Uuvuttava vieras

Pupun ystävätär oli vieraanamme torpalla. Lauantai meni ihan kivasti - saunottiin, syötiin, juotiin punaviiniä ja rupateltiin. Sunnuntaina alkoi jo rakoilla.

Väitän, että joistakin ihmisistä huomaa, että he ovat ainoita lapsia. Hänestä sen näkee. Puheenaiheeksi käy vain hän. Muiden tekemiset ja edesottamukset eivät oikein kiinnosta, vaan loppujen lopuksi keskustelu kääntyy häneen. Mitä hän elämällä tekisi. Mitsä hän löytäisi miehen. Mitä työtä hän tahtoisi tehdä. Miksi miehet ovat pääsääntöisesti niin tyhmiä, etteivät ymmärrä, minkä menettävät kun häntä eivät valitse.

Ystävättären miesmaku on tarkka ja rajattu. Miehen pitää olla pitkä, hyväihoinen ja suomenruotsalainen, purjehtia, asua saaristossa, olla akateemisesti koulutettu ja varakas, kuunnella klassista musiikkia, harrastaa kulttuuria, pitää huolta kunnostaan ja pitää rakastettuaan tärkeimpänä asiana maailmassa. Ei ole kovinkaan monesti tärpännyt. Miksiköhän?

Kaupan päälle hän aina retkahtaa noin kaksi minuuuttia sitten eronneisiin miehiin ja alkaa noin toisen tapaamiskerran jälkeen suunnitella suurperheen perustamista ulkosaaristoon. Jolloin juuri edellisestä liitosta poispyristellyt mies haluaa pysyä ihan vain ystävälinjalla ja lupaa soitella ja lähteä vaikka kahville joku kerta kaveripohjalta vain joo. Ja pupu kuuntelee ja lohduttaa taas.

Tällä kertaa ongelmana oli se, että Turku on sisäänpäinkääntynyt ja tylsä junttikaupunki ja mikä tahansa paikka olisi parempi. Vaikka Tampere - joka pari vuotta aiemmin oli hänestä sisäänpäinkääntynyt ja tylsä junttikaupunki - tai sitten Tukholma. Varsinkin Tukholma.

Kun ruotsalainen kulttuuri on ihan eriä kuin suomalainen. Ihmiset hymyilevät kadulla kävellessään ja kahvilassa istuskellessa tekee ihan oikeasti melkein mieli rupatella vieruspöytäläisen kanssa. Kaupunkilaiset ovat tyylikkäitä ja kauniita, keskustelevat vienosti ja liikehtivät sulokkaasti. Ihan toista maata kuin töröt suomalaiset ja varsinkin turkulaiset, joista ei voi edes puhua samana päivänä. Että ilmeisesti on pakko muuttaa Ruotsiin, koska siellä miehet pitävät itsestään huolta ja arvostavat kulttuuria.

Voi elämä!

Ei mikään maa ole loppujen lopuksi toista parempi. Meille suomalaisille on kautta aikojen uskoteltu, että jossakin lämpimässä on kokonaisia kansoja, jotka käyttävät vain mustia sukkia ja osaavat keskustella punaviineistä. Ei se ole totta. Joka kansalla on omat kipupisteensä ja vaietut keskustelunaiheensa. Ei elämä Italiassa Ranskassa Hollannissa Yhdysvalloissa Japanissa ole alkuihastuksen jälkeen kuitenkaan sen ihmeellisempää. Samat leivät ja vessapaperit on ostettava, samat työt tehtävä rahansaamiseksi, samat tv-ohjelmat katsottava. Hetken päästä elo Tukholmassa tai Tampereella käy tunkkaiseksi ja ihmisetkin alkavat vaikuttaa kyräileviltä ja pinnallisilta.

Minäkin aika ajoin kaipaan Helsinkiä kuin kolme sisarta Moskovaa. Kun Helsinki viikonloppuloman aikana vaikuttaa niin mukavalta ja kivalta ja baareissa käydessä ihmiset vaikuttavat kivoilta ja välittömiltä. Ei silloin ajattele näkevänsä vain kuorta. Koskaan Helsingissä asuneena en osaa hahmottaa, kuinka tylsältä sekin kaupunki vaikuttaa maanantaiaamuna töihin mennessä, kun merituuli ajaa lisää räntäpilviä keskustan ylle ja kun viikonloppuna baarissa olivat taas ne samat vanhat naamat...

Ei itseltään pääse pakoon, vaikka muuttaisi maan äärin asti.