Hesarin yleisöosastolla parikin naista on kertonut miten koulun liikuntatunnit ja opettajat masensi heidät niin, ettei tarpeellista liikuntaa ole tullut aloitettua edes vuosikymmenten päästä. On hyvä, että aihe nostetaan esiin ja uskon, että meitä kohtalotovereita on paljon.
Olin vähän ujo ja arka lapsi enkä erityisen liikunnallinen. Varsinkin joukkuepeleissä olin huono ja kun poikien liikunta ainakin meillä oli paljon pesäpalloa, jalkapalloa, jääkiekkoa yms. pelaamista niin yleensä olin niitä, joita ei haluttu kumpaankaan.
Kaikki oli ihan avointa ja tapahtui opettajan (kapiainen evp.) hyväksynnällä, varsinaista kiusaamista se ei tietenkään sen ajan mittapuilla ollut. Luistelua kohtaa kehitin niin kovan antipatian, että useimmiten minulla oli joku tekosyy, ettei tarvitse luistella ja niinpä en ole luistellutkaan ala-asteen jälkeen, paitsi kerran, kun lukion liikunnanope ei uskonut, etten osaa.
Erilaiset traumat todellakin elävät vuosikymmeniä. Onkin tärkeää, että nykykoulu kannustaa kaikkia lapsia liikuntaan, myös heitä, jotka eivät ole hyviä missään lajissa. Antaa mahdollisuuksia opetella ja kehittyä ja myös olla huono. Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa.
Mutta sen sijaan meitä aikuisia ei tarvitse sääliä, jokainen voi ihan varmasti mennä ja löytää itselleen sopivan lajin, sitä että jää sohvaperunaksi eikä tee mitään on turha selittää lapsuudenkokemuksilla. Meillä on ollut aikaa käsitellä nämä asiat ja mennä eteenpäin jos joku ei ole siihen kyennyt niin se on aivan oma vika.
Päivän oikeussalidraamaan: toivottavasti kyyneleet eivät vaikuta lopputulokseen. Sen. joka rahanhimossaan ryhtyy laskelmoidusti kostoon, on turha ruveta itkulla kerjäämään sääliä. Jos kirja olisi ollut myyntimenestys, niin varmaan ei kaduttaisi. On hyvä, että katsotaan mikä on yksityisyyden suojan raja tällaisen moraalisesti arveluttavan teoksen kohdalla. Toivottavasti oikeus tuomitsee kirjoittajan ja kustantajan.
