Kulissin takaa

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2008.

Äijä

Perheeni naisväki on hiihtolomalla. Olen siis hiihtolomaleski.

Vaatteita pitkin lattioita, astioita pöydät täynnä, lehdet lukematta, ruokaostokset Siwasta, eineksiä, Hese, sikarin polttoa sisällä, aamiaiseksi jäätelöä ja suklaakeksejä, ostin pornolehden, viskiä pullon suusta, kaljatölkkejä, televisio koko ajan auki, nyt Suxesissa.

The lad, that´s me.

;-)

Kyllä naisella on sivistävä vaikutus ihmiseen (sunnuntai menee sitten siivotessa).


Kello tikittää

Me emme ole vielä hankkineet digiboxia. Kaapelin kautta näkee ohjelmia vielä viikon.

Teemassa näkyi alkaneen Budddenbrookit, minun täytynee "tyytyä" kirjaan. Eilen nauhoitin videolle Tudorit. Videokasettia etsiessäni törmäsin Queer as folk - sarjaan. Kasetissa oli nauhoitettuna sen viimeinen osa.


Oulusa

Pidin kolme päivää hiihtolomaa ja menin tyttäreni kanssa vanhempieni luo Ouluun. Siellä oli lunta.

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän se seuraa uutisia, sanotaan. Minun isäni on tullut vanhaksi, sillä hän katsoo uutisia koko ajan ja kaikilta televisiokanavilta. Demarien puheenjohtajaehdokkaat on varmistettu lukuisia kertoja, Kosovon itsenäistyminen useammalla kielelläkin.

Ketähän sitä kannattaisi sdp:n puheenjohtajaksi. Ei-demarin näkökulmasta Tuomioja olisi hyvä, koska heidän kannatuksensa ei kasvaisi. Miapetra Kumpula-Natri vaikuttaa räväkältä. Urpilainen näyttää vaisulta. Filatov on ammattilainen. Skinnari, Kiljunen, Koskinen eivät tulle kysymykseen. Viitanen on fiksu ja sanavalmis. Täytyy seurata kamppailua.

Luin uutta Volttia. Odotin enemmän uudistumista myös sisällöllisesti. Ainakin nyt tunsi lukevansa vanhaa Z:aa. Eipä siinä mitään, jatkan Voltinkin lukemista.


Missä mielessä kiinnostunut?

Eilen työpaikkamme lounaspöydässä virisi keskustelu eräästä nykyihmisen suurista haasteita. Kysymyksessä oli Facebook ja erityisesti profiilin kohta, jossa pitää rastittaa, onko interested in men vai women. Siis, tarkoittaako tämä intressi kiinnostusta ylipäänsä esimerkiksi tutustua tiettyyn sukupuoleen vaiko kiinnostusta ainoastaan seksuaalisessa mielessä.

Profiilejamme vertaillessamme havaitsimme, että kaapissa voi olla monen asian suhteen. Jollekin on mahdotonta kertoa, onko interested in men vai women (jos se sitten tarkoittaa sitä seksihommaa), toiselle poliittisia kantojaan ja kolmannelle uskonnollista näkemystään. Eikö siellä muuten missään kysytä taloudellisesta asemasta? Saataisiin kaikki kiehtovat keskusteluaiheet heti esille: politiikka, uskonto, raha, seksi.

Sillä siitähän me lähdemme, että ihmiskunta janoaa saada tietää nämä asiat juuri minusta.


Vanikkaa

Minulla on nuha. Pääni on tavallistakin tukkoisempi.

Viikonvaihteessa luin Hannu Väisäsen kirjan Vanikan palat. Kirja kertoo lapsen elämästä viisi- ja kuusikymmenluvuilla Oulun kasarmilla. Hyvä kirja tämäkin. Lapsen näkökulma oli uskottavasti toteutettu. Tietysti entisenä oululaisena oli mukava tunnistaa tuttuja paikkoja.

Väisäsen Finlandia-palkittu kirja tullee luettavaksi lähiaikoina.

Kävin aikoinani Oulussa ala-astetta, jolle kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju antoi nimensä. Koulun lähelle rakennettiin uusi kirkko, Pyhän Tuomaan kirkko. Kirkon alttaritaulun ja muun taiteen on tehnyt samainen Hannu Väisänen. Hän kuulunee niihin ensimmäisiin taiteilijoihin, joiden nimen olen oppinut.


Runeberg mäessä supertiistaina

Tänään menee dieetti plörinäksi, kun pitää syödä sekä laskiaispullaa että Runebergin leivoksia. Töissä saamme varmaan hernekeittoa ja laskiaispullia. Runebergit ja punssit täytyy sitten nauttia kotona.

Amerikassa saavat tänään miljoonat äänestää. Oma ehdokkaani Rudy Giuliani putosi heti ensi yrityksellään. En ole jaksanut McCainiin perehtyä. Romney ja Huckabee tuntuvat kovin vierailta. Obama vaikuttaa sympaattiselta. Clinton ei kolahda minuun.


Tämän päivän epistola

Tänään vietetään Carl Mikael Bellmanin syntymäpäiviä. Aikoinaan ostin Tukholman musiikkimuseosta kuuden levy kokoelman Bellmanin musiikkia. Niitä on kiva kuunnella ruotsalaisella tuulella pikkuhuppelissa.

Viikonvaihde oli varsin pitkäveteinen, lapsi kuumeessa. Luin professori, suurlähettiläs, päätoimittaja jne. Keijo Korhosen nuoruuden muistelmat. Olen aina ihaillut Korhosen intelligenttiä ja inhonaturalistista tyyliä, vaikka monista asioista olenkin hänen kanssaan eri mieltä; varsinkin EU-asiassa hän tarpoo aivan käsittämättömässä suossa.