Kulissin takaa

Olin viime yönä valitsemassa paavia Westfalenin parlamentissa.

Luin Antti Tuurin Surmanpelto. Rauhallista puhetta vuoden 1918 keväthangista. Yksityiskohta: Venäjän armeijan upseerit saivat asua yksityisasunnoissa, liikkua vapaasti, pitää palveluskuntaa mäyräkoiriaan taluttamassa samalla kun rahvas oli vankileireillä. Olen vuoden aikana lukenut Tuuria enemmän kuin neljänkymmenen edellisen vuoden aikana. Kertoja.

Mikähän laatikkopunaviini olisi juomakelpoista? Ennen join aina J.P. Chenet'n neutraalia viiniä, nyt nautin Raimat'ia, edellinen laatikko chileläistä Molinaa oli maukas.

Perjantaina kävin sikaribaarissa. Samassa pöydässä istui erään kirjailijan leski ja sain kuulla hauskoja kulttuurihistorioita. Hauska yhteensattuma oli, että kirjailjan nihilistiksi, anarkistiksi, sovinistiksi ja narsistiksi analysoineen psykiatrin lapsenlapsi oli juuri samana päivänä ollut leikkimässä meillä tyttäreni kanssa.

Lauantaina tyttärelläni oli koulupäivä ja koulussa avoimet ovet vanhemmille. On ne vaan niin suloisen puuhakkaita nuo ekaluokkalaiset! Sitten kävin sikaribaarissa. Illalla katsoin Danton-elokuvan televisiosta Möet&Chandon'ia nauttien.

Sunnuntaina meillä oli vieraita. Tarjosimme intialaista lammaspataa ja intialaista punaviiniä. Viiniä ei tarvitse maistaa toista kertaa. Sitten kävin sikaribaarissa.

Eräs järjestö, jossa vaikutan, järjesti jäsenilleen rusettiluistelutapahtuman Parkin kentällä. Itse en päässyt luistelemaan, sillä olin huoltojoukoissa nimilistan ja kaakaon kera. Edellinen luistelukertani oli lukion ensimmäisellä luokalla anno dazumal.

Havainto: mitä tyhjempi katse lapsen silmissä, sitä suurempaa varustekassia lapsen isä raahasi muassaan.

Toisaalta parikymppiset jääkiekkoilijanuorukaiset saivat tämän sedän mielikuvituksen laukkaamaan: "Come to mama, boys".

Voi kun tekisi mieli mennä katsomaan Tina Turneria hänen Suomen-keikalleen.

Springsteen ei oikein sytytä.

Karkkilalainen kirjailija Hannu Niklander puhuu tämän päivän Turun Sanomissa Turusta. Kuten Ranska on vastustanut amerikkailaisuutta on Turku seisonut vastaan itäsuomalais-helsinkiläistä populismia.

Ehkä siinä on jotain. Niin ranskalaisuus kuin turkulaisuus on vaikeasti lähestyttäviä, mutta kun niihin pääsee sisälle, niitä rakastaa (tai sitten vihaa).

Sivistyksen Vantaanjoki Matti Klinge on kirjoittanut Aarne (?) Perttilän valtio-opista: valtiossa tulee olla kaksi toimijaa, kuningas ja kansa, kaikki muu, mikä siihen väliin tulee, on pahasta. Tämä juolahti mieleeni, kun katselin Yö Varennes'ssa-elokuvaa Louis XVI:n viimeisistä vaiheista. martinhan jo bloggasi Louis'n sielunmessusta.

Tähän vielä elokuvan innoittamana sitaatti Wikipedia-kopiona: ceux qui n'ont pas connu l'Ancien Régime ne pourront jamais savoir ce qu'était la douceur de vivre.

Meillä on töissä kolme tyyppiä, joiden käytös ärsyttää minua ajoittain.

Ensin on se rouva, joka tulee porukkaan ja alkaa selostaa omaa juttuaan, yleensä omasta lapsestaan, välittämättä, mitä muut porukassa juuri olivat keskustelemassa.

Sitten on se rouva, joka tarttuu jokaiseen keskusteluteemaan, yleensä ennen kuin alkuperäinen kertoja pääsee tarinansa loppuun, ja kertoo, kuinka hänen lapsensa tai tuttunsa tms. on juuri kohdannut saman asian ja vieläpä hieman dramaattisemmassa muodossa.

Sitten on se herra, joka tulee selittämään jämerästi jotain asiaa ja muuttaa mielipidettään siitä jatkuvasti peilaten minun mielipiteitäni.

Onneksi itse olen tasaisen miellyttävä kaikille.

En ole missään tapauksessa työnarkomaani. Työn suhteen olen marxilainen: myyn osaamistani sovitun määrän sovitulla hinnalla. Käyn töissä voidakseni rahoittaa työn ulkopuolisen elämän. Töissä ei ole epämiellyttävää, siellä oleskellaan ilman sen suurempia tunnekuohuja.

Tämä viikko on ollut kummallinen. Töissä on ollut oikein miellyttävää. Siis se itse työn tekeminen on ollut sitä. Mitähän tämä enteilee?

Tänään emme lainkaan inspiroituneet laittamaan päivällistä, joka on kovin epätavallista tässä huushollissa. Pyöräytyimme vain lehtiselleri-Aura-juusto-salaatin, lämmintimme uunissa pakastebaguetteja ja nautimme tämän kaiken chileläisen Molina-laatikkopunaviinin kera. Jälkiruuaksi (ja näiden päivien kunniaksi) viikonvaihteessa tehtyjä negerbolleja.