• Kauneuspilkku

Olen pitkään ihmetellyt erilaisten ystävien kummilapsihössöttämistä. Siis siinä tapauksessa, että kummilapsi on sukulainen, lähinnä sisaruksen lapsi. Kun näistä puhutaan aina kummilapsena, ei siskon tai veljen lapsena. Kuitenkaan nämä puhujat eivät ole käsittääkseni yhtään uskonnollisia eivätkä todellakaan toteuta kummin tehtävää kristillisestä kasvatuksesta. Itselläkin veljenpoika on kummipoika, mutten en ole kokenut, että suhteeni häneen olisi sen läheisempi tai erilaisempi kuin häneen siskoonsakaan. Sama kyllä menee käänteisesti, tuskin veljenpoika kokee minua läheisemmäksi kuin siskoani, tätiään. Eri asia olisi, jos lapsi ei olisi sukua, silloin kummisuhde selkeästi määrittelisi suhteemme. No, onneksi niitä ei ole siunaantunut. Kaikki nää ystävät kyllä on lapsettomia, et ehkä kyseessä on vaan joku lapsenkaipuu, who knows.

4 kommenttia

TeemuAleksi

28.3.2014 19:43

Mä oon kokenut kummiksi pyytämisen niin, että vanhemmat pyytävä mut läheiseksi aikuiseksi nimenomaan tietylle lapselle. Mulla on kaksi kummilasta, ja molemmilla on sisaruksia, mutta oon rakentanut suhdetta nimenomaan kummilapsiini. Tietysti kun oon vaikka kyläilemässä, täytyy kaikkia huomioida tasapuolisesti, mutta ainoastaan kummilapset kyläilevät meillä myös yksin. Sisarukset on joskus kysyneet, miksen koskaan kutsu heitä, ja se, että oon nimenomaan sen yhden tietyn naperon kummi on käynyt heille selityksestä. Mun kummilapset ei oo sisarusteni lapsia, ja siksi heidän perheisiin ostan esim. lahjat vain sille mun ystävävanhemmalle ja kummilapselle. Jos he olisivat sisarusten lapsia, ostaisin tietysti kaikille lapsille, mutta kummilapselle sitten ehkä arvokkaamman. Mä tykkään antaa lapselle lahjaksi aikaa, ja sitä he tuntuvat arvostavankin. Leffareissu kahdestaan tai pari tuntia Hoplopissa tai Huimalassa ei maksa paljon mitään, mutta niistä puhutaan pitkään ja jää yhteisiä muistoja. :)

Kauneuspilkku

28.3.2014 21:19

Joo, nimenomaan se, et ne kummilapset ei oo sisarusten lapsia on helpompaa luoda ikään kuin erityissuhde, tai niin mä ajattelen. Sisarusten lapsiin tavallisesti kontaktia on muutenkin. Tai jos ei ole, niin, sitten tuskin on vaikka olis kummi. On hyvä, että lapsille pyritään valitsemaan lapsirakkaita aikuiskavereita, joiden kanssa nimen omaan vietetään aikaa. mäkin olen sitä mieltä, että se on parasta mitä voi antaa. Mä itse en taida vaan olla erityisen lapsirakas. Vaikka aina kun lapsia kohtaan mielelläni pelaan ja leikin ja rymyän, mutta en silleen oo sitoutunut yhteenkään lapseen elämässäni. Me ollaan erilaisia.

martin

29.3.2014 15:22

Minulla on yksi kummilapsi ja en ole hänen sukulaisensa. Suhde onkin sen takia ollut helpompi perustella kummilapseni kahdelle sisarukselle - tosin yksi heistä kyllä valitti kerran, miksi en ole hänen kumminsa...
Koen kummiuden idean olevan juuri kristillisessä(kin) ajatuksessa olevan uskonnollisen kasvattamisen.

Kauneuspilkku

29.3.2014 17:37

Mä en koskaan ajatellut kummiuttani juurikaan veljen lasten kanssa, että kummipoika olisi heistä jotenkin läheisempi sen takia, että mut oli sillä kertaa pyydetty kummiksi. Jotenkin varmaan yhtä paljon viettänyt aikaa molempien kanssa (vähän lopultakin jälkikäteen ajateltuna). Lapset kasvaa tosi nopeasti, huomaa keski-ikäinen nyt, ja ovat aikuisia yhtäkkiä. Ja hyvä niin. Kohta olen sen ikäinen, kun omat vanhempani olivat, kun isosiskoni muutti pois kotoa (eli tosi vanha), kummasti aika rientää.