• Aboa

Käsitteen määrittelystä

Keskustelupalstan puolella puhutaan koululaisen kaapistatulosta ja siitä, kiusattaisiinko häntä tai ei. Olen itsekin kommentoinut asiaa, mutta kesäpojan kommentti jkäi vaivaamaan. Kirjoitan siitä täällä, koska sen asian käsittely ei mielestäni sovi viestiketjun otsikkoon.

Viestissä kesäpoika kirjoitti, kuinka häntä ei koulussa kiusattu homouden takia. Hänen takkinsa hihat väännettiin solmuun, hän sai lumipesuja ja ruokajonossa hänet 'raiskattiin', eli hänet ahdistettiin lähimpään nurkkaan, jossa näyteltiin panemista.

Näin opettajana mietin, miksi tuo kaikki ei olisi kiusaamista? Itse valvonnassa ollessani lopettaisin tuon välittömästi ja tahtoisin selvitellä asiaa.

6 kommenttia

kesäpoika

27.11.2007 15:38

Musta kiusaamisen määrittely menee niin, että se minkä on tarkoitus loukata tai mikä loukkaa, on kiusaamista. Jos olisin kokenut tulleeni kiusatuksi, niin olisin nostanut asiasta metelin. Tuskin opettajan kautta, mutta perustanut oman vastarintaliikkeen.

Ei sen ollut tarkoitus loukata. Siellä lumessa oltiin möyrimässä ihan vapaaehtoisesti kaikki. Se oli jännää olla jatkuvasti jonkun tietyn pojan kohde. Riehumalla voi hoitaa kaverisuhteita helpommin kuin puhumalla, jotkut vaan on fyysisempiä kuin toiset. Varmaan se vedettiin homouden nolouden takia niin överiksi, tiedätkö, samanlainen tilanne, kuin vaikka se, että joutuu laulamaan koko luokan edessä, vaikkei osaa laulaa. Silloin ainut tapa selvitä laulusta menettämättä kasvojaan on näytellä yli ja laulaa tahallaan niin pieleen, ettei kenellekään jää epäselväksi että se oli vitsi. Kai mä olin jännä ja kiinnostava kun olin ihan oikea homo. Se kiinnostus piti sitten näytellä niin yli, että se oli melkein kiusaamista ja siksi selvästi vitsi.

Tlanteet on hirveän paljon ihmisten persoonista kiinni. Ujolle, estyneelle ja epävarmalle teinille mun saamani raju kohtelu olisi varmasti aivan hirvittävän noloa ja omaa koskemattomuutta loukkaavaa, mutta ei se mulle ollut. Minä pidän ihmisistä, enkä tarvi fyysisesti omaa reviiriä. Jälkeen päin kun miettii, niin se kaikki kohotti itsetuntoa. Pieniä on teinien seksuaaliset huvit.

Sitten ysiluokalla kun muutin rakkaan luo ja aloin olla aikuisempi, ei lähentely enää ollut niin sopivaa. Ehkä vastasin siihen eri tavalla tai jokin muu muuttui, mutta ahdistelu vain jäi pois. Ei mua huvittanut enää leikkiä homoa heterojen kanssa, kun oli jo ihan oikeasti homo elämä toisen homon kanssa.

Aboa

27.11.2007 17:01

OK

Itse mietin sitä juuri tuon saman fyysisyyden kautta. Että kuinka pian sitä opettajana olisi puuttunut siihen juuri siksi. Kun keneenkään ei saa kajota koskaanmilloinkaan, ei henkisesti eikä ruumiillisesti. Yleensä välituntivalvonnassa ollessa jokainen nujakka on tekijöiden mielestä ihan leikkimielistä. Kukapa uhri kovin hevillä muuta uskaltaisi väittää. Siksi luulen, että jos olisit minun koulussani ollut, olisisit joutunut nolona selvittämään äikänopelle, että ihan kivaa se oli aikuisten oikeesti...

Aboa

27.11.2007 17:09

Tai sitten äikänope olisi ollut nolo. Tiedä häntä.

kesäpoika

27.11.2007 18:26

Mä otan vähän sanoistani takaisin. Tai täydennän niitä.

Musta on helppo olla ihmisten lähellä. Se ei tarkoita, ettenkö mäkin olisi loukattavissa silloin, kun joku sellainen, jota pidän luotaantyöntävänä lähestyy seksuaaliseti torjunnasta välittämättä. Ihan pienestäkin voi tulla inhottava olo, pelkästä katseesta, kun se on vääränlainen. Sellaisiakin tilanteita on ollut, mutta ei samanikäisten kanssa.

Aboa

27.11.2007 22:35

Joo, en mä sitä tarkoittanutkaan. Opettajana on vain pakko varmistua uudelleen ja uudelleen ja vieläkin kerran siitä, että juttu menee kaikkien osapuolten ehdoilla, vaikka lapset kuinka kertoisivat nahistelevansa leikillään.

martin

28.11.2007 01:28

Minusta Aboan pointti on ERITTÄIN TÄRKEÄ! Hyvin arkana ja erittäin koulukiusattuna minulle oli elintärkeää, että opettaja ei uskonut väitteisiin "pelkästä leikistä".