Kulissin takaa

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2010.

Asennetta

Yksi suosikkilehdistäni on brittiläinen Attitude. Viihdettä ja asiaa gay-näkökulmasta. Nokkelaa sanailua ja kulttuurisia viitteitä brittityyliin. Esimerkiksi poppers saa arseholen avautumaan kuin Red Sea'n. Ymmärtäisikö kukaan nykykakara tätä?

Olen tällä viikolla testaillut crémant'teja eli Champagnen ulkopuolella tuotettuja champagneja/kuohuviinejä, de Bourgogne, de Loire ja de Alsace testattu.

Maamiehelle morsian on nyt katsottu, huppeli päällä, lähden kurkistamaan paikalliseen homobaariimme.

Kotiin jo palattua tarkennan: eihän meillä mitään homobaaria ole vaan lesbobaari, jossa miehet istuvat yksin pitkin seiniä ja naiset katsovat jääkiekkoa yhdessä. Tulee ikävä Studiota/Jack's and Mike's'iä.


Lomaviikko

On ollut mukava työviikko. Työpaikassa on ollut rauhallista ja sidosryhmätkin ilmeisesti lomallaan. Olen saanut ihan mukavasti paperia eteenpäin. Tilinpäätöskin valmistui ja saimme viime vuoden punnerrettua plussan puolelle.

Alkuviikosta oli kivaa eroottis- tai sanotaanpa suoraan seksuaalissävytteistä kisailua erään mukavan miehen kanssa. Kevät rintoihin!

Nuha on pyrkimässä päälle. Jospa punaviini auttaisi.

Eilen en työpaikassani päässyt lainkaan nettiin. Kärsin vieroitusoireista. Aamurutiinini töissä on lukea ensin sähköposti siltä osin kuin en sitä jo bussissa ehdi ja sitten vilkaisen mitä Facebookiin, Ranneliikkeeseen, Qruiseriin ja Kokoomuksen hlbti-ryhmään kuuluu. Siitä se päivä käynnistyy paitsi ettei eilen oikein tuntunut käynnistyvän. No, tästäkin haasteesta selvittiin.


Kumman kaa

Jos kysyttäisiin, kumpaa panisin, olisi valintani selkeästi Ruokasen Miikka. Jos kysyttäisiin, kumman panisin arkkipiispan valtaistuimelle, olisi valintani selkeästi Mäkisen Kari. Valintani ei liene kovin omaperäinen näillä sivuilla. Arvostakaa niitä, jotka etsivät totuutta. Kavahtakaa niitä, jotka ovat sen löytäneet.

Samalla myönnän, etten kummankaan herran ajattelusta tiedä hölkäsen pöläystä sitä homohommaa lukuunottamatta.

Sekin ihmetyttää, miten professori Ruokanen voi olla toista kertaa aviossa. Ellei kyseessä olisi noin opillisesti oppinut henkilö, voisi uumoilla hänen elävän synnissä. Tästä ei tietenkään ole kysymys linjakkaan teologin tapauksessa.

Porvoon nykyinen piispa on julkisuudessa puhunut rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen puolesta. Piispainkokouksessa hän äänesti sitä vastaan. No, himoittu virka on saatu ja nyt on tärkeintä, että tulee kiva fiilis muiden poikien kanssa, totuus väistyy ihmissuosion edestä. Kukaan ei voi palvella kahta herraa, sanotaan jossakin.

Helsingin piispaksi pyrkivä Hannu Vapaavuori sanoo tuoreessa Kyrkpressenissä: "Asioilla on taipumusta mutkistua, kun niihin sekoitetaan teologiaa". Amen.

Isä-Vikström sanoo samaisessa lehdessä, että ensin on tehtävä folk av lärjungar ja sitten vasta lärjungar av folk. Kuulostaa viisaalta strategialta.

Päätän kirkkopoliittisen raporttini Turun kirkonkylästä tähän.


Pahoja naisia

Katsoin kaksi elokuvaa: Käsky ja Kuulustelu.

Käsky on seksikkään Aku Louhimiehen ohjaama ja Leena Landerin kirjaan perustuva erittäin kiintoisa tarina keväästä 1918. Täytyy myöntää, että minullekin tuli varsin epäsotilaallisia aatoksia jääkäri Aaro Harjulaa katsellessani. Elokuvassa oli niin paljon viittauksia kulttuuriin ja historiaan, että se täytyy katsoa uudelleen. Suluissa täytyy sanoa, että minä olisin kyllä sen naisen ampunut jo siinä ensimmäisen pakoyrityksen yhteydessä sen päähän iskun jälkeen; olenkin enemmän Hallenberg kuin Harjula.

Kuulustelu on Jörn Donnerin ohjaama tarina desantti Kerttu Nuortevan kuulusteluista. Erinomainen tämäkin.

Kävin Kupittaan madossa luistelemassa ja oli oikein mukavaa. Edellinen luistelukertani oli lukion ensimmäisellä luokalla.


Etelän metia

Joulun alla Helsingin Sanomien kestotilaukseni oli katkolla. Päätin lopettaa tilaukseni. Se lehti ei enää vastaa odotuksiani. Minulle Hesarin tulisi olla kansakunnan kronikka, joka kattavasti kertoisi, mitä maassa tapahtuu. En tiedä, olenko minä vai onko lehti muuttunut, mutta yhtä kaikki kasvoimme erillemme.

Odottamani vieroitusoireet jäivät tulematta. Muutaman kerran viikossa luen Hesarin sikaribaarissa ja huomaan tulevani toimeen ilman sitä oikein mainiosti.

Tilasin Hufvudstadsbladetin. Pienessä lehdessä on paljon luettavaa.

Saapa nähdä, muuttuuko Hesarin linja, kun uusi päätoimittaja on kepulainen ja lestadiolainen vaiko onko hän kepulais- ja lestadiolaistaustainen.


Hiiret ja leijona

Surkeata katsella, minkälaisia hiiriä kansanedustajamme ovat. Jos jotain sovitaan, niin siitä pidetään sitten kiinni.

Pahinta tässä on se, että temppuilu vain vahvistaa puhemiehen asemaa "kansan" silmissä. Nyt meillä on presidenttinä kiukutteleva ämmä ja minusta monin kerroin vaarallisempaa on, jos seuraava presidenttimme on kiukutteleva setä.