(Nuoren) opettajan varaventtiili

Tässä muutama kuva. Aluksi lähtötilanne

Olin todella pettynyt Laitakaupungin valoihin. Tuntuu, että Kaurismäestä on tullut vanha jäärä, joka ei suostu etsimään mitään uutta, vaan itsepäisesti jatkaa vanhan mallin mukaista toimintaa. Siksi viimeisin elokuva oli kalvakka toisinto aiemmista tuotoksista.

Olen pitänyt Kaurismäen ohjauksista. Pidä huivista kiinni, Tatjana ja Boheemielämää olivat huippuja, Kauas pilvet karkaavat oli mielestäni täydellisyyttä hipoja teos. Ja nyt... Jäljellä ovat pitkät hiljaisuudet ja jatkuva tupakanpoltto. Kumpikaan ei ollut onnistunutta.

Kun aiemmin hiljaisuus puhui ja tupakoinnin toiminta korvasi sanomattomia sanoja ja tekemättömiä eleitä, ovat ne tällä kertaa vain vaitonaisuutta ja kessuttelua. Kohtaukset, joista olisi halunnut saada lisää tietoa ja tunnelmaa, juostiin läpi samalla kun täysin yhdentekeviä ottoja pitkitettiin.

Lavastus oli onnistunutta muuten, paitsi silloin kun vanhat autot ja menneen ajan asunnot saivat taustalleen tämän päivän Helsingin. Silloin pitämäni myyttinen aika, joka on ollut yleispätevä, rikkoutuukin ja muuttuu jollakin tavalla koomiseksi. 50-luvun menopelit, rasvaletit ja spittarit tekevätkin käyttäjistä outoja friikkejä, kun taustalla sykkii nykypäivä.

Pitikö joku tästä elokuvasta? Kertokaa, olenko yksin vanha kyynikko, jolle mikään ei kelpaa, vai onko Aki menettänyt otteensa!

Edellinen piti keksiä äkkiä, ja se alkoi tuntua tyhmältä. Pahoittelen harhautusta!

Oma mies on ihan vieraalla mantereella työhommissa ja minulla ei ole mitään tekemistä. Olen soitellut tutut päivittäin läpi, houkutellut kaffelle ja elokuviin. Onneksi lähtevät; puolen tunnin päästä menen katsomaan Kaurismäen uusinta.

Kumma, että aikanaan viihtyi yksinään vaikka kuinka pitkään, mutta nyt tuntuu työläältä, kun kotona ei ole edes koiraamme (joka vietiin päivähoitoon). Ei me puoliskon kanssa niin ihmeellisiä rupatella, mutta ainakin tavallisesti joku on kotona siltä varalta, JOS tahtoo puhua jotakin.

Tutulla heteropariskunnalla on oma kotihomo; hyvä homokaveri, joka tulee istuskelemaan ja rupattelemaan, kun ei jaksa kotonansa yksin kykkiä. Meillä vaikuttaa olevan kohta oma hetero, kun miespuolinen kaveri muutti samaan taloyhtiöön eikä oikein viihdy yksinänsä. Omakotihetero? Elättihetsku? Seuralaisstreittari?

Ruokatunti. Kävin ruokalassa katsomassa päivän tarjontaa ja päätin paastota. On vaikea opettaa lapsia olemaan suvaitsevia ja ennakkoluulottomia kokeilijoita, jos harmaansameassa vedessä lilluvat kananriekaleet eivät oikein itseäkään oikein innosta. Ja opettajan pitäisi vielä maksaa joka ateriasta.

Tänään keskusteltiin kasiluokan kanssa mediasta ja sen mahdista. Oppilaat aloittivat itse juttelemaan tv:n homo-ohjelmista ja vähemmistöistä annetusta kuvasta. Mielenkiintoista oli, kun luokan tytöt tivoivat että heillä olisi homostailaajaystävä, suuttui osa pojista ja totesivat, että ei kaikkien homojen pidä olla trendikkäitä. Yksi kertoi, kuinka heidän mökkinsä naapurissa asui miespari, 'ja ne oli rumia kuin pirut mutta tosi mukavia molemmat'. Aika modernissa maailmassa muksut elää..!

En ole koskaan ollut mikään kummoinen päiväkirjankirjoittaja. Teini-iässä tuli hetken aikaa jotakin kirjoitettua, mutta sekin oli aika ulkokultaista; kirjoitettu jotenkin sisäsiististi ja sensuroidusti jollekulle muulle.

Blogi ajatuksena kiinnostaa, koska se on jo valmiiksi julkinen. Kokeillaan, josko tällä kertaa tulisi kirjotettua enemmänkin.

Odotan hiihtolomaa. Olen opettaja samoin mieheni, joten meillä molemmilla on ihan oikeasti viikko vapaata näin kaamoksen jälkeen. Tarkoitus on olla mökillä koko viikko.

Siitä mökistä joskus tulikin kirjoitettua keskustelupalstalle, nimellä Vähemmistönikkarointia (http://ranneliike.net/arkisto.php?act=rthrd&thrdid=2414). Silloin etsittiin nimeä kantatilasta lohkottavalle tontillemme.

Ostimme siis vuosi sitten puolilahonneen torpan Satakunnasta ja nyt pytinki alkaa olla korjattu. Tuli hieno. Ihan totta! Jos joku tahtoo, voin laittaa näkyville ennen-jälkeen -kuvia.

Nyt pitäisi osata vain olla, mikä tuntuu oudolta, kun on ensin vuoden säästänyt joka liikenevän pennin ja kuluttanut vapaa-ajastaan jokaisen hetken torpan kunnostamiseen. Samalla sosiaalisten suhteiden hoitaminen on jäänyt vähemmälle. Niinpä, kun rakentaessa haaveiltiin mansikkakakkukutsuista ja saunailloista, ovatkin ystävät ottaneet askeleen sivummalle. Ymmärrän sen kyllä, ja meidän täytyykin alkaa tehdä jotakin.