• Aboa

Alistukaa

Jokelan koulusurman jälkeisenä perjantaina seurakunnan nuorisopappi piti aamunavauksen, niin kuin meillä perjantaisin aina.

Ja sitä tuli, mitä pelkäsinkin. Nuorille ja lapsille, joiden ajatuksissa oli pelkoa ja kysymyksiä, tarjottiin sitä samaa mitä aina muulloinkin: Alistukaa. Että kaikkiin kysymyksiin emme saa vastausta tässä maailmassa. Jumalan ymmärrys menee ihmisen tajun yli ja siksi emme voi tajuta, miksi tällaista tapahtuu. Blaa blaa blaa.

Aina sama juttu. Sama tarina hautajaisissa, katastrofeissa, attentaateissa. 'Emme saa koskaan selville, miksi näin kävi, sillä emme voi ymmärtää Jumalan ajatuksia. Herra antoi, Herra otti.'

Ja kun minun mielestäni pitäisi nimen omaan yrittää ymmärtää. Ei Jumalan järjenjuoksua, vaan tapahtumia, mitkä johtivat murhatöihin. Miten me jouduimme tämän kaiken keskelle ja miten voimme pitää huokta siitä, että muiden elämä ei muuttuisi sellaiseksi helvetiksi, että ainoa tapa päästää viha ulos on käydä fyysiseen toimintaan.

Ja kun oppilaiden kanssa sitten mietitään, miten voisi pitää kavereista huolta ja miten kaikilla olisi parempi huominen, tulee pappi, joka värisevällä hartaudella kertoo, kuinka emme voi ikinä ymmärtää ja siksi on parempi alistua ja jättää kohtalo Jumalan huomaan. Isä pitää meistä huolen.

Niin pitää, mutta voitaisiinko itsekin yrittää?

6 kommenttia

martin

12.11.2007 18:53

Kyllä, aivan erityisesti! Me toteutamme Jumalan hyvää tahtoa.
Ymmärrän sen, että vahvassa uskossa luottaa täysin Isään. Se onkin viime kädessä ainoa v a r m u u t e m m e. Sen pohjalta voimme reippain ja iloisin mielin toimia lähimmäistemme hyväksi, sillä toimiemme perusta ei murru.
Ihminen on kuitenkin itsessään heikko. Emme näe koskaan kokonaisuutta. Sen takia tunnen itse nöyryyttä. En kuitenkaan lannistu tekemään - kehotuksesi tehdä on hyvä ja paikallaan. Joudumme alistumaan siihen, että tuo teko on tapahtunut ja siihen, että emme tule sitä täysin ymmärtämään (miksi tekisimmekään sitä?), mutta emme saa alistua tekemättömiksi, jättäen selvittämättä inhimmillisesti mahdollisen.
Opimmeko?

kesäpoika

12.11.2007 19:27

Samaa mieltä, Aboa. Jossain uskislaulussa lauletaan että Jumalalla (vai oisko se ollu Jeesuksella..?) on vain sinun kätesi.

Se on hyvin sanottu. :)

Napalmia

12.11.2007 20:23

Entä jos pappi olisikin kertonut kuinka Perkele teki sen kaiken ja hukutti sieluja helvettiin ja Jumala ei voi olla väärässä, kun salli sellaista?

Mitä hyötyä on pohdiskella psykopaatin motiiveja? Jotakin itua olisi, jos psykopaatti-sarjamurhaaja olisi jäänyt eloon, mutta hänhän kuvitteli olevansa sankari eikä todellakaan olisi jälkikäteen muuta tehnyt kuin hymyillyt.

Minusta voisi väkivalta- elokuvia ja TV- ohjelmia sensuroida ja rajoittaa aseiden saantia + kerätä niitä pois - aseenkantolupa pitäisi uudistaa nyt kaikilta ja tarkistaa minkälaisilla tyypeillä niitä on. Aseenkantolupaa rajoitettiin- huom- vain alaikäisiltä ja se on liian vähän.

JPHki

12.11.2007 20:36

No koska alistaminen/alistuminen on aina ollut keskeinen kirkkoa ja seurakuntaa (huom. en sano uskoa) koossa pitävä vallankäytön muoto. Papit puhuvat usein vastuuttomia latteuksia tällaisissa tilanteissa. Koululaisten ei tietenkään tarvitse pohtia psykopaatin motiiveja (tässä tapauksessa ei sitä paitsi ole mitään psykopatiadiagnoosia tietääkseni tehty), mutta sitäkin enemmän juuri sitä mitä Aboa sanoi, eli miten pitää kaverista huolta.

audinkopoika

17.11.2007 14:36

Kyllä asioista tarvii puhua oikeilla nimillä. Ei riitä et kerrotaan ja vedotaan jumalan kaikkivoipaisuuteen. Ihmiset tarvitsevat silloin usein konkreettista tukea, joka pohjautuu maalliseen toimintaan. Silloin ei pidä tyrkyttää uskontoa asiaan.
Eri asia on si niiden kohalla jotka ovat uskossa, he voivat silloin ehkä löytää myös apua siitä.

risto

23.11.2007 10:58

Me emme tiedä. Myymme sitä jumalana. (Samuli Paronen)