Tänään oli töissä superkiire. Päivän piti olla lyhyt; vain pari tuntia ja sitten yhden luokan kanssa kirjastoon. Kaikki kuitenkin muuttui katastrofaaliseksi ja jouduin käsittelemään mm. oppilaan itsemurhaviestejä, koulukiusaamista, tavaroiden tilaamista ja urheilupäivän järjestämistä.
Ja opettaakin piti jossakin vaiheessa.
Itsemurhavihjailut oli kaikkein ahdistavin juttu. Onneksi koulun oppilashuolto toimii ja sain jaettua vastuuta ja auttamista kahdelle muulle aikuiselle. Muuten olisi pää räjähtänyt.
Kotiin tultua odotteli kirje. Kuulun Turun yliopiston alumniyhdistykseen ja olen ilmoittanut tahtovani alkaa mentoriksi jollekulle opiskelijalle. Tämän päivän kirjeessä kerrottiin, että he eivät olleet löytäneet kriteerejäni täyttävää opiskelijaa ja että kiitos mielenkiinnosta ja ehkäpä joskus blaa blaa blaa.
Kriteerini olivat huimat. Tahdoin mentoroida jotakuta, josta tulee opettaja. Heitähän ei yliopistolta valmistu tunnetusti yhtäkään.
Ilmeisesti ainoastaan keskisuurten firmojen teejiit ovat sopivia mentoreita; heillä riittää maailmaan näppituntumaa ja kokemusta, jota on kiva jakaa jonkun taloustieteilijän tai ekonominalun kanssa. Keskiluokkainen matalapalkkainen opettaja ei liene omaa sellaista osaamista tai tietoa, jota kannattaisi jakaa eteenpäin.
Grr.
