Pupu lähti viemään koirua vanhempiensa luokse. Appiukko soitteli viime viikolla ja kysyi, josko vastikään eläkkeelle siirtynyt anoppi saisi koiran seurakseen vaikkapa viikoksi. Että olisi vähän seuraa ulkoiluun ja olemiseen. Niinpä meidän koira lähti terapiakiertueelle.
Ja pupu kans. Ensi yö pitäisi nukkua ihan yksinään, mikä lienee hiukan vaikeaa, kun aina nukutaan lusikka-asennossa. Kenenkäs kainaloon minä nyt menen, kun tulee kylmä? Yksin pitää värjötellä, reppanan.
Sikseensä on aika mielenkiintoista, kuinka ajoittain oikein toivoo, että toinen olisi vaikkapa yön poissa kotoa. Että saisi olla vaan ja katsoa juuri niitä tv-ohjelmia ja kanavia, joita tahtoo, hipsutella ympäri asuntoa boksereissaan ja jättää likaisen juomalasin pöydälle. Ja sitten kun toinen ihan oikeasti on poissa, on tylsää. Kun en voi kenenkään kanssa jutella siitä, mitä katsottaisiin. Kun ei ole ketään, ketä ottaa huomioon.
Käytiin eilen katsomassa Raatihuoneen kellarissa näytelmä Seurapiirikuninkaat, kun Rokkihomo oli asiasta vinkannut. Itse luulin, että esitykset olisivat jo loppuneet, mutta onneksi näitä lisäesityksiä löytyi. Kannattaa mennä katsomaan! Juttu pohjautuu Wilden romaaniin Dorian Grayn muotokuva, mutta toteutustapana on nukketeatteri ja näyttelijöitä on vain yksi.
Ja millaista nukketeatteria. Itse Dorian, suurikokoinen kangasnukke oli mielestäni jo alkuun pelottava, saati sitten lopussa. Kaikkein eniten pidin kuitenkin sorminukeista Sibylla-tanssijattaresta, jonka ensirakkauskohtaus yhdessä Dorianin kanssa toi mieleen Marc Chagallin taulut, sekä pelkin sormiliikkein esitetystä luistelukohtauksesta. Menkää äkkiä katsomaan! Esityksiä ei ole enää montaa!
Niin, Rokkis, me pupun kanssa jouduimme lähtemään niin äkkiä, etten ollenkaan ehtinyt kysyä sinun mielipidettäsi, saati Pölhön. Mitäs te piditte?