En tiedä miksi melankolia vaivaa. Ei, e minä ole masentunut, ainakaan missään kliinisessä tai muussa vakavassa mielessä. Ehkä tämä on taas kerran sitä, että tietty tavoite elämässä tuli saavutettua ja nyt pitäisi löytää uutta. Mutta kyse on ehkä tällä kertaa jostain syvemmästä uudistumisen halusta kuin uudesta työpaikasta samalla alalla tai uudesta tutkinnosta. Tai sitten vaan yltäkylläisyyteen tottuneen keski-ikäisen länsimaisen miehen kipuilua oman laiskan persoonansa kanssa. Ehkä kesän päättymiseen sisältyy nyt lopullisen viiltävä havainto siitä, että nuoruus todellakin on ohi ja vaikka en olekaan ikuisen nuoruuden ihailija tai tavoittelija, niin kyllähän se into, vilpittömyys ja raikkaus millä nuoret asioihin suhtautuvat kadehdittaa. Toki kokemus rulettaa monissa asioissa, mutta silti, se tunne kun kaikki on mahdollista. Toki on monia nuoria, joille se ei ole totta, myös Suomessa ja toisaalta kaikki on edelleen mahdollista, kun asioita oikein ajattelee. Ehkä kysymys on yksinkertaisesti siitä, ettei tiedä mikä on "kaikki". Että jälleen kerran on liian mielikuvitukseton, epävarma pelkuri ettei uskalla tehdä elämässä benji-hyppyä. Jossain vaiheessa sitten huomaa, että torniin kipuaminen ei onnistu.
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!
2 kommenttia
arosusi
21.9.2014 16:33
Kiinnostavia ajatuksia. Onko elämä henkilökohtaisesta tavoitteesta seuraavaan "suorittamista" vai päivä kerrallaan arkielämän elämistä ja ohella ehkä pieniä iloja/suruja, vai pitäisikö sen olla jotain enemmän... Lapset ja/tai uskonto tuovat monelle helpotusta näistä pohdinnoista, muiden pitää sitten löytää oma tiensä.
Kauneuspilkku
22.9.2014 10:29
Niinpä, ehkä omasta elämästä on jossain vaiheessa tullut aika tavoitteellista, vaikka en itse ole mieltänyt itseäni "suorittajaksi". Nuorempana todellakin elin päivä kerrallaan, kunnes sitten "ryhdistäydyin". Lapset ja uskonto varmaan tuovat monille sellalista sisältöä elämään, ettei jouda kelaamaan näitä ajatuksia. Nuorena sitä ajatteli, elämän olevan "valmista" jossain ikävaiheessa. Vasta pikku hiljaa olen kasvanut ajatukseen, että aina on keskeneräinen, välttämättä elämässä ei tule hetkeä, jolloin on "valmis". Tai sitten ehkä silloin kun on valmis siirtymään pois. Syksy ehkä saa ajattelemaan kaikkia niitä asioita mitä piti kesän aikana tehdä...ja miten vähän tuli tehdyksi ja laajemmin elämää. Nyt alkaa jo olla perspektiiviä ja niitä toteutumattomia suunnitelmia takana. Toisaalta perinteisesti syksy on ainakin minulle ollut uusi alku, varmaan perua koulu- ja opiskeluajoista. Puuhaakkanaa uuden lehtiön ja kynän kanssa uusille luennoille. Jostain syystä tänä syksynä ei samaa puuhakkuuden uusien asioiden vyöryä ole tullut mieleen.