• Aboa

Kahta kättä heittäen

Pupun tuttu pariskunta soitti ja kysäisi, saisiko tulla yökylään torpalle. Olivat autoilemassa meillä päin ja pupun puutarha kiinnosti, torppaakaan eivät olleet nähneet kuin kuvista. Lupasimme yösijan, tottakai. Hauskaa vaan kun ihmisiä tulee, sillä kyllä me ehdimme kahdestaan olla talven kylminä iltoina.

Mieli hiukan muuttui, kun vieraat tulivat. Heillä ei ollut mukanansa yhtään mitään. Ei ruokaa, ei juotavaa, ei lakanoita, ei pyyheliinoja. Ei mitään. Saati sitten että kumpikaan olisi tarjoutunut saunaa lämmittämään, perunoita kaivamaan tai salaattia pesemään.

Minä olin jotenkin ihan pihalla koko tapahtumasta. Mikä hotelli meidän torppamme on; tullaan valmiiseen pöytään, saunotaan, nukutaan ja aamulla häivytään. Ei niin, että rahaa kaipaisin, sellaisen tarjoamista pitäisin moukkamaisena, mutta osaisivatko aikuiset ihmiset tuoda edes maitopurkin tullessaan?

4 kommenttia

Kolmoisritti

23.9.2011 13:52

Minä en vaadi kyllä omilta vierailtani yhtään mitään. Saavat täyden palvelun.

Aboa

23.9.2011 14:13

Sama juttu silloin, kun olen itse vieraaksi kutsunut, silloin minäkin passaan ja palvelen. Tokihan silloinkin - kun mökeillä yleensä on hiukan alkeellisemmat työskentelyolosuhteet - kohtelias vieras tarjoutuu vaikkapa lisäämään puita kiukaan alle, ettei isännän tarvitse joka paikkaan ehtiä repattaa.

Mutta entäs silloin kun vieras on itse kutsunut itsensä kylään?

Aboa

23.9.2011 15:18

Äh, ehkä annan turhan yksioikoisen kuvan itsestäni. Minusta on aina kivaa, kun joku tulee käymään. En kaipaa tuliaisruokakasseja, en korillista keppanaa, vaan yhdessäoloa. Sellaista ei ole, jos minä ajan ensin kauppaan täydentämään jääkaappia, sitten kokkaan pari ruokalajia, lämmitän saunan, täytän kylpytynnyrin, petaan sängyt ja vielä jälkeenpäin pyykkään. Jos nämä tehdään yhdessä ja rupatellaan, juodaan punkkua ja nauretaan, on juttu minusta kivaa. Muuten tylsää.

Kauneuspilkku

27.9.2011 08:50

ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Varsinkin silloin kun olosuhteet ovat alkeelliset, on vaan jotenkin kaikille kivaa kun jokainen osallistuu jotenkin.