Keskusteluissa sattui silmiini eräs keskustelun avaus, joka pani minutkin mietteliääksi. Samaa sukupuolta oleville on tehty adoptio vaikeaksi - ellei lähes mahdottomaksi. Samoin taidetaan mennä hieman harmaalla vyöhykkeellä lapsettomuushoitojen kohdalla. Ja kuten tuossa keskustelun avauksessakin todettiin - lainsäädännössä perustellaan, ettei homo/lesbopari tarjoa lapselle "oikeanlaista perhemallia".
Tarjoako sitten yksinhuoltajat (joita maassamme on taatusti enemmän kuin homo- ja lesbopareja) lapsilleen "oikeanlaisen perhemallin". Itse en ainakaan lapsuudessani sellaista tuntunut kokevan, vanhempieni erottua 60-luvun lopulla. Isää näki silloin tällöin, eli silloin kuin hänelle sopi, muutoin asuin teini-ikäni äitini kanssa. Vanhemmat veljeni olivat muuttaneet kotoa paljon aikaisemmin.
Isäni oli mustasukkainen tyyppi. Äitini ei tarvinnut käydä kuin ruokakaupassa tai naapurissa, niin isälläni oli "mustisvaihde" päällä. Isäni oli niitä ihmisiä, joiden mielestä "akka kasvatetaan nyrkin ja hellan välissä". Ja sen jälkeen voi mennä itse vieraisiin... Itse en siis saanut edes perheen koossa ollessa oikeanlaista perheen mallia nähdäkseni.
Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista viisastuneena olen pyrkinyt välttämään itse aiheuttamasta samanlaisia traumoja muille - siksi siis en halua isäksi (sekin taisi tulla jossain tuolla keskustelussa esiin...).
Elämän tarkoitus kohdallani ei siis ole jatkaa sukua - ei tätä sukua kannata jatkaa =D. Se voisi olla vaikkapa tuon rakkaani ja muiden rakastamieni ihmisten onnelliseksi tekeminen. Kun antaa, niin saa...
Jos lasten kanssa haluan olla tekemisissä, ystäväpiiristä löytyy ihan riittävästi sellaisia...
Linkki tuohon keskustelunavaukseen:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=2&thrdid=5354
