Ropinaa

Sade hakkaa makuuhuoneen kattoon taukoamatta jo kolmatta päivää. Eilen piti lähteä mökille, mutta ajatus koko viikonlopun kestävästä sisällä istumisesta oli molemmista niin nahkea, ettei sitten lähdettykään. Käytiin hakemassa kauppahallista herkkuja, Makuunista elokuvia ja Alkosta viiniä. Kivaa oli.

Paitsi elokuva '300'. Käsittämätöntä splatter-teurastusta, jossa joka ainoa surmatyö oli kuvattu hidastettuna ja liioiteltuna. Outona vastavoimana sille oli elokuvan muu henki; puvustuksena pikkuruisia nahkatangoja ja liehuvia viittoja, pysäytettyjä kuvakulmia, joissa kamera zoomaa lihaksikkaiden näyttelijäiden haaroväliin, hintahtava Xerxes hivelemässä kreikkalaiskuningas Leonidaksen turpeita lihaksia. Tom of Finland meets Sparta. Pupu ei jaksanut katsoa elokuvaa loppuun ja minäkin surrasin sen läpi 32-kertaisella nopeudella. Eläköön dvd-tekniikka!

Koulussa on ollut aika raskasta Jokelan tapahtumien takia. Oppilaat ovat olleet aika eksyksissä ja surullisia ja melkein joka luokan kanssa olen jättänyt oppiaineessa etenemisen hetkeksi sikseen ja keskittynyt keskustelemaan ja vielä enemmän kuuntelemaan. Paljon ne haluavat tuntojaan purkaa, lapset. Ja lopputunnista ovat tyytyväisiä, kun palataan normaalityöskentelyyn. Rutiineissa pysyttely näyttää olevan terapeuttista sekin.

Se, mikä keskusteluissa on ollut lämmittävintä, on joka luokan kanssa esille tuleva kaveria ei jätetä -asenne. Johdattelematta ja manipuloimatta on kaikkien ryhmien kanssa päästy samaan asiaan, välittämiseen ja huolenpitoon. Olisiko individualismi ihan oikeasti hiljakseen väistymässä uusyhteisöllisyyden tieltä?