• Aboa

Matka jatkuu

Oltiin pupun kanssa neljä päivää mökillä. Pupu kuopsutti kasvimaata ja kitki perennapenkkejä, minä asensin saunaeteiseen yhden lampun ja pistorasian lisää. Yhdessä kuullotettiin toisen kamarin seinät valkolakalla. Eilen kävi kaivinkone mylläämässä pihaa. Nyt meillä on omenatarhan paikka ja aitan takana koristelammen pohja odottamassa. Sille alueelle pupu alkaa koota hitaasti ja huolella japanilaista puutarhaa.

Alun perin kauhistuin ajatusta orienttipihasta suomalaisen torpan ympäristössä. Mutta pupu oli katsonut sopivan paikan, johon kaivinkone kokosi pienen mäenkin. Nyt puutarha tulee sellaiseen paikkaan, jonne ei näe oikein mistään, vaan vasta harhaillessaan pihassa voi yhtäkkiä huomata joutuneensa lummelampien ja kirsikkapuiden katveeseen. Myöskään punamullattava torppa ei näy siihen puutarhaan, joten molemminpuolinen harmonia on taattu. Laitan nähtäväksenne kuvan alueesta nyt. Kymmenen vuoden kuluttua tulee päivitetty versio. Kyllä te sitten olette yllättyneitä!

Muuten olemme viettäneet aikaa hiukan liian paljon kahdestaan. Molemmat ärähtelemme toisillemme ihan pikkuasioista, mutta huomaamme tilanteen itse ja pyydämme anteeksi. Tilannetta ei parantane se, että tänään lähdemme autoilemaan vanhempieni luokse kohti Koillismaata. Yksi yö vietetään Jyväskylässä.

Kaveri sanoi ystävänsä lukevan blogiani innokkaana. Jännää, en ole koskaan isommin piitannut hänestä eikä hän minusta, mutta ilmeisesti virtuaali-Aboa on siedettävämpi hahmo. Kuinkahan moni muu tuttu lukee tekstejäni?

Kaikki blogilukuiset ystäväni; ensi kerran kun tapaamme, sanokaa entistä ohjaajatuttuani mukaillen salainen tunnussana 'Hepskukkuu ja munat peppuun'. Siitä tiedän.

3 kommenttia

martin

11.7.2006 11:23

Kamalaa...

jordi

11.7.2006 16:12

Jos kaksi asiaa pitäisi ottaa mukaan autiolle saarelle niin TV:n Sinkkuelämää ja blogisi lukeminen.

martin

14.7.2006 00:16

Siis koristelampi ja japanilainen puutarha ...WAU!, mutta "hepskukkuu ja munat peppuun" .........IIIIIIIIIIIIIIIKKKK! EI!