Kohtuuden nimissa

Etten nyt ihan leimaantuisi pelkaksi vinkujaksi, taytyy kertoa paikan hyvistakin puolista.

Uimarannat ovat aivan uskomattomat; pelkkaa valkoista hiekkarantaa silmankantamattomiin. Sellaista, joita aina katsoo matkaesitteen kuvissa, missa onnellinen pariskunta kavelee koskemattomilla rannoilla seesteisina ja onnellisina.

Hotelli on tosi hieno. Ymparisto on viela rakennustyomaata, mutta itse rakennus mahtava. Meidan huoneemme ovat ylimmassa kerroksessa; tuoreenkarheat tilat, jossa upea puinen jattikokoinen parvi jossa makuuhuone, alhaalla keittio ja olkkari. Ja meidan suvulla on kaytossa kokonainen kerros. Yleensa pidetaan ovia auki ja ipanat (ja aikuisetkin) saavat vaeltaa huoneistosta toiseen ja etsia senhetkiselle mielentilalleen sopivaa seuraa.

Suku on upea. On hienoa menna yhdessa rannalle ja pulikoida tyrskyissa milloin kenenkin kanssa. Sisarentyttaret kikattavat hietikolla, kummipoika karttaa aaltoihin ja teini-ikaiset tytot ottavat aurinkoa ja kertovat toisilleen, kuinka kulmakujan kaupassa on siis niin ihanat kengat, etta ma oikeesti kuolen, jos en niita saa. Lohduttajaa on monta, kun suvun pienin vahingossa hajottaa hiekkaamparinsa ja itkettaa.

Valilla hajaannutaan pienempiin ryhmiin ja mennaan voileivalle oluelle caipirinhalle rannalle kavelemaan vaihtelevalla kokoonpanolla. Isallakin on kivaa, vaikkakin avaimet, rahat, vaimo pakkaavat ajoittain katoamaan, vaikka ne juuri asken olivat tassa. Iltaisin eronnut isosisko kuiskuttaa, kuinka ihana ja aikuinen on se uusi mies, johon han on ihastunut ja joka halusi tavata meidan loppusuvun niin kovin, etta otti mukaan kaksi parikymppista tytartaan ja lahti samalle lomalle, tosin diskreetisti viereiseen hotelliin.

Tanaan on hiukan harmaata ja aika viileaa, mutta illalla mennaan koko porukka samaan ravintolaan syomaan ja ottamaan vastaan uutta vuotta.

Huomenna lento takaisin kotiin.