Paastoan ja myönnän jokavuotisen saman paastolupauksen olevan vaikea pitää. Jotenkin on vain tottunut tiettyyn rutiiniin ja huomaamatta toimimaan tietyllä tavalla. Paasto rikkoo tämän. Onko se hyvä? En ole varma asiasta. Eiköhän turvallisuuden tunne ainakin järky ja se EI ole hyvä.
Mahdankohan tänäkään vuonna saada oivaltaa mitään uutta käänteentekevää vai onko tämäkin toive vain ylpeyden syntiä? Lähestynhän mysteeriä ja sellaisena se pysyykin - yrityksistäni huolimatta älyllä rajata se.
Tarkemmin ajatellen minun olisi syytä keskittyä lähimmäisiini. He ovat elämäni tarkoitus ja suola. Varsinkin nyt he ovat sitä, kun tarvitsevat kovasti apuani sydänsuruihinsa ja sairauksiinsa. Onpahan muuten voinut keskittyä muiden huoliin niin, että ei oma suru - - - ole vienyt mukanaan.
He ovatkin me...
Kiertelin tänään kaupungilla. Lopulta suunnitelmistani toteutui vain kengänpohjallisten osto. Olin viettänyt neljä tuntia ostoksia tehdessä - oliko tämä jotenkin tapa "kuluttaa" aikaani (kuluuko se?) ja peittää sillä jotain muuta? Pohdin tätä pitkään, mutta kirjoittaessani tätä ensimmäistä blogiani ymmärrän mittasuhteiden hullunkurisuuden...siis onko neljä tuntia paljon? Onhan se...!
Luen nyt kaikkein pyhäin litanian samalla ajattellen ystäviäni ja tuonpuoleiseen siirtyneitä. Ennen nukkumaanmenoa juon vihreää teetä (sain joululahjaksi Japanista ystävältäni). Teetä kuluukin nykyään useita kannullisia päivässä!
Odotan pääsiäisilon täyttymystä. Pääsiäinen tietää vieraita (pashaa olen luvannut laittaa) ja pääsiäisyön messua. Sydämeni täyttyy tosin paljolti maallisesta kaipuusta. Tunnustan.
