Ihmisen ei kuulu olla mikään edustaja, mainostekstin esittäjä, monologin pitäjä, vaan yhdessä-olija, osaaottava keskustelija, toisten kuuntelija.
Juuri tässä tekemisessä on tieto. Siellä ovat mahdollisuudet. Siellä on paikka.
Nämä ovat tahdon valintoja. Tahtoa koputtaa yhä uudelleen ovelle, sillä koputtavalle avataan.
Joka päivä lähestymme tavoitteissamme maalia. Mitä maalia? Mitä me oikeastaan teemme?
Yhdessä välähdyksessä tulin voitetuksi
katsoessani kahta ihanaa silmää!!!
Olin tiistaina Amélie-sisareni ja Konstanze-serkkuni kanssa pyhiinvaelluksella. Meren rannalla olevan ravintolan tarjoaman runsaan ja hyvän (saimme odottaa tunnin - tosin meitä varoitettiin etukäteen jopa pidemmästä ajasta) aterian jälkeen siirryimme kirkkoon rukoilemaan yhdessä pyhän Birgitan kanssa. Sytytimme kynttilät, jotka nousevat myös rukouksina taivaallisen Isän luokse.
Luostarikirkon ulkopuolella kiertelimme hautausmaata. Hautausmaat ovat yleensä rauhallisia paikkoja. Tämä hautausmaa ei ehkä aivan ollut mikään rauhan tyyssija, sillä se oli melko pieni. Varjoa siellä kyllä oli - se oli hyvä, sillä paahtava aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Onneksi siinä suhteessa paluumatkalla olivat vankkurien luukut auki - se nyt oli vähintä ajatellen erityisesti contenancea!
Päivän toinen sana oli jäätelö, jota ostimme kolmeen eri otteeseen - Amélie ja minä.