Harmaapartaisia höpinöitä

Hyvän ystävän seura ja olkapää ovat joskus parasta mitä elämä voi yksinäiselle ihmiselle tarjota. Molemmin puolin.

Savossa juhannus on sujunut rauhallisesti, hyvän ja pitkäaikaisen ystävän seurassa. Ilman mitään suuria odotuksia, ilman mitään draamaa. Vain yksinkertaisesti olemme nauttineet hyvästä ruuasta, riittävästä määrästä kuplivaa, sekä vaihtelevista säistä.

Kameran linssin läpi on tullut "metsästettyä" tunnelmia, jotka ovat unohtuneet järvimaiseman kauneudesta. Saaliiksi pääsi myös tämä pikkuvesseli - näitä löytyi museokanavan kivirakenteista noin seitsemän yksilön yhteisö. Vikkeliä ovat, täytyy myöntää.

Edellinen "postaukseni" oli aikalailla alavireinen, siihen on ollut syynsä. Nyt kun toukokuu on vähitellen pääsemässä vauhtiin, haasteellisuusaste työtehtävissä muuttuu. Työtehtävieni muuttuessa työnjohdollisiksi tehtäviksi pääosiltaan, muuttuu myös "toimiston" osoite kahdeksi. Osa viikosta toisaalla, toinen osa toisaalla. Onneksi työnantaja on määritellyt tällaiselle "melkein työpaikan vieressä asuvalle autottomalle" talon puolesta liikkumavälineen. Eihän se mikään kaksinen kottero ole, mutta eipä se myöskään mikään työsuhdeauto ole. Firman kalustoa kuitenkin ja tarkoitettu siirtymäajoon.

Privaattipuolen elämä on aikamoisessa myllerryksessä, eikä tässä uskalla paljon muuta todeta kuin, että katsotaan mitä tuleman pitää. Joitkin ovet sulkeutuvat, jotkin avautuvat - niinhän se menee.

Ystäväni maaseudulla onneksi pitää huolta, ettei kuntoni pääse rapistumaan täysin, kutsuen ajoittanin minut "työleirille" =D. Vanhan omakotitalon ympärilä kun riittää tekemistä. Toisaalta - mielellänihän minä menen ystävääni auttamaan, saan hyvää seuraa, tekemistä viikonlopun ajaksi ja vieläpä mukavaa keskusteluseuraa.

Vapun jälkeinen viikonloppu menikin argeologisissa merkeissä - kaivoimme reilut 10 m kaivantoa uusittavaa viemäriputkea varten talousrakennuksen kupeella. Kappas vain, kaivuun yhteydessä totesimme, että talossa asuneilla on ollut 50- luvusta aina 70-luvulle asti peittää maatumattomat jätteet pihalleen. Jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa kaivamisen edetessä sieltä löytyi. Jossain vaiheessa alkoi myös kangasta ilmestyä lapion eteen... Jouduin kysymään ystävältäni, olikohan edellinen asukki mahdollisesti leski, jos täältä kohta alkaa luita löytymään? :P

Kaiken stressin keskellä tuollainen ojankaivuukin pistää ajatukset (tosin ystäväni ei ole siitä samaa mieltä kohdallani) tauolle. Hänen mielestään osaan olla liian analyyttinen myös ojaa kaivaessani :P

Hyvät ystävät osaavat "puukottaa" sanoilla kivuttomasti, silloin kun siihen on tarvetta ;)

Mukavaa alkanutta toukokuuta...

Rami

PS. Sanotaanko näin, että ehkäpä tässä on jollain aikavälillä jotain tuulia purjeisiin tulossa... Tyyntähän se myrskyn edellä aina on ;)

... olla onnellinen, siitä, että sain lopultakin opintoni taputeltua kasaan ja nyt on se parin vuoden takainen opiskelun aloitu päätetty suoritukseen. Papereita odotellessa.

... olla onnellinen, siitä, että osaamiseni on tunnustettu ja arvostettu, jonka seurauksena siirryn vapun jälkeen uuteen positioon työyhteisössämme.

... olla onnellinen, että olen saavuttanut edellä olevien kautta jotain sellaista, jota pidin itselleni lähes mahdottomana.

Mutta en osaa iloita, koska...

... elämässäni ei ole enää sitä valopilkkua, jonka takia puurtaisin ja jaksaisin.

... elämäni on jo kuukausia sitten muodostunut selviytymiseksi päivästä toiseen.

... elämäni on tällä hetkellä tyhjää, tyhjempää se olisi ilman työtä, josta pidän.

Ajelehdin tällä hetkellä vailla päämäärää, väsyneenä, ahdistuneena ja masentuneena. Hylättynä.

Parissa vuodessa ehti tapahtua paljon, siitä huolimatta eron tullessa, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut - ainoastaan parisuhteen "rasitteet" ovat päättyneet. Edelleenkin meillä on yhteistä (toistaiseksi) vain ruokatili ja osoite.

Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa...
(Laura Närhi: Mä annan sut pois)

Talvi tekee loppuaan ja meikä on juoksennellut pitkin ja poikin maakuntia työtehtävien merkeissä. "Laadunvalvontaa" niinkuin olen perustellut itse noita tehtäviäni.

Kevät tuo muutoksen tuulia varsinkin työn osalta - mutta siitä sitten enemmän kun se on työpaikallakin virallista.

Tällä hetkellä mennään ajatuksella:

Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään.
Motivaatio ratkaisee, mitä tekee.
Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen tekee.

Noin viikko sitten jätin viimeiset opettajakoulutuksen raportit ja loppuyhteenvedot arvioitavaksi. Samalla huokaisin helpotuksesta. Kiireisen ja joskus jopa rauhattoman työn ohella suoritettu opiskelu on lopultakin valmis. Puuttuu vain hyväksymiset oppilaitokselta, jotta homman saisi lopullisesti nippuun. Sitä saan odotella ensi viikkoon.

Tämä viikko lopetellaan perjantaina erityispalaverilla, johon olen ryhmän ulkopuolisena saanut kutsun. Työasioita siis käsitellään ja palkkaesimies odottanee saavansa minulta myös vastuksen aiemmin esittämäänsä kysymykseen... Ehtii tässä vielä tovin miettiä minkälaisen hintalapun itselleen pistää...

Kävin hanin kanssa pyöräthtämässä Tukholmassa, vaihteeksi puna-valkoisella laivalla. Yhdessä siis välillä reissataan, reilun viikon takainen viisi päiväinen työmatkanai Tampereelle meni pienen hotellikuoleman merkeissä.

Kevät tuo työhön joitakin muutoksia - toivottavasti kevennystä aikatauluihin, jotka ovat kevään suunnittelussa täynnä töitä myös ulkopaikkakunnilla.

Keväthän se on tulossa.... toivottavasti ei väsymyksen merkeissä...

Ai niin, lokakuun lähtöpainosta 116 kg ollaan tultu alle 100 kilon. Vyötärön ympärys on kutistunut yli 5 senttiä.... Kesän tavoite 85 on siis ihan mahdollinen. Varsinkin kun kiireellä ei tarvitse touhuta.