Kuten eräs faghagini muistelee aikaansa ennen avioliittoaan: "Minulla oli vain yksi poikakaveri: TPS". Itse pidän jalkapalloilijoita ja salibändääjiä eroottisesti puoleensa vetävämpinä.
Mutta ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. Se tuli vain mieleeni ihaillessani parin jättimäisiä varustekassejaan raahaavan jääkiekkoilijanuorukaisen pakaroiden kaaria aamubussissa. Varsinainen asiani liittyy muulla tavoin lumeen ja jäähän.
Olen nimittäin onnistunut pilaamaan jouluni, kun olen alkanut miettiä, miksi sitä vietän. En usko, että lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu jonka hartioilla on herraus jne. Miksi sitten juhlisin joulua?
Juhlisinko kolmea B:tä: Bach, Bergman, Björling. Ei oikein riitä vaikka joukkoon lisäisi Pähkinänsärkijän, kalkkunan tai edes Kalle Ankas julaftonin (viimeksi mainittua en tosin ole kokeillut).
Kun kuuntelen Jouluoratoriota tai O helga nattia, minussa herää tunteita, joita kuvaisin uskonnollisiksi. Tosin tunteet häipyvät musiikin päätyttyä.
Perheen juhlanakaan en joulua osaa viettää. Ydinperheeni kanssahan vietän lähes jokaisen kalenterin päivistä ja omien vanhenpieni kanssa en ole viettänyt joulua kahteenkymmeneen vuoteen.
Varmaan jatkossakin vietän joulua innolla enkä ole kuulevinani tyhjien tynnyrien kolinaa.