosen, kirjoittaa tavoittelevansa yhdeksikköä.

Niin. Yhdeksikköä äidinkielessä.

Eihän se toki mahdotonta ole, ja puolessa vuodessa voi petrata vaikka ja kuinka. Mutta jos juuri äsken on kertonut suomen sukukielten olevan ruotsi, venäjä, kiina ja intia; kertonut Rovaniemen seuduilla puhuttavan Hämeen murteita ja määritellyt 'myytin' olevan 'jännä juttu', on opettajan vaikea olla uskossa väkevä. Varsinkin kun koe oli muistilappukoe eli siis koemuoto, johon oppilas saa tuoda mukanaan ennalta valmistellun muistilappunsa. Mitä oppilas luulee viidessä kuukaudessa tapahtuvan? Mistä se tieto ja osaaminen yhtäkkiä tulevat, jos tähän astikaan ei ole näkynyt isommin kiinnostusta niitä hankkia?

Minkälaisessa maailmassa elää 16-vuotias teinityttö, joka kyselee, missä voisi valmistua rikospaikkatutkijaksi, kun telkkarissa CSI-sarjan tyypeillä on niin jäätävän hienon näköinen ammatti. Millaisessa elää teinin äiti, joka soittaa kiukustuneena kouluun ja huutaa, kuinka lapsen haaveet romutettiin, kun opo rikospaikkatutkijakoulun sijaan suositteli kymppiluokkaa, jossa keskiarvoa voisi nostaa niin, että edes jonnekin pääsisi. "Minä kustannan lapseni yksityiseen kouluun ulkomaille. Jos se haluaa rikospaikkatutkijaksi, sellainen siitä tulee", huusi äiti. "Siitä kun ei tule sellainen luuseri kuin teistä!"

Mitä sanoi opo?

Ei mitään, sulki puhelimen.

3 kommenttia

Massa

19.11.2009 18:59

Menin ihan hämilleni tuosta teinin äidistä. Jos minä olisin kertonut tuollaisen tarinan niin kaikki sanoisivat että Masa taas provoilee. Mutta tuo on kaikesta päätellen tosi tarina. Menee pelottavaksi.

mopsi22

19.11.2009 22:13

Media on hyvin myynyt unelmat. Realismi onkin sitten toinen juttu.

millikan

22.11.2009 13:12

Rikospaikkatutkijaksi tulee vaikkapa käymällä lukio ja sen jälkeen opiskelemalla vaikkapa biokemiaa, analyyttista kemiaa tai muita vastaavia tieteitä yliopistossa.
Tuossa koulutuksessa alasta muuten myös oppii sellaisia asioita että ne CSIn toimintatavat käyvät huvittaviksi :)

Terveisiä 16-vuotiaalle, ei se tuon monimutkaisempaa ole. Mutta vaatii että sinne lukioon pitäisi päästä ja siellä panostaa niihin luonnontieteisiin (äidinkieltä on hyvä osata sen verran että osaa kirjoittaa selkeitä raportteja, ja vieraat kielet ovat tietty hyvä juttu).