Krapula

Tapsin eilen ystävää, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. olimme aikoinaan työkavereita ja siitä alkoi ystävyys, joka kuitenkin sitten hiipui pikku hiljaa, kun jokapäiväinen yhteys katosi. Ehkä toisen ystäväni kuolemasta johtuen tiedostan taas ystävien merkityksen – ystävyyden.
Aluksi harmistuin ystävääni, kun hän kertoi, että heidän kotinsa oli ollut viimeisen vuoden aikana kuin hollitupa. Viimeisen vuoden aikana kutsuja oli kuulemaa ollut lähes joka viikko. Meitä et sitten ole koskaan pyytänyt, ajattelin.

Mukavaa oli, että kuulumisten päivittämisen jälkeen päädyimme vilkkaaseen keskusteluun historiasta. Kun seuraan liittyi ystäväni mies, keskustelusta tuli todella mielenkiintoinen ja olin ihan vähän harmissani, että yhtäkkiä oli aika lähteä kotiin. Tosin siihen mennessä olin ehtinyt kumota jo sen kuuluisan yhden tuopin liikaa. Siitä otsikko.

Ehkä mekin saamme kutsun seuraaviin illanistujaisiin, mutta en silti aio pidättää hengitystäni.

Eilen ystävyys oli kuitenkin siinä läsnä.