Pohjois-Suomen kiertue on jo takana päin. Meidän oli tarkoitus olla loppulomamme torpalla, mutta yhtenä päivänä pakkanen oli sen verran kova ja seuraavana tuuli, että palasimme takaisin koti-Turkuun. Tänään olisi aikomus mennä ensin leffaan ja sieltä sitten baariin, kun kerrankin sain pupun lähtemään mukaan.
Koillismaalla oli kylmä. Mökin kamiina sai kohista punaisena, jotta öinen 29 asteen pakkanen olisi pysynyt loitolla. Onneksi päivisin lämpeni sen verran, että tarkenimme lasketella kaksi päivää. Ja auringonpaiste oli huikaiseva; oikein tunsi, kun kroppa keräsi itseensä energiaa pitkän harmaan kauden jälkeen.
Isän alzheimer on selkeästi edennyt, mutta onneksi vain hiukan. Hän on kehitellyt itselleen kaikenlaisia palamiseen liittyviä pelkoja; kännykkä saattaa leimahtaa tuleen, ikkunaverho heilahtaa pari metriä ja saada alun pöydän kynttilästä, taskulamppu voi yhtäkkiä sytyttää pöytäliinan; mutta muuten tila on aika vakaa. Äiti tuntuu vielä selviävän hyvin isän kanssa, mutta hänellä alkavat jalat mennä huonoon kuntoon.
Lapsuudesta muistan, kuinka äiti oli aina se yllytyshullu; se joka kokeili puujaloilla kävelyä ja laskettelua ja stiga-laskua jäistä mäkeä myöten. Ja aina sattui. Liekö syy ollut huono koordinaatio vaiko mikä, mutta liki aina, kahdeksan - yhdeksän kertaa äiti sai jommankumman jalkansa pakettiin, ja nyt niitä laskuja maksellaan. Joku täräys on vaurioittanut iskiashermoa, oikean jalan nilkkaa kasassa pitävät ruuvit tunkevat ihon läpi, vasen lonkka on kulunut, samoin oikea polvi, vasemman polven kierukka on hajalla. Ja kun vanhukset asuvat vielä vanhan puutalomme toisessa kerroksessa, on liikkumisesta tullut äidille haastavaa. Ja kun taloa ei oikein voisi vaihtaa, kun isän tila ei ollenkaan paranisi tutun ympäristön muutoksesta.
Joka kerta Kuusamosta lähtiessä olo on haikea ja surullinen. Kun kaikki sisaruksetkin ovat muuttaneet pohjoisesta pois ja kun siellä ei meillä isommin sukua ole, tuntuu aina siltä kuin hylkäisi vanhempansa yksinään kylmään pohjolaan. Monesti olemme houkutelleet heitä muuttamaan etelämmäs, mutta mihinkäs he kotinsa hylkäisivät, tietenkään.
