Hyvät tarkoitukset?

Minulle tarjotaan apua elämäni siivoamisessa - mm. siinä mielessä, että en joutuisi käymään läpi surullisia asioita. Maisema vaihtuisi, niin saattaisi olla mahdollista ajatuskulkujen muuttuminen.
Toki niin onkin. Onko kuitenkaan syytä lähteä muuttamaan maisemaa? Se vaatii paljon energiaa, jota minulla ei nyt ole.

Minulla pitäisi olla kuulemma "toiset" ajatukset mielessä. Mitenhän se on järjestettävissä? Kun ajattelen yhtä, niin kuvittelenkin samalla ajattelevani jotain muuta? (no, ehkä vähän näsäviisasta..., mutta kuitenkin ymmärtänette...?). Jos joku ihminen on ollut elämässäni mukana 10 vuotta hyvin syvällisellä tavalla, niin en voi sitä unohtaa saati leikata sitä kokonaan pois. En aio kieltää noiden 10 vuoden olemassaoloa ja niiden merkitystä. Juuri merkityksen takia minun on läpikäytävä ja muisteltava aikaa. Se on kuitenkin osa minua, sitä, mikä minussa on rakentunut.
Tulin hyväksymään täysin avoimen elämäntavan, mikä on ollut aivan taivaallista! En ymmärrä nykyistä tilannetta. Voiko iloista yhdessäoloa hylkiä? En ole pystynyt näkemään sille mitään syytä! Epäilykseni, joita pakosta on mielessäni ollut, ovat olleet mitä villeimpiä. Pahinta on kuitenkin kontaktin puuttuminen, sen aktiivinen puuttuminen, joka ON osa elämääni. Miksi muuttuu se osa, joka on nyt jäädytettynä? Mitä siellä tulee tapahtumaan? Mitä se tapahtuminen aiheuttaa?

Onko luonnotonta kieltää kontaktit joltain luonnollisesti toimineelta?
Mitä voi pelätä? Itseään...!?

Minä pelkään nyt itseäni!